Satu: «Kettu»
Olipa kerran syvä, vihreä metsä, jonka keskellä virtasi kirkas ja kylmä joki. Tämä metsä oli kuuluisa kauniista maisemistaan ja monista eläimistä, jotka siellä asuivat. Erityisesti siellä asui ketun nimeltä Riku. Riku oli notkea ja nokkela, hänen punertava turkkinsa kiilsi auringossa kuin tulenliekki. Hän nautti siitä, että saattoi juosta vapaana metsän halki, hyppiä kiven päältä toiselle ja leikkiä muiden eläinten kanssa.
Eräänä päivänä Riku huomasi, että kaikki eläimet vaikuttivat surullisilta. Hän meni ystävänsä Pippin, pienen oravan luokse. «Miksi kaikki ovat niin murheellisia tänään?» Riku kysyi uteliaana.
«Puuha-aikämme on ohi,» Pippi vastasi surumielisesti. «Linnut eivät laula enää, koska suurta vaaraa on ilmassa.»
Riku kurtisti kulmiaan. «Mikä vaara? Kertoisitko minulle enemmän?»
Pippi viittasi taivasta kohti. «Tuo tumma pilvi lähestyy meitä nopeasti… Se tuo mukanaan myrskyn.»
Riku päätti ottaa asian omiin käsiinsä. Hän kutsui yhteen kaikki metsän eläimet — jänikset, linnut, karhut ja jopa vanhan viisauden siilin. «Meidän on yhdessä estettävä tämä myrsky!» hän julisti innokkaasti.
Eläimet alkoivat keskustella keskenään. Vanha siili sanoi: «Mutta miten voimme estää sään? Se on suurempi kuin mikään meistä.»
Riku mietti hetken aikaa ja sitten kysyi: «Entä jos yhdistämme voimamme? Voimme rakentaa suojan myrskyltä!»
Kaikki eläimet hyväksyivät ehdotuksen innokkaasti ja alkoivat kerätä materiaaleja suojaa varten. Jänikset toivat oksia ja lehviä, oravat hakivat pähkinöitä ja karhut auttoivat vetämään suuria kiviä paikalleen. Samaan aikaan linnut nousivat ilmaan tarkkailemaan tulevaa myrskyä.
Kun työ oli edennyt jo pitkälle, Riku huomasi jotakin erikoista — yksi lintu lensi matalalla puiden ylle ja näytti olevan hätääntynyt. Hän riensi sen luo. “Miksi olet niin huolissasi?” Riku kysyi lintu tutkien sen liikkeitä.
«Pesämme on vaarassa! Myrsky tuhoaa sen!» lintu parkaisi.
Riku tunsi sydämessään tuskaa tämän linnun puolesta. «Älä pelkää,» hän sanoi rauhoittavasti. “Me autamme sinua!” Hän kutsui koko ryhmän yhteen jälleen kerran.
«Yhdessä voimme rakentaa suojaa myös teidän pesällenne!»
Kun he saavuttivat linnun pesän paikan korkealla puussa, Riku huomasi äkkiä jotain outoa – jokin tumma varjo liikkui lähempänä maata. Siinä oli suuri saalistaja: ilves! Eläimet alkoivat pelätä; ilves oli vaarallinen!
«Eroa pian tästä paikasta!» kiljaisi Pippi hätääntyneenä.
«Nopeasti!» huusi toinen eläin, mutta Riku nosti päänsä ylös rohkeasti.
«Ei! Me emme voi pelätä! Yhdessä voimme puolustautua,» hän ilmoitti päättäväisesti.
Ilves katsoi heitä silmät terävöityneinä kuin terävät tikarit yöllisessä metsässä; se ei ollut tottunut näkemään näin monia eläimiä yhdessä.
Keskustelu alkoi; eläimet aloittivat erilaisia strategioita oman selviytymisensä varmistamiseksi yhdistyneillä voimillaan—kukaan ei uskaltanut perääntyä tai luopua toivosta.
Yhtäkkiä Riku huomasi mahdollisuuden; hän muistutti kaikkia siitä miten he olivat yhdessä tehneet suojan myrskyltä — nyt heidän piti tehdä sama ilvekselle tavalla tai toisella!
«Ehkäpä voisimme tarjota ilvekselle apua… ehkä sekin kaipaa suojaa?» Rikun ehdotus sai muut mietteliäiksi.
Ilves kuunteli tarkkaan; se hämmästyi nähdessään niin monia eloonjääneitä ystävyksiä ympärillään ja sen kasvot pehmenivät hieman hänen mieleltään muistaessaan menneitä vuoropuheluja metsän asukkaiden kanssa…
«Kyllä,» ilves sanoi hiljaisella äänellä—»Minunkin turvani on vaarassa.»
Näin nelijalkainen peto liittyi joukkoon ja pian yli sata eläintä työskenteli yhdessä aivan kuten aikaisemmin rinnakkain hisselemässä tuulenraivoa vastaan… aamunkoitteessa yhteisö rakentui vahvempana kuin koskaan ennen!
Aika kului kunnes viimeinkin myrsky väistyi; aurinko pilkisti esiin tummien pilvien takaa tuoden mukanaan valon joka lähetti säteet halki metsäisen laakson herättäen vedenkimallukset hangessa!
Kaikki iloitsivat; he olivat kukistaneet sekä luonnonvoimat että pelot itsestään yhteistyöllään!
Rikusta tuntui lämpimältä sydämessä nähdä kuinka suurenmoiset ystävät seisovat sisaruksina yhteisen kokemuksen jälkeen…
«Haluaisin kiittää teitä kaikkia,” hän aloitti elehtien käsillään merkitsevästi; “tämä kokemus opetti meille paljon vahvuudesta.”
“Ja siitä kuinka tärkeää on olla ystäviä,” toinen elävä olento lisäsi hymyillen leveästi silmiensä loistaessa ylpeydestä.
Joku kuiskasi “Yhteistyö tekee meistä vahvempia!”
Ja niin opetus jäi kaikille mieleen: “Kun yhdessä seisomme – rohkeutemme roihuaa” — sittemmin ei unohtunut ikimaailmoissa…
Opetus: «Kettu»
Yhteistyön voima on suurempi kuin yksinäisten haasteiden paino; vain silloin kun seisomme yhdessä voimme löytää todellisen rohkeuden ja luoda suojan myrskyn keskellä.
Suden silmät pimeässä
Suomalainen susi ja lumihiljaisuus
Metsän eläimiä jotka unohtivat riidan
Ketun Kultaomena
