Satu: «Elämän viisaudet jotka jäivät puiden suojaan»
Olipa kerran pieni kylä nimeltä Metsälahti, joka sijaitsi syvällä Suomen kauniissa metsissä. Kylä oli täynnä eläviä perinteitä ja vanhoja tarinoita, joita vanhemmat kertoivat nuoremmille sukupolville. Siellä asui myös nuori poika nimeltä Aaro, joka oli utelias ja seikkailunhaluinen. Hän vietti päivät tutkimalla metsiä, uimassa järvissä ja ihailemalla taivaan muuttuvia värejä.
Eräänä päivänä, kun Aaro vaelteli syvällä metsän sydämessä, hän kuuli outoa ääntä. Se kuulosti kuin joku olisi laulanut hiljaa. Hän seurasi ääntä, kunnes löysi suuren vanhan tammen, jonka juuret olivat syvällä maassa ja oksat ulottuivat korkealle taivaalle. Tammen ympärillä kasvoi kukkia kaikissa sateenkaaren väreissä.
«Aaro! Täällä olen!» kuului ääni, ja Aaro huomasi pienen olennon, joka hyppi tammen oksalla. Se oli Metsänhenki, nimeltään Saara. Hänellä oli pitkät vihreät hiukset ja kimaltelevat siivet. «Oletko valmis oppimaan elämän viisauksia?» Saara kysyi hymyillen.
«Valmis! Mitkä ovat nämä viisaudet?» Aaro kysyi innokkaasti.
«Ne ovat piilossa luonnossa», Saara vastasi salaperäisesti. «Jos opit näitä viisausjuttuja, voit auttaa kylääsi kukoistamaan.»
Aaro nyökkäsi päättäväisesti ja seurasi Saaraa tammen juurelle. Ensimmäinen viisaus tuli pian ilmi; se liittyi ystävyyteen. «Ystävyys on voimakkain side», Saara sanoi. «Kun autat muita ja olet heidän tukenaan vaikeina aikoina, saat voimaa takaisin.»
«Kuinka voisin auttaa ystäviäni?» Aaro kysyi.
Saara viittasi kauas järvelle, jossa hänen ystävänsä Eeva kalasteli yksinään. «Hän tarvitsee apua», hän sanoi.
Aaro kiirehti järvelle ja näki Eevan kamppailevan pyydystämällä kalaa verkollaan. «Eeva!» hän huusi juostessaan hänen luokseen. «Voinko auttaa sinua?»
Eeva katsoi yllättyneenä mutta iloisena. «Olisi mahtavaa! En saa kalaa millään.»
Yhdessä he työskentelivät ahkerasti ja saivat lopulta saaliikseen valtavan kalan. Eeva kiitti Aarolle sydämellisesti: «Olet todellinen ystävä!»
Palaamassa kohti tammea Aaro mietti ensimmäistä viisautta sydämessään: ystävyys todella toi iloa sekä hänelle että Eevalle.
Seuraavana päivänä Aaro palasi tammen luo hakemaan seuraavaa viisautta. Saara odotti häntä kärsivällisesti oksalla istuen.
«Tämä seuraava viisaus kertoo kunnioituksesta», Saara sanoi vakavissaan. «Luonto on meille lahja; meidän tulee suojella sitä.»
Aaro katsoi ympärilleen kauniissa metsässä: puut huojuivat lempeässä tuulessa ja linnut lauloivat ylistystä taivaalle. Hän muisti nähneensä roskia maassa edellisenä päivänä matkallaan metsiin.
«Lupaan pitää huolta luonnosta!» Aaro vakuutti.
Kylässä ollessaan Aaro keräsi ystäviensä kanssa roskia metsästä ja järven rannalta koko viikonlopun ajan. Heidän ponnistelunsa eivät jääneet huomaamatta; jopa kylän vanhin tuli kiittämään heitä avusta ja kertomaan tarinoita siitä, kuinka heidän esi-isänsä olivat aina kohdelleet luontoa suurella kunnioituksella.
