Satu: «Jänis»
Kaukana pohjoisessa, syvällä Suomen metsissä, asui pieni ruskeanharmaa jänis nimeltä Jari. Jari oli utelias ja seikkailunhaluinen jänis, joka rakasti tutkia metsän salaisuuksia. Hänen paras ystävänsä oli viisas vanha pöllö nimeltä Otso, joka asui korkealla tammen latvassa. Yhdessä he viettivät päiviään juoksennellen kukkuloilla ja leikkien kirkastuvissa järvissä.
Eräänä aamuna, kun auringon säteet valuivat metsän yli kuin kultaiset nauhat, Jari päätti lähteä tutkimusmatkalle uudelle alueelle, jota hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Hän sanoi Otso ystävälleen: «Tänään on täydellinen päivä seikkailuille! Haluan nähdä, mitä on sen suuren vuoren takana!»
Otso katsoi häntä vakavana ja vastasi: «Muista, rakas ystäväni, että metsässä on myös vaaroja. Ole varovainen ja kuuntele sydäntäsi.»
«Älä huoli! Olen nopea ja fiksu!» Jari hymyili rohkaisevasti ennen kuin riensi eteenpäin.
Metsä oli täynnä elämää; lintujen laulua kuului yltäkylläisesti ja tuuli kuiskasi puiden oksilla. Jari nautti jokaisesta askeleestaan, hypäten yli juurakoiden ja kiipeillen kivien yli. Vihdoin hän saapui vuoren juurelle, joka kohosi korkealle taivasta kohti.
«Wow! Täältä avautuu varmasti upea maisema,» hän ajatteli itselleen. Kuitenkin vuoren kääntöpuolella oli tiheä metsä, jonka tummat varjot näyttivät salaperäisiltä.
Kun Jari alkoi kiivetä vuorelle, hän huomasi yllättäen pienen polun, joka johti alas metsään. Uteliaisuus voitti pelon ja hän päätti seurata sitä. Polku viehätti häntä; se oli pehmeä sammalen peittämä ja ympärillä kasvoi kauniita kukkia.
Mutta pian hän huomasi olevansa syvällä tuntemattomassa metsässä ilman tietoa siitä, miten palata takaisin. Huolestuneena hän kysyi ääneen: «Onko täällä ketään? Voiko joku auttaa minua?»
Äkkiä pensaan takaa hyppäsi esiin pelottava lumikko nimeltään Lassi. «Miksi olet täällä yksin?» Lassi kysyi terävästi.
«Yritän löytää tietä takaisin kotiin,» Jari vastasi hermostuneesti.
«Meillä on oikein jännittävä leikki meneillään», Lassi sanoi ilkeästi hymyillen. «Jos voit voittaa minut kilpailemisessa, autan sinua.»
Jarin sydän pamppaili; hän tiesi että tämä olisi haastavaa mutta hän ei aikonut luovuttaa. «Hyvä on!» hän huudahti päättäväisesti. «Olen valmis.»
Kilpailu alkoi nopeasti; Lassi juoksi nopeasti kuin tuuli ohi puiden ja kivien välistä. Mutta Jarilla oli omat temppunsa — hänen nopeat jalat veivät häntä eteenpäin hurjemmin kuin Lassin petolliset liikkeet.
Loppumatkasta Lassi horjahti juurikossa ja kaatui maahan juuri kun Jari ylitti maalilinjan ensimmäisenä. Voitto toi Jarille iloa mutta myös ymmärtämystä siitä, ettei kilpailu ollut aina tärkeintä — ystävyys ja yhteistyö olivat arvokkaampia.
Lassi nousi ylös nauraen: «Olet todella nopea! Kiitos rehdistä pelistä.»
Ja niin heistä tuli ystäviä — kaksi erilaista olentoa eri maailmoista oppimassa toisiltaan.
Jari kysyi sitten: «Voitko nyt auttaa minua löytämään tien kotiin?»
«Voin näyttää sinulle turvallisimman polun,» Lassi vastasi lempeämmin kuin aiemmin.
He matkasivat yhdessä takaisin vuoren huipulle ja sieltä suoraan Jarille tuttuun metsään. Kun he saapuivat tutuimpaan paikkaansa Otson luokse, Jari huusi riemukkaasti: «Otso! Katsopas mitä tapahtui!»
Otso lennosti alas tammesta tyytyväisen näköisenä; hänen silmänsä loistivat viisaudestaan. «Olen ylpeä sinusta, nuori jänis! Olet oppinut tärkeitä asioita ystävyydestä tänään.»
Sitten Otso kääntyi Lassille: «Ja sinullakin on oma paikkasi tässä metsässä.»
Siitä päivästä eteenpäin Jari ja Lassi viettivät aikaa yhdessä jakamalla seikkailujaan kaikille muille eläimille metsässä — opettaen heitäkin toisten kunnioittamisesta sekä yhteistyön voimasta vaikeuksien yli pääsemisessä.
Opetus: «Jänis»
Elämä on täynnä yllätyksiä; jos vain uskallamme ottaa askelia tuntemattomaan, voimme löytää uusia ystäviä ja oppia arvokkaita opetuksia sitkeyden sekä yhteishengen voimasta.
