Satu: «Karhu ja laulurastas»
Kaukaisessa Suomessa, missä metsät ovat syviä ja järvet kimaltavat kuin hopea, asui suuri karhu nimeltään Oskari. Oskari oli mahtava eläin, jolla oli paksu, ruskea turkki ja suuret, voimakkaat käpälät. Hänellä oli lempeä sydän ja hän rakasti luontoa yli kaiken. Hänen kotinsa sijaitsi vanhassa metsässä, jossa puut kuiskivat tuulessa ja kesäyöt olivat täynnä tähdenlentoja.
Eräänä kauniina aamuna, kun aurinko nousi hitaasti horisontin ylle, Oskari päätti lähteä etsimään marjoja. Hänelle oli tärkeää kerätä mustikoita ja puolukoita talven varalle. Matkallaan hän kuuli laulua – kauniin äänen, joka kantautui metsän siimeksestä. Se oli laulurastas nimeltään Risto, joka istui korkealla puussa ja lauloi sydämensä kyllyydestä.
«Oletko sinä karhu?» Risto kysyi uteliaana, kun Oskari lähestyi häntä. «En ole koskaan nähnyt niin suurta olentoa!»
«Kyllä vain,» Oskari vastasi ystävällisesti. «Nimeni on Oskari. Mitä sinä täällä teet, pieni lintu?»
«Laulan kevättä tervetulleeksi!» Risto iloisesti ilmoitti ja levitti siipiään kuin tanssija lavalla. «Metsässä ei ole mitään ihanampaa kuin laulaa kauneimmille auringonnousuille.»
Oskarin sydämessä heräsi uteliaisuus. «Miksi et tulisi mukaani marjametsälle? Voisit laulaa minulle kauneimmat laulusi.»
Risto suostui innokkaasti ja pian he lähtivät yhdessä syvemmälle metsään. He kulkivat pitkin polkuja, joissa kukat kukkivat värikkäinä ja tuuli kantoi mukanaan metsän salaisuuksia. Oskari nosti Riston varovaisesti selkäänsä, jotta tämä voisi nähdä kauas ympärilleen.
«Katso!» Risto huudahti innostuneena, kun he saapuivat suurelle järvelle, jonka pinta kimalteli kuin timantit auringonvalossa. «Täällä on niin kaunista! Laulan nyt sinulle yhden parhaista lauluistani.»
Riston ääni täytti ilman ihmeellisellä melodiolla, joka resonoi koko järven ympäri. Karhun sydämessä valtasi rauha hänen kuunnellessaan tätä luonnon ihmeellistä konserttia.
Yhtäkkiä taivaan tummat pilvet alkoivat kerääntyä uhkaavasti; kesäinen ukkonen oli tulossa! «Meidän on kiirehdittävä takaisin metsään!» Oskari sanoi hätääntyneenä.
Mutta ennen kuin he ehtivät liikkua, salama iski lähellä olevaan puuhun! Puu kaatui järveen ja estivät heidän paluuta turvallisesti metsään.
«Mitäs nyt tehdään?» kysyi Risto pelokkaana.
«Emme voi jäädä tänne,» Oskari vastasi miettiessään nopeasti vaihtoehtojaan. Hän tiesi heidän olevan vaarassa jäädä myrskyyn ilman suojaa. «Pidetään yhtä!” Hän kääntyi kohti Ristoon päin: “Jos autat minua löytämään turvallisen reitin kotiin laulaessasi vaarahetki unohtuu.”
Risto nyökkäsi päättäväisesti: “Olet oikeassa! Yhdessä voimme selvitä mistä vain!”
Ja niin he alkoivat kulkea kohti metsää uudelleen – Oskari eteenpäin vahvoilla askelillaan ja Risto laulamassa rohkaisevasti rinnalla. Tämä sai Oliven mielen rauhoittumaan; linnut jatkuvat lauluissa houkutellen esiin turvallisia muistoja myrskyisiltä ajoilta.
Lopulta he löysivät piilopaikan suuren vanhan puun alta juuri silloin kun sade alkoi vihdoin ropista alas taivaalta kuin miljoona pieniä helmiä. Suojassa kaksikko jutteli elämän ihmeistä – siitä kuinka tärkeää on olla ystäviä vaikeina hetkinä.
Kun myrsky vihdoin laantui, aurinko alkoi jälleen paistaa kirkkaasti taivaalla; sateen jälkeen maailman värit näyttivät entistä kirkkaammilta ja eloisammilta.
«Olet rohkea ystävä,» sanoi Risto kiitollisena katsoessaan Oskaria silmiin niiden loistaessa ylpeydestä.
“Ilman sinua en olisi kyennyt siihen,” Oskari vastasi nöyränä raskaasta kokemuksesta huolimatta; ystävyys tarkoitti enemmän kuin mitä kumpikaan osasi sanoa.
He palasivat lopulta yhdessä kotiin metsässä ohi rapisevien lehtien kanssa nauraen saaden uuden sidoksen elämäänsä — ystävyys voi voittaa jopa myrkyisimmät esteet!
Opetus: «Karhu ja laulurastas»
Satu opettaa meille arvokasta tietoa siitä että toivoa ei saa menettää silloinkaan kun maailma ympärillä tuntuu myrskyiseltä; ystävyys sekä yhteistyö tekevät mahdolliseksi selviytyminen kaikesta.
