Satu: «Kynttilänvalo»
Olipa kerran pieni kylä nimeltä Valonkynttilä, joka sijaitsi syvän, ikivanhan metsän reunalla. Kylä oli kuuluisa kauniista järvistään, joista heijastui tähtien valo yöllä. Järvet olivat kuin peilejä, jotka kertoivat tarinoita menneistä ajoista ja unohtuneista unelmista. Kyläläiset uskoivat, että jokaisessa järvessä asui henki, joka suojeli heidän elämäänsä ja toi onnea.
Kylässä asui nuori tyttö nimeltä Aino. Hänellä oli pitkät, kiharat hiukset ja silmät, jotka hehkuivat kuin auringonlasku. Ainolla oli erityinen lahja; hän pystyi näkemään kynttilänvalossa asioita, joita muut eivät nähneet. Kun hän poltti kynttilöitä pimeässä huoneessaan, hänen ympärillään tanssivat valot paljastivat salaisuuksia ja tarinoita.
Eräänä iltana Aino istui huoneessaan kynttilöidensä äärellä. Hän tunsi kaipuuta seikkailuun ja päätti lähteä metsään etsimään uutta ystävää. «Miksi en voisi löytää metsän henkeä?» hän mietti itselleen ja riemuitsi ajatuksesta.
Aino pukeutui lämpimästi ja suuntasi metsään. Pimeyden syleilyssä metsä tuntui elävältä; oksat kuiskivat tuulen mukana ja tähdet vilkkuivat korkealla taivaalla. Metsän sydämessä hän löysi suuren kirkkaan järven, jonka pinta kimmelsi kuin timantit.
«Onko kukaan täällä?» Aino kutsui rohkeasti.
Yhtäkkiä vedestä nousi kaunis olento; se oli vesiprinssi nimeltä Veikko. Hänen ihonsa hohti kuin kuu, ja hänen silmänsä loistivat kuin syksyn lehdet auringossa.
«Tervetuloa, nuori ystävä!» Veikko sanoi lempeällä äänellään. «Olen odottanut sinua.»
Aino tunsi sydämensä sykkiessä nopeammin. «Miksi olet odottanut minua? Ja mitä voin tehdä sinulle?» hän kysyi innokkaasti.
Veikko hymyili surumielisesti. «Metsämme on vaarassa,» hän vastasi vakavasti. «Paha noita on tullut lähelle ja yrittää varastaa valot järvestämme.”
Ainon kasvoille levisi huoli. «Mitkä ovat suunnitelmasi? Miten voimme estää häntä?»
«Noidan nimi on Irma,» Veikko kertoi synkällä äänellä. «Hänen voimansa vahvistuu öisin, kun kuu on täydellinen.»
Ainon mielessä syttyi ajatus — he voisivat käyttää kynttilöitä puhdistaakseen metsän pahat voimat! Hän ehdotti: «Voimme luoda valtavan kynttilänäytöksen ympärillemme! Käytetään kaikkia kynttilöitä kylässä!»
Veikko nyökkäsi innostuneena, mutta totesi myös: “Sinun täytyy olla varovainen Aino; Irma ei pidä siitä että yritämme estää häntä.”
He päättivät palata Valonkynttilään yhdessä. Kyläläiset olivat aluksi epäileviä uutisista mutta Ainon into tarttui nopeasti kaikkiin.
«Meidän on toimittava yhdessä!» Aino ilmoitti kylälle kokoontuneille ihmisille tulisijan ääressä.
Seuraavina päivinä kyläläiset valmistelivat suurta kynttilänäytöstä; he keräsivät vahaa luonnosta ja tekivät satoja pieniä kynttilöitä — vaaleanpunaisia, sinisiä ja kultaisia — sekä yhden suuren pääkynttilän keskelle kenttää.
Kun täysikuu viimein nousi taivaalle tuoden mukanaan hopeisia säihkeitä säteitä maan päälle, koko kylä kokoontui suurelle niitylle järven rannalle.
«Aloitetaan!» Aino huudahti jännityksestä soikeana katsojana valmiina näkemään täysikuisen kauneuden yhdistyvän kynttilöiden valoon.
Kynttilät syttyivät yksi kerrallaan useammasta kuin sadasta käsistä — himmeiden valojen pehmeät varjot tanssivat ympyrässä pyhittäen yön juhlakentäksi.
Mutta yhtäkkiä pilvet alkoivat kerääntyä taivaalle; Ilman chill oli tulossa uhkaavaksi sateeksi!
«Noita tulee!» joku huusi paniikissa kun ilkikurinen nauru raikasi metsästä.
Irma astui esiin varjoista kieppuen kuin tumman yksisarvisen ratsastaja öisessä maisemassa — hänen silmänsä kiilsivät petollisesti ja sukelsi lentoon melkeinpä mustana aaltona!
“Olette liian myöhässä!” hän irvisti uhkaavasti nostamalla kädensä yli metsäisen avaruuden mahdottomilla voimilla tietoisena siitä että saisi katkerat voittonsa.
”Emme pelkää sinua!” huusi Aino rohkeasti astuessaan esiin väkijoukosta pitäen suurta kynttilää ylhäällä. “Valo voittaa aina pimeyden!”
Kynttilät reagoivat välittömästi Ainon puheeseen kun ne alkoivat loistaa vielä kirkkaammin vetääkseen Irman huomion puoleensa.
“No niin,” Irma sanoi hymyillen vinosti “kuulemme voimia teiltä… mutta…” Tuuli yltyi hurjaksi hengityksensä ohella kun noidan viha nostatti koronaa yli lakeuden aikakausien kulmasta!
Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta: jokaisesta kynttelistä jysähteli esiin uusia valohenkisiä olentoja—lempeitä puhdistavia henkiä vapautettuna liekkien keskipisteestä!
”Valaise meidät!” Ainon ääni kuului yhä rauhallisena kaikessa kaaoksessa kun niiden yhteensulamattomuus vetosi yhteen suuntaan taistelussa sinertävää pimeyttä vastaan.
Yhdessä tämä uusi liitto valaisi ylivoimaista maanrakennetta noidan edessä pakottaen riivaajansa takaisinkuin meri aaltoineen myrskyäväksi virraksi suojelevaksi säilyttämättömät sitoviaan siteeksi!
Valo voitti; Irma pakeni kauas metsän sokkeloihin jättäen jälkeensä vain synkät muistot yössä hiljaisuudesta kuten moni muukin surullinen legenda vapautettuna kirouksestaan uudestisyntymiseen!
Kyläläiset riemuitsivat — he olivat yksissä tuumin pitäneet pintansa pahinta kohtaan samalla jakamalla yhteen aikaan aitoja muistoja ystävyydestään erittäin ohikiitävissä hetkissä elämässään!
Illan päätteeksi he viettivät juhlia laulaen lauluja kyltteissään ja tanssien ympyrässä keväällä kehossaan — mikä paratiisi se olikaan tulla jälleen yhdessä ilman peloissa vaan rauhassa yli vuosisatojen!
Ainon sydän laulaa yhä iloiten; nyt jokainen uusi yö olisi täynnä toivoa sillä ollessamme yhdessä me voitamme kaiken pahuuden maailmassa minkälainen se koskaan tunnustelee meitä vastaan olemmekaan joukko missä rakkaus ei loppuisi koskaan!
Opetus: «Kynttilänvalo»
Yhteistyön valo voi voittaa jopa synkimpiinkin hetkiin sisältyvät haasteet; sydämemme loputon yhteys läheisten kanssa kantaa meidät voittoon – niin kuin kynnyksen tuoma liekki tuo toivon synkkien aikojen yli.
