Satu: «Lintu»
Eräänä kauniina aamuna, kun aurinko nousi hitaasti Itämeren ylle, pieni lintu nimeltä Aino heräsi pesästään. Hän asui vanhassa puussa, joka seisoi ylpeänä sinisen järven rannalla. Aino oli värikkäämpi kuin mikään muu lintu metsässä; hänen sulkansa kimalsivat kuin sateenkaari auringonvalossa. Hän katsoi ympärilleen ja kuuli metsän heräävän eloon: puut kuiskuttivat toisilleen, ja tuuli tanssi lehtien yli.
Aino oli utelias lintu, joka rakasti seikkailla. «Miksi en lentäisi kauemmas tänään?» hän mietti ääneen, puristaen nokkaansa tiukasti kiinni oksaan. Hänen sydämensä sykki seikkailun jännityksestä. Samassa vanha pöllö nimeltä Väinö, joka oli lukenut monta tarinaa taivaasta ja maasta, hymyili ja sanoi: «Aino, muista että jokaisella matkalla on omat haasteensa.»
Aino katsahti Väinöön hieman huolestuneena. «Miksi niin?» hän kysyi. «Luonto on täynnä yllätyksiä ja vaaroja», Väinö vastasi painokkaasti. «Mutta se on myös täynnä kauneutta ja ystävyyttä.» Aino tunsi rohkeutensa kasvavan ja päätti lähteä matkalleen.
Hän nousi ilmaan ja lensi kohti metsäniittyjä, jossa kukat kukkivat kirkkaina ja eläimet leikkivät vapaasti. Yksi niistä eläimistä oli pieni orava nimeltä Sini, joka keräsi pähkinöitä talveksi. «Hei Aino! Minne olet matkalla?» Sini kysyi innokkaana.
«Aion lentää kauas etsimään uusia ystäviä», Aino vastasi hymyillen. Sini katsoi häntä ihaillen ja sanoi: «Voin tulla mukaasi! Yhdessä voimme kohdata mitä tahansa!»
Yhdessä he lensivät yli vehreiden peltojen, matalien vuorten ja kirkastuvien järvien. Taivas muuttui väreiltään aina vain kauniimmaksi auringon noustessa korkeammalle. Kuitenkin pian heidän eteensä ilmaantui tumma pilvi, joka peitti auringon valon.
«Mikä tuo on?» Aino kysyi pelokkaasti, kun he lähestyivät uhkaavaa varjoa.
«Se näyttää pahalta myrskypilveltä», Sini vastasi hiljaa.
He tunsivat äkkiä voimakkaan tuulen puhaltaessa heidän ympärillään.
Äkkiä myrsky puhalsi voimakkaammin kuin kumpikaan oli odottanut; raekuuro syytti alas taivaalta kuin pienet jääpuikot. “Pysy lähelläni!” Aino huusi Sinin suuntaan.
Kumpikin pyrki löytämään turvapaikan läheisestä luolasta niiden edessä. Kun he pääsivät perille, he löysivät suojan sadevedeltä mutta eivät tietenkään epäonnistuneet panemaan merkille sitä vaaraa, mitä myrsky aiheutti ulkona.
”Meidän pitää olla rohkeita”, Aino sanoi Sinin silmiin katsoessaan.
“Ja meidän on suunniteltava pakoreitti.”
Sini nyökkäsi vakavasti: “Ei ole aikaa hukata! Jos odotamme liian pitkään täällä…”
Aikaisemmin pelokkaan linnun silmät loistavat nyt päättäväisesti.
”Me voimme tehdä sen! Tehdään yhdessä!”
Myrsky jyrisi ulkona koko yön ajan mutta aamun valjetessa tilanne rauhoittui hieman. Ainoa vahvistus tarvittiin päästäkseen takaisin ilmaan: Vain yhteistyölläkään he voisivat palata kotiin turvallisesti.
Lopulta uskaltautuen ulos luolasta he saivat kokea uuden aamuhetken – välillä vielä tummia pilviä hallitsevia taivaita mutta yhä valoisuus voitti lopulta kevyesti pimeyden.
Koko matkan aikana he oppivat kuinka tärkeää oli työskennellä yhdessä – toisten rohkaiseminen auttoi molempia selviytymään hengissä myrskyn keskellä!
Kotiinpaluu ei ollut vain voitto luonnosta vaan ennen kaikkea oppimismatka itsestä! Ystävyys todellakin voitti kaiken!”
Opetus: «Lintu»
Tarinan opetus on selkeä: Yhteistyöllä voimme ylittää kaikki esteet sekä kohdata luonnon haasteet entistä vahvempina – ystävyys tuo voimaa!
Sydän joka ei pelännyt pimeyttä vaan unohtamista
Metsäportti joka avautui vain kun jokin jätettiin taakse
Metsäpolku jonka tuuli muistaa
