Satu: «Järven pinta»
Kaukana Suomesta, lumisten metsien ja kirkasvetisten järvien ympäröimänä, sijaitsi pieni kylä nimeltä Järvenpää. Kylän asukkaat olivat ylpeitä kauniista järvestään, jonka pinta heijasti taivaan sävyjä aamusta iltaan. Järvi oli kuin peili, joka kertoi tarinoita menneistä ajoista ja salaisuuksista, joita vain sen syvyyksissä elävät olennot tiesivät.
Eräänä aamuna nuori tyttö nimeltä Aino heräsi varhain. Hän kuuli linnunlaulun ja ikkunastaan näkyi auringon ensimmäiset säteet, jotka tanssivat järven pinnalla. «Miksi järvi näyttää tänään niin erilaiselta?» hän mietti ääneen. Aino riensi alas rannalle, hänen sydämensä sykki innosta seikkailusta.
Kun Aino saapui rannalle, hän huomasi jotakin outoa. Järven pinta oli täynnä kimaltelevia kristallipisaroita. Ne näyttivät kuin tähdet olisivat pudonneet taivaalta ja uineet veteen. «Mikä tämä kaikki on?» hän kysyi itseltään.
Samaan aikaan kalastaja Matti tuli paikalle veneensä kanssa. «Aamu on kaunis, eikö totta? Tämä on erityinen päivä,» hän sanoi hymyillen Ainolle. «Kuulitko tarinan järven syvyyksistä? Kerrotaan, että siellä asuu vanha vedenhenki.»
«Vedenhenki?» Aino toisti uteliaana. «Miksi hän on piilossa?»
Matti laski verkkonsa vesille ja vastasi: «Hänen valtakuntansa on ollut rauhallinen vuosisatojen ajan, mutta nyt tuntuu siltä kuin jokin olisi muuttumassa. Ehkä nämä kimaltelevat pisarat ovat merkki siitä.»
Aino päätti tutkia asiaa tarkemmin. Hän hyppäsi veneeseen Matin viereen ja yhdessä he purjehtivat syvemmälle järvelle. Yhtäkkiä heidän veneensä liukui erikoisen valon läpi, joka sai vedet kimaltamaan sateenkaaren väreissä.
«Heippa! Olen Meri!» huusi yllättävä ääni veden alta. Molemmat kääntyivät katsomaan kohti ääntä ja näkivät vedenhenkisen tytön nousevan pinnasta hopeisena kuin kuu yötaivaalla.
«Miksi olette tulleet häiritsemään minua?» Meri kysyi leikkisällä äänellä, mutta hänen silmissään oli huoli.
«Aina haluaa tietää miksi järvi on niin erilainen tänään,» Matti selitti ystävällisesti.
«Järvi yrittää kertoa teille jotakin tärkeää,» Meri vastasi vakavana. «Viime aikoina metsässä tapahtuu kummia asioita – puut kuolevat nopeammin kuin ennen ja eläimet pakenevat pois.»
«Meidän pitää tehdä jotain!» Aino sanoi päättäväisesti. «Emme voi sallia tätä!»
Meri nyökkäsi hyväksyvästi ja johdatti heidät syvemmälle veteen, missä muinaiset sisarukset odottivat heitä – Vesi (vesihenkien kuningas) ja Maa (maahisten kuningatar). Heidän edessään seisoi valtava juurisuojaus kasveista punottu seinämä.
«Miksi tulitte tänne?» Vesi kysyi vakaasti.
«Apuamme tarvitaan!» Aino julisti rohkeasti. «Kaikki elävät olennot kärsivät metsässä nyt.”
Kuningas Vesi nyökkäsi mietteliäänä: «Se, mitä sinä sanot, on totta. Ilmasto muuttuu nopeasti; ihmiset eivät enää kunnioita luontoa kuten ennen.»
«Auta meitä pelastamaan metsä!” Aino huudahti epätoivoisena.
Vesi katsoi Märin silmiin: “Yhdessä voimme löytää ratkaisun.”
He alkoivat yhdessä suunnitella suojelutoimia – Metsän henget ja ihmiset yhdistivät voimansa keinoin suojella luontoa sekä parantaa rikkoutuneet suhteet luonnon kanssa.
Pian kyläläiset oppivat kunnioittamaan metsän rikkauksia uudestaan; he istuttivat puita, pitivät huolta eläimistä ja loivat rituaaleja kiittääkseen maata kaikesta sen antamasta hyvyydestä.
Kun kevät saapui seuraavana vuonna, nähtiin että metsät heräsivät jälleen eloon! Kaikki näytti vihreämmältä; linnut lauloivat iloisesti ja eläimet palasivat kotiin.
«Katso! Järvi on jälleen kirkas!» Aino riemuitsi seisahtaessaan veden reunalle uuden kevään auringonsäteiden alla.
Silloin Meri ilmestyi taas vedestä hymyillen: “Teidän yhteistyönne ansiosta luonto elpyy.”
Kaikki onnittelivat toisiaan saavutuksesta. He ymmärsivät miten tärkeää oli tehdä yhteistyötä luonnon kanssa – ei vain sen hyötyjen vuoksi vaan myös sydämensä vuoksi.
«Haluaisinko teidän olevan ystäviäni aina?» kysyi Meri lempeästi samalla kun vesihenkien kuningas nyökkäsi hyväksyvästi vierellään.
«Niin me teemme,» Aino vastasi vilpittömästi yhtyen muiden ideoihin.
Ja näin ystävyys ihmisten sekä vedenhenkien välillä syntyi vahvemmaksi kuin koskaan ennen – siitä tuli ikuisesti elävien tarinoiden aihe kylässä nimeltä Järvenpää.
Opetus: «Järven pinta»
Luontoa ei saa unohtaa eikä aliarvioida; silloin se alkaa kärsiä hiljaisesti mutta varmasti – siksi meidän täytyy opettaa lapsillemme luonnon kunnioitus sekä ystävyyden voima.
