Satu: «Kukkaniityn Lumo»
Kaukana pohjoisessa, syvällä Suomen metsien sylissä, oli kaunis kukkaniitty, joka tunnettiin nimellä Kukkaniitty. Tämä paikka oli täynnä värikkäitä kukkia, jotka tanssivat tuulen mukana ja levittivät makeaa tuoksuaan jokaiseen nurkkaan. Kukkaniityllä asui myös nuori tyttö nimeltä Aino, joka rakasti luontoa yli kaiken. Hän vietti tuntikausia vaellellen niityllä, ihaillen jokaisen kukan ainutlaatuista kauneutta ja kuunnellen luonnon ääniä.
Eräänä aurinkoisena aamuna Aino päätti tutkia syvemmälle niitylle. Hän kuuli sieltä hämmästyttävää laulua, joka tuntui kutsuvan häntä. «Kuka siellä laulaa?» Aino kysyi ääneen, mutta vain tuuli vastasi hänen kysymykselleen. Uteliaana hän jatkoi matkaansa, kunnes saapui pienelle lammelle, jonka pinta kimalteli kuin timantit auringonvalossa.
Lammen reunalla Aino näki kauniin valkoisen joutsenten tanssin. «Oletteko te laulajat?» hän kysyi, ja joutsenet kääntyivät häntä kohti. «Kyllä, me olemme Kukkaniityn laulajat. Mutta tänään emme voi laulaa, sillä joku on vienyt äänemme!» he vastasivat surullisesti.
Aino tunsi sydämessään surua joutsenten puolesta. «Miten voisin auttaa teitä?» hän kysyi päättäväisesti. Joutsenet kertoivat hänelle, että salaperäinen olento, nimeltään Musta Varjo, oli varastanut heidän äänensä ja piilottanut ne kaukaiseen metsään. «Ilman ääntämme Kukkaniitty menettää lumonsa», he lisäsivät.
Päätettyään auttaa joutsenten, Aino kysyi, missä hän voisi löytää Mustan Varjon. «Se asuu vanhassa, hylätyssä mökissä metsän syvyyksissä», joutsenet selittivät. «Mutta varo, Musta Varjo on petollinen ja vihaa valoa.»
Aino tunsi pelon nousevan rinnassaan, mutta hän päätti, että ystävyys ja kauneus ansaitsivat taistelun. Hän keräsi rohkeutensa, sanoi hyvästit joutsenten ja suuntasi kohti metsää. Puiden oksat roikkuivat alas, ja varjot näyttivät tanssivan hänen ympärillään, kun hän kulki syvemmälle metsään.
Löydettyään mökin, Aino huomasi sen olevan vanha ja ränsistynyt, kuin aika olisi unohtanut sen. Hän kuuli matalia murinoita sisältä. «Kuka siellä?» hän kysyi rohkeasti, mutta hiljaisuus valtasi ilman. Sitten, ovet avautuivat, ja Musta Varjo ilmestyi esiin, tummana ja uhkaavana.
«Mitäs pieni tyttö täällä tekee?» Varjo kysyi nauraen, ja hänen äänensä kuului kuin kaiku pimeydestä. «Olen tullut palauttamaan joutsenten laulun!» Aino vastasi, vaikka hänen sydämensä hakkasi pelosta. «He ansaitsevat äänensä takaisin!»
Musta Varjo katsoi häntä uteliaasti. «Miksi sinä välität heidän laulustaan? Luonto on vain heikkoutta», hän murahti. Aino tunsi itsensä surulliseksi, mutta myös päättäväiseksi. «Luonto on vahva, ja sen kauneus tuo meille iloa. Laulu on voimaa, joka yhdistää meidät.»
Varjo nauroi, mutta Ainon sanat alkoivat herättää jotain hänessä. «Olet rohkea, tyttö. Mutta mitä teet, jos et saa ääniä takaisin?» hän kysyi, ja Aino mietti hetken. «Olen valmis kohtaamaan pelkoni ja etsimään muita tapoja auttaa joutsenten.»
Varjo näki hänen päättäväisyytensä ja sanoi: «Hyvä on, annan sinulle mahdollisuuden. Jos voit löytää kauneuden syvimmästä metsästä ja tuoda sen tänne, annan äänet takaisin.» Aino hyväksyi haasteen, ja hänellä oli vain yksi päivä aikaa löytää tämä kauneus.
Aino juoksi syvemmälle metsään, etsien kauneutta joka puolelta. Hän huomasi, että jokainen kukka, jokainen lehti, jokainen valo, joka pääsi läpi puiden, oli osa tätä kauneutta. Hän keräsi kimpun kukkia, jotka hehkuivat auringonvalossa, ja palasi Mustan Varjon luokse.
«Mitä olet löytänyt?» Varjo kysyi uteliaana. «Tämä on kauneutta, joka tekee Kukkaniitystä erityisen», Aino vastasi ojentaen kimpun Varjolle. Musta Varjo katsoi kukkia ja hänen sydämensä pehmeni. Hän huomasi, että kauneus oli olemassa, vaikka hän oli yrittänyt paeta sitä.
«Hyvä on, tyttö. Saat äänet takaisin», hän sanoi. Aino hymyili ja joutsenten laulut alkoivat jälleen soida iloisesti Kukkaniityllä. Musta Varjo, joka oli ennen ollut kylmä ja pimeä, katsoi Ainoa ja sanoi: «Ehkä kauneus ei ole heikkoutta, vaan voimaa, joka yhdistää meidät kaikki.»
Aino palasi lammelle joutsenten luokse, ja yhdessä he lauloivat auringonlaskun myötä. Kukkaniitty heräsi eloon, täynnä väriä ja elämää, ja kaikki sen asukkaat tanssivat riemusta.
Opetus: «Kukkaniityn Lumo»
Tarinan opetus on, että kauneus ja ystävyys ovat voimia, jotka voivat voittaa jopa synkimmät varjot. Luonto yhdistää meidät, ja sen kunnioittaminen tuo iloa elämäämme. Älä koskaan pelkää etsiä kauneutta, sillä se voi muuttaa maailmasi.
