Satu: «Jänön tanssi tähtien alla»
Kaukana pohjoisessa, syvällä suomalaisen metsän sydämessä, asui pieni jänis nimeltä Jaska. Jaska oli tavallinen jänis, jolla oli pitkät korvat ja pehmeä, harmaa turkki, mutta hänen sydämessään oli erityinen palo – rakkaus tanssiin. Hän oli kuullut tarinoita vanhoilta metsän eläimiltä, kuinka tähdet tanssivat taivaalla ja miten yöt olivat täynnä musiikkia, jota vain rohkeimmat eläimet uskaltaisivat kuunnella.
Eräänä kirkkaana kesäyönä, kun kuu valaisi metsän polkuja hopeanhohtoisella valollaan, Jaska päätti, että nyt oli aika kokeilla tanssia tähtien alla. Hän halusi, että kaikki metsän eläimet liittyisivät häneen, mutta pelkäsi, että he pitäisivät häntä hulluna. «Miksi minä, pieni jänis, voisin tanssia tähden alla?» hän ajatteli surullisena.
Kuitenkin Jaska ei antanut epäilyksille periksi. Hän juoksi ystävänsä, vanhan pöllön nimeltä Ollin, luo. Olli oli viisas ja ymmärsi Jaskan haaveita. «Miksi et kutsu kaikkia tänä yönä? Tanssi on yhteinen ilo, ja jos joku voi nauttia siitä, niin miksi et sinä?» Olli kysyi, silmät kiiluen uteliaasti. Jaska innostui, ja yhdessä he alkoivat kerätä muita eläimiä.
Kun metsän asukkaat, kuten siivekkäät linnut, leikkisät oravat ja rauhalliset peurat, saapuivat paikalle, Jaska tunsi sydämensä sykkivän riemusta. «Tervetuloa, ystävät! Tänään tanssimme tähtien alla!» hän huudahti. Eläimet katselivat toisiaan hämmästyneinä, mutta pian nauru ja riemu täyttivät metsän.
Yhdessä he alkoivat tanssia. Jaskan liikkeitä säesti kuun hohde, ja jokainen eläin tanssi omalla tavallaan. Olli opetti jänikselle vanhan tanssin, jota oli käytetty aikojen alussa, kun tähdet olivat vielä nuoria. «Muista, Jaska, tanssissa on voimaa, se yhdistää meidät!» Olli sanoi.
Yhtäkkiä, kesken tanssin, tumma pilvi peitti kuun, ja tähdet katosivat. Eläimet alkoivat pelätä. «Mitä tapahtuu? Eikö tähtitanssi enää voi jatkua?» yksi orava huudahti. Jaska tunsi painetta rintaansa. «Älkää pelätkö, ystävät! Tanssimme yhdessä ja luomme valoa! Yhdessä me voimme voittaa pimeyden!» hän rohkaisi.
Eläimet alkoivat tanssia entistä kiivaammin, ja Jaskan energia levisi heihin. Heidän tanssinsa synnytti säihkeän valon, joka purkautui ympärille kuin sateenkaari. Pian pimeys väistyi, ja tähdet alkoivat jälleen loistaa. Eläimet hurrasivat ja tanssivat riemuiten, kun kuu palasi, ja taivas täyttyi jälleen kirkkaudesta.
Yön lopussa, Jaska hengästyneenä ja onnellisena, kiitti ystäviään. «Me teimme sen yhdessä! Tanssimme tähtien alla ja voitimme pimeyden!» hän riemuitsi. Olli nyökkäsi ja sanoi: «Muista aina, että yhdessä olemme vahvempia. Rakkaus ja ystävyys voivat voittaa kaiken.»
Kun yö vaihtui aamuksi, Jaska katsoi metsän kauneutta. Hän tiesi, että oli löytänyt itselleen tärkeimmän asian – yhteisön voiman ja ystävyyden. Metsä oli nyt täynnä muistoja, ja jokaisessa eläimessä oli tanssin taika.
Jaskan tanssi ei koskaan unohtunut. Joka vuosi, kesäyönä, metsän eläimet kokoontuivat uudelleen tähden alle, tanssimaan yhdessä ja juhlimaan ystävyyttään. Jaskan tarina elää yhä, muistuttaen meitä siitä, kuinka tärkeää on jakaa ilot ja voittaa pelot yhdessä.
Opetus: «Jänön tanssi tähtien alla»
Yhdessä voimme voittaa pimeyden ja löytää valon, kun sydämemme tanssii ystävyyden rytmissä.
Ahman viimeinen haaste
Kuikan laulu lumipeitteellä
Karhun kadonnut koti
Taikayö ja Lumihiutaleiden Tanssi