Kolmantena päivänä Aaro tunsi itsensä rohkeammaksi kuin koskaan aiemmin ja halusi tietää enemmän viisauden syvyydestä.
«Saara!» hän kutsui kesken metsäreissun uudelleen suurelle tammelle, jossa Metsänhenki odotti häntä valmiina jakamaan kolmannen opetuksen.
«Tämä kolmas viisaus on kärsivällisyys», Saara sanoi lempeällä äänellä kuten kevyt tuulenhenkäys puiden latvoissa.» Elämä tuo eteemme monia haasteita; joskus ratkaisujen löytäminen vie aikaa.»
«Aivan kuten tämä puu», Aaro huomasi tarkastellen voimakasta tammea ympärillään – sen piti odottaa vuosia kasvaakseen niin suureksi ja vahvaksi kuin se nyt oli.
«Miten voisin harjoittaa kärsivällisyyttä?» Aaro kysyi mietteliäänä.
Saara hymyili ymmärtäväisesti: «Kaiken ei tarvitse tapahtua heti; jokainen askel vie meitä lähemmäksi päämääräämme.»
Aarosta tuntui siltä kuin jokainen sana resonoi hänessä syvemmin kuin ennen – elämän matka vaati aikaa eikä mitään voinut pakottaa kasvamaan liian nopeasti.
Viimeisen päivän aikana Saaran vieressä Aaro tunsi olevansa valmis vastaanottamaan viimeisen elämänviisauden.
«Tämä viimeinen viisaus on toivo», Metsänhenki lausui hiljaa taivasta katsellen kuin tähdet olisivat kuunnelleet heidän keskusteluaan mukana yötaivaan loisteessa.
«Toivoa tarvitaan elämän kaikilla osa-alueilla,» jatkoi Saara silmät loistaen uskoa täynnä olevina.” Kun elämä vaikuttaa synkältä tai mahdottomalta – muista aina etsiä valoa.”
Tuona hetkenä Aaro muisti vaikean hetken kylässään — talven kylmyyden jonka keskellä monet perheet kamppailivat selviytyäkseen – silloin kaikki näyttivät menettävän toivonsa.Nyt hän tiesi mitä tehdä!
Hän päätti järjestää suurimman juhlinnan koskaan — karnevaalit keväällä – pelkästään nostaa kaikkien mielialoja yhdistämällä kaiken kyläläinen voiman yhteiseen tarkoitukseen.”Silloin he oppisivat toivon tärkeyden.”
Juhlapäivänä kaikki tanssivat yhdessä riemuiten laulun tahdissa nuotion ympärillä.Aarosta tuntui siltä että kaikki hänen oppimansa viisaukset olivat saaneet oikean merkityksen hetkessä – yhteisö jälleen nousi jaloilleen kuin uusi taimi joka puski maan pinnasta kohti aurinkoa.Oli väliotsikkona Metsähengen sanat “rakkaus voittaa kaiken” kaikkien suussa ripustettuina tähtiin.Kyläläinen iloinen yhdessäolo loi elämän kannattimia joista myöhemmin kerrottiin tarinoita tuleville sukupolville!
Ja niin tapahtui lopulta päiviin jolloin rakastettu Metsälahti kukoisti uusine opetuksineen sekä yhä vahvana pysyvän luonnon kunnioituksen mukana joka sai sen kasvamaan melkein satumaiseksi paikaksi uusille tuleville sukupolville.Saatuaan kokea todellisen elämän ikuiset viisaudet puiden suojassa – Aaron polku oli vasta alussa…
Opetus: «Elämän viisaudet jotka jäivät puiden suojaan»
Tarina opettaa meille kuinka tärkeää on arvostaa ystävyyttä, kunnioittaa luontoa, harjoittaa kärsivällisyyttä sekä ylläpitää toivoa vaikeuksien keskellä—ne ovat avaimet elämään jossa rakkaudella rakennamme yhteisiä unelmia.
