Satu: «Lapsi jonka unelmat muuttivat lumen valoksi»
Olipa kerran pieni poika nimeltä Eero, joka asui kaukaisessa kylässä, jossa talvet olivat pitkiä ja lunta satoi joka puolelle kuin taikapöly. Kylän ympärillä avautui laaja metsä, täynnä ikihongikkoja ja jännittäviä salaisuuksia. Eeron sydämessä oli suuria unelmia; hän halusi nähdä maailman, johon lunta ei ollut koskaan tullut. Hän usein seisoi ikkunansa äärellä, katsoen lumisia maisemia ja mietti mitä olisi sen tuolla puolen.
Eräänä päivänä, kun Eero vaelsi metsään etsimään seikkailuja, hän tapasi vanhan naisen, joka istui suuren tammen juurella. Nainen näytti olevan täysin rauhallinen, hänen silmänsä säihkysivät kuin tähdet yöllä. «Tervehdys, nuori matkailija,» nainen sanoi lempeällä äänellä. «Miksi kuljet yksin tässä kylmässä maailmassa?»
Eero tunsi oudon yhteyden naiseen ja vastasi: «Unelmoin maailmasta ilman lunta. Haluaisin nähdä vihreitä niittyjä ja aurinkoisia päiviä.»
Vanha nainen hymyili ja sanoi: «Unelmat ovat voimakkaampia kuin luuletkaan. Jos todella haluat saada unelmasi toteen, sinun täytyy löytää Lumen Valo.»
«Missä se on?» kysyi Eero innokkaana.
«Näet tämän metsän keskellä on järvi», nainen selitti viitaten kädellään syvälle metsään. «Kun kuu nousee täysinäiseksi, järvessä näkyy Lumen Valo — maaginen valo, joka voi muuttaa minkä tahansa unelman todellisuudeksi.»
Eeron sydän hypähti riemusta. Hän päätti löytää tämän Lumen Valon ja aloittaa uuden seikkailun.
Kuitenkin matka ei ollut helppo. Hänen piti ylittää kylmä joki, jossa vesi kuohui uhkaavasti jääkylmästi. Kun hän saapui joelle, hän huomasi vanhan puun juurten muodostaen sillan vesistön yli. Eero sulki silmänsä hetkeksi ja otti syvän hengityksen ennen kuin astui sillalle.
«Sinä pystyt tähän!» hän kuiskasi itselleen rohkeasti.
Hitaasti mutta varmasti hän kulki sillalla yli jokiveden, kuunnellen veden kohinaa allaan. Joka askeleella hänen pelkonsa väheni vähän lisää.
Kun Eero viimeinkin saavutti järven rannalle auringonlaskun aikaan, järvi hehkui kauniina hopeanvärisenä peilinä tähtitaivasta vasten. Hän saattoi tuntea Lumen Valon kutsuvan häntä lähempänä pintaa.
«Kuu! Missä olet?» Eero huusi taivaalle surullisena.
Kuin ihmeen kautta kuu nousi valtaistuimelleen taivaalle ja valaisiin koko järven himmeällä valollaan. Vesi alkoi loistaa kirkkaammin kuin tähdet yössä; se muistutti tuhansia valopisteitä tanssimassa veden pinnalla.
«Unelmani!» Eero huudahti innoissaan juosten järven reunalle ja kosketti vettä varovasti sormellaan.
Yhtäkkiä uskomaton asia tapahtui — valo sai aikaan välähdyksen hänen ympärillään ja ennen pitkää Eero huomasi olevansa keskellä lumotussa maailmassa ilman lunta! Kaikki ympärillä oli vehreää; kukat kukkivat kaikkialla ja puut olivat niin vihreitä kuin kevätpäivänä voisi olla.
Mutta pian haasteet alkoivat uudestaan; maailma ilman lunta ei ollut täysin harmiton. Yhtäkkiä pimeydestä ilmestyi hirviö nimeltään Talvikauhu — suuri olento paljasti terävät hampaatan samalla kun se murisi uhkaavasti: «Miksi sinä olet täällä? Tämä on minun valtakuntani!»
Eero tiesi täsmälleen mitä tehdä; hän muisti vanhan naisen sanat siitä voiman löytämisestä unelmista. Hänen oli käytettävä omaa rohkeuttaan osoittaakseen jokaiselle mukavuutta eikä pelkoa.
«En etsi taistelua kanssasi,» Eero sanoi vakaasti katsoessaan Talvikauhua silmiin. «Tulimme tänne etsimään unelmiani rauhassa.»
Talvikauhun ilme pehmeni hitusen verran; ehkä silläkin oli omat pelkonsa?
«Ja mikä on unelmasi?» kauhu kysyi arvaamatta hetken hiljaisuudessa.
«Että kaikki voivat elää harmoniassa», Eero vastasi rohkeasti hymyillen.
Äkkiä oli Toukokuun aika tai sellaiseksi se muuttui; kukat alkoivat kukoistaa Talvikauhun ympärillä hänen sydämensä avautuessa ystävyydelle ja rauhalle juuri kuten Eerokin oli toivonut!
Oli aika palata kotiin — ystävykset Talvikauhu tulisi aina olemaan esimerkki siitä kuinka jokaisen meistä tulisi ymmärtää unelmien kauneus sekä niiden vaikutus muihin!
Kun Eero palasi kotiin metsästä yhdessä ystävän kanssa Talvikauhun kanssa kesän tyytyväisin kiitoksin tuuli leikki heidän hiuksissaan lumottuina värikkäinä avaruuteen kiitos sydämestä saadun uskon.
Eeron elämässä lumikiteet eivät enää olleet vain kylmiä muistoja vaan lämpimiä ajatuksia tulevaisuudesta jonka hän käytti oikeudenmukaisuuden merkitsemiseen rinnallaan kaiken aikaa!
Opetus: «Lapsi jonka unelmat muuttivat lumen valoksi»
Elämässä on tärkeää uskoa omiin unelmiinsa – vaikka ne voisivat tuntua mahdottomilta saavuttaa; joskus niiden myötä voimme löytää uusia ystäviä ja mahdollisuuksia olla jotain suurempaa yhdessä.
