Satu: «Kuun valo järven yllä»
Olipa kerran kaunis ja rauhallinen järvi nimeltä Kivijärvi, joka sijaitsi syvällä suomalaisessa metsässä. Järven vesi kimmelsi kuin hopea auringonlaskun aikaan, ja sen ympärillä kasvoi korkeita mäntyjä sekä tuuheita kuusia. Järvi oli tunnettu siitä, että sen pinnan ylle nousi kuun valo yön aikana, luoden taianomaisen tunnelman.
Eräänä iltana, kun kuu alkoi nousta taivaalle, pienen kylän nuori poika nimeltä Aaro istui järven rannalla. Hänen sydämensä sykki seikkailua ja unelmia. «Voi jospa voisin nähdä vedenalaisen maailman!» hän huudahti ääneen. Tuo hetki muutti kaiken hänen elämässään.
Äkkiä kuu valaisi veden pinnan niin kirkkaasti, että se näytti kutsuvan Aaroa syvemmälle järveen. «Miksi en kokeilisi?» Aaro ajatteli rohkeasti. Hän riitti vaatteensa ja astui varovaisesti vedessä olevaan viileään veteen. Vesi tuntui niin elävältä ja kutsuvalta, että Aaro ui nopeasti kohti kuun valoa.
Kun hän sukelsi alas, vesi ympäröi häntä kuin pehmeä harso. Alhaalla hän huomasi ihmeellisiä olentoja: värikkäitä kaloja tanssimassa veden syvyyksissä ja vesikasveja, jotka liikkuivat hiljalleen virtauksen mukana. Yksi kala, joka oli erityisen kaunis sinivihreine väreineen, uiskenteli lähemmäksi ja sanoi: «Tervetuloa Kivijärveen! Olen Sini, järven henki.»
Aaro hätkähti ensin kalasta puhuvaan olentoon mutta tajusi pian olevansa ystävien seurassa. «Miksi kuu loistaa niin kirkkaasti tänä yönä?» Aaro kysyi uteliaana.
«Se on juhlan aika,» Sini vastasi iloisesti. «Joka vuosi kuun valossa kokoamme kaikki järven asukkaat yhteen juhlimaan elämäämme ja luonnon kauneutta.»
Yhtäkkiä juhlaviesti keskeytyi hurjemmalla uutisella: “Pimeyden voimat yrittävät valloittaa järven!” sanoi vanha rapu Arvo vakavissaan. Järven asukkaat alkoivat pelätä, että heidän onnellinen maailmansa voisi kadota ikuisesti.
Aaro tunsi sydämensä pamppailevan. Hän ei voinut vain jäädä sivustakatsojaksi; hänen oli toimittava! «Meidän on yhdistettävä voimamme,» hän ehdotti innokkaasti. «Jos jokainen meistä tuo esiin parhaan kykynsä, voimme voittaa pimeyden!»
Kalan ystävät alkoivat keskustella ideoista siitä, miten he voisivat estää pimeyden leviämisen. He päättivät kokoontua yhteen ja laulaa kauniita lauluja luonnosta kiitollisuuden osoituksena sekä vahvistaakseen yhteyttään toisiinsa.
Kun he lauloivat kuun alla yhdessä – metsän eläimetkin liittyivät joukkoon – Valo kasvoi suuremmaksi kuin koskaan ennen; se levisi koko Kivijärvelle! Pimeys alkoi väistyä valon voimasta, ja pian se oli poissa kokonaan.
«Me teimme sen!» Aarolla oli suurin hymy kasvoillaan kun he juhlivat voittoa yhdessä kalojen kanssa. Yhdessä he olivat luoneet vahvemman siteen luonnon kanssa; jokainen lintu lenteli korkeammalle taivaalle omana merkkinään vapaudesta.
Kun yö alkoi hälvetä aamun sarastukseen, kuu laski hitaasti horisonttiin täynnä ylpeyttä siitä mitä he olivat saavuttaneet yhdessä – ystävyys ja yhteistyö oli voittanut pimeyden!
Aaro nousi vedestä rannan suuntaan hymyillen leveästi sillä tietoisena siitä kuinka hänen seikkailunsa vaikutti hänen elämäänsä – eikä vain hänen omaansa vaan kaikkien niiden elämään joiden kanssa hän oli matkan varrella oppinut jakamaan rakastamansa luonnon kauneuden.
Opetus: «Kuun valo järven yllä»
Luonto yhdistää meidät kaikki; yhdessä voimme kohdata jopa pimeimmät haasteet kun sydämemme ovat avoinna toisillemme.
