Satu: «Kuikan laulu lumipeitteellä»
Kaukana pohjoisen erämaassa, lumisten metsien keskellä, asui nuori poika nimeltä Joni. Hänen kotinsa oli pieni, vaatimaton tupa, joka sijaitsi kirkkaan sinisen järven rannalla. Järven vesi kimalteli kuin timantit auringonvalossa, ja sen pinnalla tanssivat lumihiutaleet kuin taikavoimat olisivat niitä kutsuneet. Joni rakasti luontoa yli kaiken; hän kulki metsissä, kuunteli lintujen laulua ja unelmoi suurista seikkailuista.
Eräänä talvipäivänä, kun lumi peitti maan paksulla vaipalla, Joni päätti lähteä tutkimusmatkalle. Hän pukeutui lämpimästi, otti mukaansa eväitä ja suuntasi syvemmälle metsään. Puut, jotka olivat peittyneet paksuun lumikerrokseen, näyttivät kuin satumaailmasta. Joni kulki, kunnes saapui suurelle, avaralle aukolle, joka oli täynnä valtavia, ikivanhoja puita. Ilma oli raikas ja kylmä, ja hän tunsi sydämensä sykkivän innosta.
Kun Joni seisoi aukolla, hän kuuli jotain. Se oli pehmeä ja melodinen ääni, joka tuntui tulevan jostain kaukaa. «Mikä se on?» hän kysyi ääneen. «Kuikka!» vastasi tuuli, ja Joni tunsi ihmeellistä vetovoimaa ääntä kohtaan. Hän seurasi ääntä, joka johdatti hänet läheiseen järveen.
Järven rannalla Joni näki kauniin kuikan, joka uiskenteli rauhallisesti vedessä. Sen sulat kiilsivät kuin hopea, ja sen silmät olivat syvän mustat, täynnä viisautta. «Tervetuloa, nuori seikkailija,» kuikka sanoi pehmeällä äänellä. «Olen etsinyt sinua.»
Joni hämmästyi. «Minä? Miksi?» hän kysyi.
«Tarvitsen apuasi,» kuikka selitti. «Järven rauha on uhattuna. Pahan henki, joka asuu metsissä, on päättänyt viedä vedestä kaiken elämän. Tarvitsen rohkean ystävän, joka auttaa minua palauttamaan rauhan.»
Joni ei epäröinyt. Hän tunsi sydämessään, että tämä oli hänen tilaisuutensa. «Miten voin auttaa?» hän kysyi innokkaasti.
«Meidän on löydettävä kolme maagista esinettä, jotka suojelevat järveä,» kuikka vastasi. «Ensimmäinen niistä on valkoisen lumihiutaleen sydän, joka löytyy ikivanhalta vuorelta. Toisena on revontulten kyyneleet, jotka valuvat taivaalta vain kirkkaana yönä. Kolmantena on sinisen järven ikiaikainen salaisuus, joka kätkeytyy syvälle sen syvyyksiin.»
Joni nyökkäsi päättäväisesti. «Mennään!» hän sanoi.
Heidän matkansa alkoi kohti vuorta. Lumiset metsät ympäröivät heitä, ja Joni tunsi kuinka jokainen askel vei hänet lähemmäs seikkailuaan. He kohtasivat useita esteitä, kuten jyrkkiä rinteitä ja jäisiä puroja. Joni ja kuikka tukivat toisiaan; he oppivat yhteistyön voiman ja ystävyyden merkityksen.
Kun he viimein saapuivat vuoren huipulle, he näkivät valkoisen lumihiutaleen sydämen kimaltavan auringossa. «Tämä on se!» kuikka huudahti. Joni otti sen varovasti käsiinsä, ja samalla vuoren uumenista kuului jyrinä. Pahan hengen varjo, joka oli seurannut heitä, ilmestyi. «Miksi yritätte estää minua?» se karjui. «Kaikki on minun valtaani!»
Joni ja kuikka eivät antaneet periksi. «Rakkaus ja ystävyys ovat voimakkaampia kuin mikään pahuus,» Joni julisti. Hän muisti, että heillä oli vielä kaksi esinettä löydettävänä. Yhdessä he loivat voiman, joka heitti pahan hengen pois.
Seuraavaksi he matkustivat yötaivaan alle, missä revontulet loimusivat. «Kyyneleet, revontulet!» kuikka kutsui. Joni nosti kätensä taivasta kohti ja toivoi parasta. Yhtäkkiä, taivaalta alkoi valua kyyneleitä, jotka kimalsivat kuin tähdet. Joni keräsi niitä pieneen astiaan, ja heidän silmänsä loistivat ilosta.
Viimeinen este oli järven syvyydet. «Salaisuus on kätketty sinne,» kuikka sanoi vakavana. Joni riensi veteen, ja sydän pamppaillen hän ui syvälle. Hän huomasi vanhan, vedenalaiseen kiveen piirrettyjä symboleita, jotka kertoivat järven tarinan. Joni painoi kätensä symboleita vasten, ja ne alkoivat loistaa. Järven salaisuus heräsi henkiin.
Kun kaikki kolme esinettä olivat yhdessä, järvi alkoi kimmeltää uudella voimalla. Pahan henki, joka oli aikaisemmin pelotellut heitä, huusi ja katosi lopullisesti. Kuikka laulaa riemukkaasti, ja Joni tunsi suurta rauhaa sydämessään.
«Kiitos, ystäväni,» kuikka sanoi. «Olet pelastanut järven ja sen elämän. Yhdessä olemme vahvempia kuin koskaan.»
Joni hymyili. Hän oli oppinut, että todellinen voima löytyy ystävyydestä ja luonnon kunnioittamisesta. Kun he palasivat takaisin metsään, talven luminen kauneus tuntui vieläkin säihkeämmältä.
Opetus: «Kuikan laulu lumipeitteellä»
Kertomus muistuttaa meitä, että ystävyys ja yhteistyö voivat voittaa jopa suurimmat esteet. Luonto on meille arvokas opettaja, ja sen suojeleminen on meidän kaikkien tehtävä. Yhdessä voimme luoda rauhan, joka kimmeltää kuin tähdet yötaivaalla.
Karhun kadonnut koti
Kettu
Suden silmät pimeässä
Virtaavan Veden Salaisuus
Taikamiekan Salaisuus
