Satu: «Kuiskaten metsän reunalla»
Kaukana Pohjolan sydämessä, syvän metsän reunalla, sijaitsi pieni kylä nimeltä Kainuu. Siellä asui nuori poika nimeltä Eetu, joka oli tunnettu uteliaisuudestaan ja seikkailunhalustaan. Hän vietti päivänsä tutkimalla metsiä, joet ja järvet, jotka ympäröivät kylää. Eetun paras ystävä, Anni, oli hänen uskollinen kumppaninsa; he olivat kuin kaksi marjaa samassa oksassa.
Eräänä kesäpäivänä, auringon kultaisten säteiden lämmittäessä maata, Eetu ja Anni päättivät seikkailla syvemmälle metsään kuin koskaan ennen. He kulkivat polkuja pitkin, jotka näyttivät olevan aikaa unohtaneita. Puiden lehdet kuiskasivat salaisuuksia tuulen mukana; ikään kuin ne kutsuisivat nuoria ystäviä syvemmälle heidän syliinsä.
«Eetu, katsokaa tuota vanhaa tammea!» Anni huudahti innokkaasti. «Se näyttää siltä kuin se voisi kertoa tarinoita menneistä ajoista.»
Eetu nyökkäsi innostuneena. «Mennään lähemmäksi! Ehkä voimme löytää jotain maagista,» hän sanoi salaperäisesti hymyillen.
Kun he lähestyivät puuta, maasta nousi outo hohde. Se näytti olevan pienestä valosta tehtyä savua; se tanssi ilmassa kuin olisi elävä olento. Ystävykset katsoivat toisiaan hämmennyksissään mutta myös jännityksessä.
«Mitähän tuo on?» Anni kysyi matalalla äänellä, silmät suurina.
«Ehkä se on metsän henki,» Eetu vastasi varovasti. «Meidän täytyy olla varovaisia.»
Sitten yhtäkkiä valo räjähti ja paljastui kauniiksi keijuksi nimeltä Lumi. Hänen siipensä kimalsivat kuin tähdet taivaalla ja hänen äänensä oli pehmeä kuin kesätuuli. «Tervetuloa nuoret seikkailijat! Olen Lumi, metsän suojelija.»
Eetu ja Anni katsoivat ihmetellen keijua. «Miten me voimme auttaa sinua?» Eetu kysyi rohkeasti.
Lumi huokaisi surullisesti. «Metsässä piilee suuri vaara. Ilkeä noita on tullut häiritsemään rauhaamme; hän varastaa metsän voimaa tyydyttääkseen omia ahneita halujaan.»
Ystävykset katsoivat toisiaan vakavasti; heidän sisällään syttyi päättäväisyys auttaa metsässä asuvia eläimiä ja keijuja.
«Me autamme sinua!» Anni julisti päättäväisesti.
Lumi hymyili lempeästi. «Hyvä on! Teidän on löydettävä kolme maagista esinettä: Suuri kivi järven rannalta, kultaketju vanhan tammen juurelta ja viimeisenä kehystetty peili Noidan luolasta.»
Eetu ja Anni aloittivat matkansa kohti järveä ensimmäiseksi kohteekseen. He juoksivat polkuja pitkin hyvällä mielellä kunnes saapuivat järven rannalle – vesi kimalteli auringossa kuin tuhannet timantit.
«Katsokaa! Siinä on suuri kivi!» Eetu huudahti osoittaen majesteettista kivimuodostelmaa keskellä vettä.
«Katsotaanpa miten sen saisimme ylös,» Anni mietti ääneen.
He loivat suunnitelman ja ryhtyivät töihin yhdessä: he keräsivät oksia ja mättäitä rakentaakseen sillan kivelle. Kun he vihdoin pääsivät perille kiven luo, he nostivat sen varovasti vedestä.
«Ensimmäinen esine saatu!» Eetu riemuitsi pitäen kiveä käsissään ylpeänä.
Seuraavaksi he palasivat vanhan tammen luokse etsimään kultaketjua. Tammi näytti yhä yhtä suurelta ja viisalta kuin aiemmin; sen alla kasvoi kukkia eri väreissä muodostaen kauniin maton.
«Etsi tarkkaan,» Anni neuvoi, kumartuen alas puskien lehtiä syrjään etsien kultaketjua.
Lopulta voittoisa riemuitseva huuto kuului Annin suusta: “Löysin sen!” Hän nosti ketjun ylös ilmaan kuin voitonmerkki.
Mutta pian haasteet alkoivat kasaantua – noidan luola oli pelottava paikka täynnä synkkiä varjoja ja epäilyttäviä ääniä. Kun he astuivat sisälle luolaan, ilma muuttui kylmemmäksi kuin tavanomaisissa talviyössä Suomessa.
«He eivät voi nähdä meitä,» Eetu kuiskasi Annille kun he hiipivät varovaisesti eteenpäin.
Mutta juuri silloin heidän jalkansa kompastuivat johonkin – suuri kehystetty peili seisoi valtavana seinällä!
«Noidan peili!» Anni huudahti innoissaan puristaen käsiään yhteen.
Mutta yhtäkkiä peilistä kuului karmea nauru; noita itse ilmestyi tumma katse kasvoillaan.
«Tuo ei ole teidän otettavissanne! Teidän on maksettava hinta,» noita uhkasi laajentamalla käsiään hurjana.
Vihdoinkin heidän rohkeutensa koettiin äärirajoilla; Eettu sai päähänsä keksi ratkaisu.
«Miksi emme tee kauppaa? Voimme jakaa voiman kanssasi kunhan vain vapautat metsästä rauhan!» hän ehdotti rohkeasti.
Noidan silmissä vilahti uteliaisuus – ehkä hänen sydämensä saattoi avautua kunnon kaupan myötä?
“Hyvin,” noita sanoi mutisten epäröivän onnistumisen ääntä.
He tekivät sopimuksen – ensin kalastamalla joesta kullanhohtoisen kalan joka kehitti rauhanmetsää varten loppuun saakka!
Kun kaikki kolme esinettä olivat yhdessä – suurikivi järvestä, kultaketju tammelta sekä viimeisen kerran kehystetty peili noidalta – lumi-keitoksen avustuksella alkoivat ne hohtamaan ihmeellistä valoa!
Niin valoa pakeni pimeyteen nopeasti hellittäen metsässä olleet ongelmat – ystävät ovat tunteneet henkilökohtaisesti elämän ihmeen hengittävän jälleen rauhaa luonnossa!
Kun metsä alkoi toipua suuren vaaran jälkeen niin Lumi tuli kiittämään ystävyksiä:
“Olette todellisia sankareita! Metsämme ei unohda teitä koskaan.”
Nauraen Eetu ja Anni tunsivat ystävyyden sidoksen vahvistuvan tuskallisen kokeilun jälkeen ehjän hengityksen uuden ajan alkaessa kaikkialla ympärillä.
“Haluaisin jäädä tänne ikuisesti,” Annin sanat kaikuivat hiljaa uudelleen päätöksessään.
“Ja minä kanssasi!” vastasi Eetu onnellisena katsellen uusi alku hyvinvoinnille lumoavassa metsässä reunalla.
Opetus: «Kuiskaten metsän reunalla»
Jokainen seikkailu opettaa meille rohkeutta sekä ystävyyden voimaa – yhdessä voimme voittaa jopa suurimmat esteet!
