Satu: «Järvenhelmi ja sammaleen laulu»
Kaukana pohjoisen taivaan alla, missä metsät ovat tiheitä ja järvet kimmeltävät kuin kirkkaat jalokivet, asui nuori poika nimeltään Aino. Hän oli seikkailunhaluinen ja utelias, aina valmis tutkimaan luontoa ympärillään. Eräänä kauniina aamuna Aino päätti lähteä retkelle lähellä olevalle järvelle, jota kutsuttiin Järvenhelmeksi. Se oli paikka, jossa legendat elivät ja luonnon kauneus kukoisti.
Järvenhelmessä oli syvää vettä, jonka pinnalla leijui aamu-usvaa kuin pehmeä vaippa. Aino astui rantaan ja kuunteli luonnon laulua; linnut visersivät korkealla puissa, ja tuuli huojuutti puita kuin tanssijoita. Hän sulki silmänsä hetkeksi ja antoi itsensä vaipua hetken rauhoittavaan äänimaailmaan.
”Miksi kaikki on niin kaunista?” hän kysyi ääneen itsekseen. Juuri silloin pieni sammakko hyppäsi hänen jalkoihinsa ja vastasi: ”Koska me olemme osa tätä suurta kokonaisuutta! Minun nimeni on Ruislinnunpoika.” Aino nauroi yllättyneenä. “Sammakko puhuu! Tämä on uskomatonta!”
Ruislinnunpoika katsoi Ainoa suuret silmät loistaen. ”Järvenhelmi on erityinen paikka, mutta sen salaisuudet eivät ole kaikille avoimia. Sinun täytyy ansaita niiden luottamus.” Poika mietti hetken ja kysyi: ”Miten voin ansaita sen?”
”Kuuntelemalla luontoa,” sammakko vastasi vakavasti. ”Jos pystyt kuulemaan sammaleen laulua, löydät Järvenhelmen sydämen.” Aino katsoi ympärilleen tarkkaavaisesti; hän ei ollut koskaan ajatellut, että sammal voisi laulaa.
Aino päätti kokeilla. Hän istui alas pehmeälle sammalmättäälle ja sulki silmänsä jälleen. Hän hengitti syvään sisään raikasta ilmaa ja keskittyi ympäröivään maailmaan. Aluksi hän kuuli vain tuulen huminan, mutta vähitellen se muuttui melodiaksi – kevyeksi kuin kesäyön tuuli.
”Kuuleeko joku sinusta?” Ruislinnunpoika kysyi uteliaasti.
”Kyllä,” Aino vastasi innoissaan, ”kuulen jotakin! Se on kuin laulu!” Yhtäkkiä ympärillä oleva metsä alkoi elää; puut liikkuivat rytmissä ja lehdet helisivät suloisesti.
Mutta juuri kun Aino tunsi löytäneensä jotain erityistä, tumma pilvi peitti auringon taivaanrannan ylle. Metsässä kuului murinaa – vanha noita nimeltään Louhi oli saapunut ottaakseen Järvenhelmen haltuunsa! Hänen suunnitelmansa oli valloittaa koko alue tekemällä siitä ikuisesti synkkä paikka.
“Pois tieltä!” Louhi karjaisi uhkaavasti. “Tämä järvi kuuluu minulle nyt!”
Aino nousi seisomaan rohkeasti Ruislinnunpojan vierelle. “Emme anna sinun tehdä näin! Järvenhelmi on kaikkien meidän!” Hän ei ollut varma mistä rohkeus tuli, mutta sisimmässään hän tiesi puolustavansa luontoa.
Louhi nauroi ivallisesti. “Mitä te kaksi voitte tehdä? Te olette vain lapsia!”
Ruislinnunpoika katsoi Ainon silmiin sanomatta mitään, mutta heidän katseensa yhdessä kertoi kaiken – he olivat valmiita taistelemaan yhdessä.
“Me tarvitsemme apua!” Aino huusi metsälle. Ja pian puut alkoivat liikkua kohti heitä; eläimet tulivat yhteen heidän ympärilleen näyttämään tukensa Louhen uhkaa vastaan.
Yhdessä he ryhtyivät puolustamaan järveä; luonnon voimat yhdistyivät Ainon rohkeuteen ja Ruislinnunpojan viisautta hyödyntäen he keksivät keinon palauttaa rauha Järvenhelmelle.
Aino alkoi laulaa samaa laulua, jonka hän oli kuullut aiemmin sammaleelta; hänen äänensä resonoi metsässä kuin kaunis orkesteri. Sammal alkoi hohtaa vihreänä valona summaten louhen tummaa magiaa ympärillään.
Louhi tuntui voimattomalta luonnon kauneuden edessä; hänen voimansa hiipui pois kun hän tajusi ettei hän voinut voittaa sitä mitä rakastettiin eniten – ystävyyttä ja yhteyttä luontoon.
Lopulta pimeys väistyi valoa vastaan ja Louhi pakeni hyläten paikan ikuisesti, mikä sai metsän juhlimaan voittoa!
Ainon sydän riemuitsi; hän tunsi olevansa osa jotain suurempaa kuin itse – osana maata joka hengittää häntä varten joka päivä.
Kun aurinko laski horisonttiin antaen viimeiset kultaiset säteensä tummalle vedelle, Ruislinnunpoika kääntyi Ainon puoleen: “Sinä olet ansainnut Järvenhelmen sydämen.”
Aino hymähti leveästi hymyillen: “Ja me kaikki olemme osa tätä kauneutta.” He istuivat yhdessä rannalla katsellen veden pinnassa tanssivia tähtiä sekä hetkeä joka muistutti heitä siitä kuinka tärkeää on suojella tätä yhteistä kotia – luontoa – ihmisten sekä eläinten kanssa yhtä aikaa eläminen.
Opetus: «Järvenhelmi ja sammaleen laulu»
Kaikki ovat osa suurta kokonaisuutta; ystävyys sekä luonnon kunnioitus kantavat pitkälle elämän poluilla.
