Satu: «Aurinko ja Pimeän Laakso»
Kauan sitten, kaukana Suomen sydämessä, oli kaunis paikka nimeltä Aurinko, joka oli täynnä kirkkaita järviä ja vihreitä metsiä. Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalla, ja sen lämpö sulatti lumet jopa talven keskellä. Täällä asui nuori poika nimeltä Eero, joka rakasti luontoa enemmän kuin mitään muuta. Hän vietti päivät tutkimalla metsiä, kalastamalla järvissä ja leikkimällä ystäviensä kanssa.
Mutta eräänä päivänä, kun Eero oli metsässä, hän kuuli kummallisen äänen. Se oli surumielinen, melkein kuin itku. Hän seurasi ääntä ja löysi pienen, surullisen olennon. Se oli Pimeän Laakson henki, musta ja hämärä, mutta silti kaunis omalla tavallaan. «Miksi itket?» Eero kysyi uteliaana.
«Pimeän Laakson henki, nimeni on Laila. Aurinko on sulkenut meidät pois, ja pimeys on vallannut laaksoni», Laila vastasi. «Minä kaipaan valoa ja elämää, mutta kukaan ei tule apuun.»
Eero tunsi myötätuntoa Lailaa kohtaan. «Miten voin auttaa sinua?» hän kysyi päättäväisesti. «Voinko tuoda sinulle auringonvaloa?»
«Se ei ole niin yksinkertaista. Aurinko on vihanen ja uskoo, että olemme uhka hänen kauneudelleen. Mutta jos voit löytää rohkeutta ja ystävyyttä, ehkä voimme yhdessä muuttaa asioita», Laila sanoi toiveikkaana.
Eero mietti hetken. Hän tiesi, että hän tarvitsisi apua ystäviltään. Hän juoksi takaisin Aurinkoon ja keräsi yhteen ystävänsä, Aino ja Oskari. «Meidän on autettava Pimeän Laakson henkeä. Hän tarvitsee meitä!» hän kertoi heille.
Ystävykset päättivät lähteä yhdessä Pimeään Laaksoon. He kävelivät syvälle metsään, kunnes saapuivat synkkään laaksoon. Kaikki oli hiljaista ja synkkää. «Miksi täällä on niin pimeää?» Aino kysyi pelokkaasti.
«Laila sanoi, että Aurinko on vihanen. Meidän on löydettävä tapa rauhoittaa hänet», Eero vastasi. He tapasivat Lailan, joka odotti heitä surullisena. «Olen iloinen, että tulitte», Laila sanoi hymyillen heikosti.
«Meidän on mentävä Auringon luo ja pyydettävä häntä antamaan valoa takaisin laaksoosi», Eero ehdotti. Laila nyökkäsi, mutta pelko hänen silmissään oli selvää. «Auringolle puhuminen ei ole helppoa. Hän voi olla hyvin armoton», hän varoitti.
«Meillä on kuitenkin voimaa yhdessä», Oskari sanoi rohkeasti. «Jos jokainen meistä jakaa valon, ehkä se riittää.»
He aloittivat matkan kohti Auringon korkeaa vuorta, joka kohosi taivasta kohti. Matkalla he kohtasivat monia esteitä. Ensinnäkin, heidän oli ylitettävä laaja, jäinen joki, jonka virrat olivat hurjia. Eero keksi, että he voisivat rakentaa sillan jäästä. Ystävykset työskentelivät yhdessä, ja pian heillä oli jäinen silta, joka johti toiselle puolelle.
Seuraavaksi he kohtasivat suuren, uhkaavan suden, joka vartioi polkua. Suden silmät loistivat pimeydessä. «Miksi te tulette tänne?» se murahti. «Tämä on vaarallinen paikka.»
Eero astui rohkeasti eteenpäin. «Me tulemme rauhan vuoksi. Haluamme vain puhua Auringolle», hän sanoi. Susi katsoi heitä hetken ja sitten sanoi: «Jos teillä on rohkeutta, menkää eteenpäin, mutta muistakaa, että Aurinko ei aina ole ystävällinen.»
Kun he vihdoin saavuttivat Auringon, se loisti kirkkaana, mutta sen kasvoilla oli vakava ilme. «Miksi olette tulleet tänne?» Aurinko kysyi, sen ääni oli kuin ukkonen.
«Etsimme apua. Pimeä Laakso tarvitsee valoa», Eero sanoi rohkeasti. «Me kaikki ansaitsemme valoa, olimmepa pimeässä tai valossa.»
Aurinko mietti hetken, ja sen silmissä näkyi jotain. «Jos pystytte todistamaan, että ystävyys on voimakkaampaa kuin pelko, voin antaa teille valoa.»
Ystävykset alkoivat laulaa ja tanssia, ja heidän ilonsa täytti ilman. He jakoivat valon ja lämmön, jonka olivat saaneet toisiltaan. Auringon ilme pehmeni, ja se alkoi vähitellen loistaa kirkkaammin.
«Ystävyys todella on voimakkaampaa kuin pelko. Olette ansainneet valon», Aurinko sanoi. Yhtäkkiä laakso alkoi täyttyä valolla, ja pimeys väistyi. Laila tanssi riemusta, ja hänen ympärillään kasvoi kukkia ja puita, kun valon ja elämän voima palautui.
Eero, Aino ja Oskari katsoivat toisiaan iloisina. He olivat voittaneet esteet ja palauttaneet valon, mutta tärkeämpää oli, että he olivat oppineet, kuinka voimakas ystävyys voi olla.
Kotiin palattuaan he jakoivat tarinansa muille. Aurinko ja Pimeä Laakso eivät olleet enää vihollisia, vaan ystäviä, jotka oppivat elämään yhdessä. Eero tiesi, että luonto oli täynnä salaisuuksia ja kauneutta, ja hänen sydämensä oli täynnä kiitollisuutta.
Opetus: «Aurinko ja Pimeän Laakso»
Tämä tarina opettaa meille, että todellinen voima piilee ystävyydessä ja yhteisössä. Kun jaamme valoa ja rakkautta, voimme voittaa pimeyden ja luoda kauniin maailman, jossa kaikki elävät yhdessä harmonisesti.
