Satu: «Ahma ja kadonnut riekon jälki»
Kaukana Pohjois-Suomessa, syvällä karuissa metsissä, asui nuori ahma nimeltään Aino. Hänellä oli kauniit, harmaat turkit, jotka loistivat auringonvalossa kuin hopea. Aino oli utelias ja seikkailunhaluinen, ja hän rakasti viettää aikaa metsässä ystäviensä kanssa. Eräänä päivänä hänen ystävänsä, pieni riekko nimeltään Riku, katosi. Riku oli tunnettu kauniista höyhenistään ja iloisesta luonteestaan.
Aino heräsi varhain aamulla ja huomasi Rikua ei ollut näkynyt koko päivänä. Hän mietti kovasti, missä Riku voisi olla. «Ehkä hän on vain piiloutunut johonkin», Aino ajatteli ja päätti lähteä etsimään häntä. Aurinko nousi horisonttiin punaisena ja valaisi metsän kauniisti; puut näyttivät kohoavan taivasta kohti, ja linnut lauloivat iloisesti.
Aino kulki pitkin polkuja, joissa lumi narskui hänen jalkojensa alla. Hän kutsui Rikua: «Riku! Tule esiin! Missä olet?» Vastausta ei kuulunut. Ahman sydän alkoi tuntua raskaalta huolesta, mutta hän ei halunnut luovuttaa.
Metsässä tuuli puhalsi kevyesti, mutta Aino kuuli oudosti kovan äänen – se kuulosti siltä kuin joku olisi yrittänyt huutaa apua. Hän juoksi ääntä kohti ja löysi pienen aukon tiheistä pensaista. Siellä seisoi joukko muita lintuja pelokkaana; niiden silmät olivat suurina pelosta.
«Mikä hätänä?» Aino kysyi huolestuneena.
«Meidän ystävämme Riku on jäänyt ansaan», yksi lintu vastasi nyyhkyttäen. «Hänet on vanginnut vanha metsästäjä, joka etsii harvinaisia lintuja!»
Ainon sydän alkoi pamppailla entisestään. «Meidän täytyy auttaa häntä!» hän julisti päättäväisesti.
Yhdessä lintujen kanssa he alkoivat suunnitella pelastusta. He tiesivät metsästäjän olevan taitava ansantekijä ja että heidän olisi oltava varovaisia. «Meidän täytyy vetää hänen huomionsa pois Rikusta», Aino ehdotti.
He miettivät hetken ja päättivät käyttää hyväkseen metsän taikavoimia – vanhoja tarinoita kerrottiin siitä, kuinka metsä saattoi auttaa niitä, jotka sitä kunnioittavat.
Illalla he alkoivat tanssia ympäriinsä puiden juurella kuiskaten muinaista lauluaan. Yhtäkkiä lumous levisi metsään; puut alkoivat liikkua kuin tanssijat tuulen mukana, ja kirkas valo täytti ilman.
Metsästäjä kuuli kaikuvan laulun ja lähti tutkimaan sen alkuperää jättäen Rikulle vain hetkellisen tilaisuuden paeta ansastaan. Kun hän tuli paikalle nähdessään enkelimäiset olennot tanssimassa keskellä metsää, hän unohti kokonaan saaliinsa.
«Aivan mahtavaa!» metsästäjä ihmetteli hämmästyen koko kohtauksesta. «Miksi en ole koskaan ennen nähnyt tällaista?»
Samaan aikaan Riku käytti tilaisuuttaan hyväkseen ja lentää nopeasti vapaaksi ansastaan suoraan Ainon luokse metsän suojelemana.
«Riku!» Aino huudahti riemuiten nähdessään ystävänsä taas elävänä ja vapautettuna.
«He ovat voimaantuneet! Kiitos teille kaikille!» Riku lauloi onnellisena muiden lintujen kanssa.
Kun metsästäjä viimein palasi todellisuuteen tanssin loputtua, hän ymmärsi tehneensä virheen eikä enää halunnut vahingoittaa luonnon rauhaa tai sen asukkaita; niinpä hän päätti luopua metsästämisestä kokonaan ja tulla suojelijaksi luonnolle.
Ainon sydän sykähti ilosta – he olivat onnistuneet! Yhdessä he juhlivat voittoaan metsän siimeksessä tähtitaivaan alla kuin satujen sankarit konsanaan.
«Haluaisin kiittää teitä kaikkia», Aino sanoi hiljaa linnuille ympärillään. «Ilman teitä emme olisi voineet tehdä tätä.»
He kaikki nyökkäsivät lämpimästi toisiaan kohti tietäen nyt paremmin arvostavansa toisiaan sekä heidän välistään yhteyttä luonnon kanssa.
Kun aurinko alkoi laskea horisonttiin maalaten taivaan violetiksi ja kultaiseksi, Aino tiesi tämän seikkailun opettaneen heille jotain tärkeää; he oppivat yhdessäolon voimasta sekä luonnon kunnioittamisesta jokaisen elävän olennon osalta – niin pienet kuin suuretkin.
Opetus: «Ahma ja kadonnut riekon jälki»
Elämässä on tärkeää vaalia ystävyyttä sekä kunnioittaa luontoa – sillä yhdessä voimme voittaa esteet elämässämme.
