Satu: «Kuikan matka tähdenvalossa»
Kauan sitten, syvällä Suomen metsissä, asui nuori kuikka nimeltään Kaira. Hänellä oli suloinen ja hohtava höyhenpeite, joka loisti kuin täysikuu keskiyön taivaalla. Kaira rakasti lentää järvien yllä, missä peilityyni pinta heijasti tähtiä kuin tuhansia kiiltäviä jalokiviä. Hän unelmoi matkasta tähtivalossa, jonne vain harvat ja valitut pääsivät.
Eräänä iltana, kun aurinko laski horisontin taakse ja yö saapui hiljalleen, Kaira kohtasi vanhan oppaan, kalastajan nimeltä Juhani. Juhani oli nähnyt paljon maailmaa ja kertoi tarinoita kaukaisista maista, mutta hänen silmissään piili myös salaisuus – polku tähdenvaloon. «Kuikka», hän sanoi lempeällä äänellä, «jos haluat nähdä tähdenvaloa lähelläsi, sinun täytyy ensin oppia luottamaan itseesi.»
«Kuinka voin oppia sen?» kysyi Kaira innokkaasti.
«Se vaatii rohkeutta ja sydäntä», vastasi Juhani. «Lähde seikkailuun ja kohtaa pelkosi. Sitten löydät tien.»
Inspiroituneena Kairasta tuli päättäväinen. Hän avasi siipensä ja lensi korkealle yöhön, tähdettäen kohti suurta järveä nimeltä Saimaa. Matka oli pitkä ja vaativa; tuuli puhalsi voimakkaasti, ja tummat pilvet kerääntyivät taivaalle.
Yhtäkkiä kaiku kuului pimeydestä: “Kaira! Älä pelkää!” Se oli hänen ystävänsä Laila, pieni punatulkku, joka lensi rinnallaan tukien häntä. “Yhdessä me voimme löytää tiemme!”
Kun he lentivät yhdessä yöhön, heidän ympärillään tapahtui jotain maagista. Tähtien valo alkoi tanssia veden pinnalla kuin keijut auringonnousun aikaan. Kairan sydän täyttyi riemusta; he olivat lähempänä tavoitettaan.
Matkan varrella he kohtasivat monia esteitä: myrskyn raivoisan tuulen, joka uhkasi tempaa heidät mukaansa. “Vahvista siipesi!” huusi Laila yli myrskyn äänen. Ystävykset puristivat toisiaan tiukemmin siipien suojassa.
Kun myrsky vihdoin laantui, he löysivät itsensä keskeltä upeaa metsää. Metsässä kasvoi ikivanhoja puita, joiden juuret ulottuivat syvälle maahan kuin aikakausien historia. Siellä he tapasivat metsän hengettären Nokiatan, joka katsoi heitä uteliaasti suuret silmät kirkkaanvihreinä.
“Olette rohkeita”, Nokiatan sanoi matalaäänisesti. “Mutta onko teillä tarpeeksi voimaa ylittää viimeinen este? Se voi olla vaikeinta.”
“Me uskomme toisiimme”, vastasi Kaira päättäväisesti.
Sitten Nokiatan antoi heille tehtävän: etsiä kadonnut jalokivi metsästä – ainoa esine joka voisi avata portin tähdenvaloon. Tuo jalokivi löytyisi vain sydämellisten tekojen kautta.
Yhdessä ystävykset aloittivat etsinnän metsässä auttaen muita eläimiä heidän ongelmissaan; he pelastivat loukkaantuneen oravan sekä auttoivat vanhaa karhua löytämään eksyneet hunajapurkitensa jäljet.
Viimein jalokivi ilmestyi heidän eteen: se hohti kullanhohteisena auringonlaskun valossa! Rakkauden ja ystävyyden symbolina se herätti kaiken ympärillään olevan eloon.
Palattuaan Nokiatan luo kivi alkoi säihkeästi loistaa ensimmäisen kerran tarkoin pyydettynä hetkenä sinisen yön keskellä. Nokiatan hymyili hyväksyvästi: “Olette onnistuneet! Nyt olette valmiita astumaan tähdenvaloon.”
He kulkivat yhdessä portista ja astuessaan sisään koko maailma ympärillä muuttui; kaikki värit saivat uudet sävyt lumottuina tähtivalosta – ystävyys kukoisti selkeänä kuten koskaan ennen!
Kaira tunsi kuinka hänen sisimpänsä täyttyi rauhalla ja ilolla; hän ei ollut enää vain kuikka vaan osa universumia!
Matkan lopussa Juhani odotti rannalla hymyillen: «Näetkö nyt? Luottamus itseesi vie sinut kauas.»
“Haluaisin jakaa tämän kauneuden kaikkien kanssa,” Kaira sanoi liikuttuneena.
Opetus: «Kuikan matka tähdenvalossa»
Joskus parhaat seikkailut löytyvät sisältämme; yhdessä ystävien kanssa rohkeus voi viedä meidät saavuttamattomiin unelmiin.
