Satu: «Ketun salainen silta»
Kaukana Pohjois-Suomessa, syvällä metsien sydämessä, oli kylä nimeltä Naurula. Kylä oli tunnettu kauniista järvistään ja syvistä metsistään, joissa majaili monenlaisia eläimiä. Kylän keskellä asui nuori poika nimeltä Aaro, joka oli aina utelias ja seikkailunhaluinen. Hänellä oli ystävä, ruskea kettu nimeltä Kira, joka oli yhtä utelias kuin Aaro itse. Yhdessä he tutkivat metsää ja sen salaisuuksia.
Eräänä aurinkoisena aamuna, Aaro ja Kira päättivät lähteä etsimään «salaisuutta», josta kyläläiset olivat puhuneet. Tarinoissa mainittiin salainen silta, joka johti toiseen maailmaan, paikkaan, jossa unelmat toteutuivat ja taikuus oli todellista. «Mitä luulet, Kira? Voisiko se olla totta?» Aaro kysyi, hänen silmänsä kiilsivät innosta.
Kira katsoi Aaroa suuret silmät loistaen. «Meidän on löydettävä se, Aaro! Vain yhdessä voimme selvittää, onko se totta.» He päättivät lähteä matkaan heti, ja pian he olivat syvällä metsässä, missä puut kuiskivat salaisuuksia ja tuuli tanssi oksilla.
Käveltyään pitkään, he saapuivat avaralle aukealle, jossa kasvoi upeita kukkia ja vanhoja puita. «Katso!» Aaro huudahti, «tuolla on jotakin outoa!» Hän osoitti suurelle, sammalpeitteiselle kivelle, jonka päällä oli vanha kartta. Kartassa oli merkintä, joka näytti siltä, että se johdatti heidät salaiselle sillalle.
Kira nuuhki ilmaa ja sanoi: «Meidän on seurattava tätä karttaa, Aaro. Se voi viedä meidät unelmiemme maailmaan!» He alkoivat seurata kartan ohjeita, mutta pian he huomasivat, että tie oli täynnä esteitä. Ensimmäisenä esteenä oli syvä oja, jonka yli he eivät voineet hypätä.
«Miten me pääsemme yli?» Aaro kysyi huolestuneena. Kira mietti hetken ja sanoi: «Ehkä voimme rakentaa sillan! Etsitään oksia ja kiviä.» He työskentelivät yhdessä, ja pian he olivat rakentaneet pienen sillan, jonka yli he pystyivät ylittämään ojan.
Kun he pääsivät ojan toiselle puolelle, he näkivät edessään pimeän metsän, joka näytti uhkaavalta. «Olen hieman peloissani,» Aaro myönsi. «Mitä jos siellä on vaaroja?» Kira vastasi rohkaisevasti: «Yhdessä olemme vahvempia. Luota minuun, ja minä luotan sinuun.»
Metsä oli täynnä outoja ääniä, ja pian he kuulivat käärmeiden rapinaa. He joutuivat kohtaamaan valtavan käärmeen, joka vahti polkua. «Miksi olette täällä?» käärme kysyi matalalla äänellään. «Etsimme salaisuutta ja siltaa, joka johtaa unelmiin,» Aaro vastasi rohkeasti. Käärme katsoi heitä tarkasti. «Jos haluatte ylittää, teidän on ratkaistava arvoitus,» se sanoi.
Käärme esitti heille arvoituksen: «Mikä kasvaa ilman juuria, lentää ilman siipiä ja itkee ilman silmiä?» Aaro ja Kira miettivät. «Se on pilvi!» Aaro huudahti. Käärme nyökkäsi ja antoi heille luvan jatkaa matkaa.
Kun he vihdoin pääsivät pimeän metsän läpi, he näkivät edessään upean järven, jonka pinnalla loisti kuu. «Tämä on kaunein paikka, jonka olen koskaan nähnyt,» Kira sanoi hämmästyneenä. Järven keskellä oli salainen silta, joka näytti olevan tehty hopeasta ja tähdistä.
«He ovat onnistuneet!» Aaro riemuitsi. «Katsokaa, Kira, silta on meidän!» He juoksivat sillalle, mutta juuri kun he astuivat ensimmäiselle askelmalle, sillasta alkoi kuulua outoa ääntä. «Pysähtykää!» huusi ääni. Se oli vanha nainen, joka näytti olevan metsän suojelija. «Sillan yli pääsee vain, jos ymmärtää sydämen salaisuuden.»
Aaro ja Kira katsoivat toisiaan. «Mitä sydämen salaisuus tarkoittaa?» Aaro kysyi. Nainen hymyili lempeästi ja sanoi: «Sydämen salaisuus on rakkaus, ystävyys ja ymmärrys. Teidän on todistettava se ennen kuin pääsette yli.»
Aaro ja Kira ymmärsivät, että heidän oli näytettävä, kuinka paljon he välittivät toisistaan. He päättivät järjestää pienen juhlan metsän eläimille, jossa he jakaisivat ruokaa ja iloa. «Teemme yhdessä jotakin erityistä!» Kira sanoi innostuneena.
He kutsuivat kaikki metsän eläimet juhlaan. Koko metsä täyttyi naurusta, laulusta ja ystävyydestä. Kun juhla oli ohi, nainen ilmestyi jälleen. «Olette osoittaneet sydämenne puhtauden,» hän sanoi. «Nyt voitte ylittää sillan.»
Aaro ja Kira riemuitsivat ja astuivat sillalle. Sillan yli kulkiessaan he tunsivat sydämissään rauhan ja ilon. Kun he pääsivät toiselle puolelle, he huomasivat, että maailma oli täynnä värejä, unelmia ja taikuutta. He ymmärsivät, että salainen silta ei ollut vain fyysinen rakenne, vaan myös ystävyyden ja rakkauden symboli.
Kun Aaro ja Kira palasivat kotiin, he kantoivat mukanaan muistoja ja oppeja. He olivat oppineet, että todellinen taikuus löytyy ystävyydestä, yhteisistä seikkailuista ja sydänten yhdistämisestä. «Meidän on aina muistettava tämä,» Aaro sanoi Kiran katsoessa täysikuuta. «Yhdessä olemme voittamattomia.»
Opetus: «Ketun salainen silta»
Elämä on täynnä salaisuuksia, mutta tärkein kaikista on sydämen ymmärrys; ystävyys ja rakkaus ovat sillat, jotka yhdistävät meidät unelmiimme.
