Satu: «Kettutyttö ja hopeinen polku joka johti kotiin»
Kaukana Lapin metsissä, siellä missä taivas suutelee maata, asui nuori tyttö nimeltä Kettu. Hänen hiuksensa olivat tulenpunaiset kuin auringonlasku ja hänen silmänsä kimalsivat kuin tähdet yötaivaalla. Kettu oli utelias ja seikkailunhaluinen, aina etsimässä uusia polkuja metsän syvyyksistä.
Eräänä iltana, kun aurinko laski horisonttiin, Kettu huomasi jotain erityistä: hopeisen polun, joka kiemurteli läpi pimeän metsän.
«Mikä ihme tämä on?» hän kysyi itseltään.
Hänen sydämensä sykki jännityksestä, ja hän päätti seurata polkua. Polku kimmelsi kuin tähdet, ja sen varrella kasvoi kukkia, jotka tuoksuivat makealta ja rauhoittavalta.
«Missä sinä olet, Kettu?» kuului äidin ääni kaukaa. «Älä mene liian kauas!» Kettu huusi takaisin, mutta polku kutsui häntä. «Lupaan, että palaan pian!» Hän jatkoi matkaansa, kunnes polku johti häntä suurelle järvelle, jonka vesi kimalteli hopean värisenä.
«Voinko uida järvessä?» Kettu mietti ääneen. Samassa hän kuuli kuiskauksen: «Kyllä, mutta vain jos olet rohkea!» Järven pinnalta nousi lumottu hauki, joka kertoi tarinoita vanhoista ajoista.
«Tämä järvi on täynnä salaisuuksia, mutta vain seikkailijat löytävät ne,» hauki sanoi. Kettu tunsi pelkoa, mutta myös valtavaa rohkeutta. «Minä olen seikkailija!» hän vastasi.
Kun Kettu sukelsi järveen, hän kohtasi erilaisia merihirviöitä ja jopa näkymättömiä vesiperhosia, jotka tanssivat veden pinnalla.
«Tule mukaan, Kettu!» he huusivat, ja hän seurasi heitä syvemmälle veden uumeniin. Siellä hän löysi ikivanhan aarteen: hopeisen amuletin, joka säihki kuin tähdet. «Tämä on avain, joka vie sinut kotiin,» vesiperhoset kertoivat.
Kettu nousi vedestä, amuletti tiukasti kädessään. «Miksi se vie minut kotiin?» hän kysyi. «Se on symboli rohkeudestasi ja ystävyydestäsi luonnon kanssa,» vesiperhoset vastasivat. «Jos sydämesi on puhdas, löydät aina tiensä takaisin.»
Kettu seurasi hopeista polkua takaisin, ja kun hän astui kotiovestaan sisään, hänen äitinsä hymyili. «Missä olet ollut?» äiti kysyi. «Olen ollut seikkailussa, äiti. Löysin rohkeuden ja ystäviä, ja nyt tiedän, että koti on siellä, missä sydän on,» Kettu vastasi.
Opetus: «Kettutyttö ja hopeinen polku joka johti kotiin»
Tarina muistuttaa meitä, että rohkeus ja ystävyys ovat avaimia, jotka ohjaavat meidät takaisin kotiin, ei vain fyysisesti, vaan myös sydämessämme.
Seikkailut opettavat meille, että kun seuraamme sydäntämme, löydämme aina polun, joka johtaa meidät rakkauden ja rauhan perille.
Aulikki Lumivaarasta
