Satu: «Loitsukirja joka avautuu vain sydämelle»
Olipa kerran kaukaisessa Suomessa, syvässä metsässä, jossa puut kuiskivat tuulessa ja järvet hohtivat kuin taikakristallit. Tässä salaperäisessä paikassa asui nuori tyttö nimeltä Aino. Hän oli seikkailunhaluinen ja sydämessään kantoi suurta rakkautta luontoa kohtaan. Aino vietti päivänsä vaeltaen metsän poluilla, keräten kukkia ja kuunnellen eläinten laulua.
Eräänä päivänä, kun aurinko laski kauniisti horisonttiin, Aino löysi vanhan ja kuluneen loitsukirjan metsästä. Kirja oli peitetty sammaleella ja sen kansi oli koristeltu outoilla symboleilla. Uteliaana hän avasi sen, mutta kirja ei paljastanut sisältöään; sivut pysyivät tyhjinä hänen silmiensä edessä.
«Miksi et näytä minulle salaisuuksiasi?» Aino kysyi ääneen, tuntien pettymyksen hiipivän mieleensä. «Ehkä sinun täytyy avata sydämesi,» kuului äkkiä lempeä ääni ympäriltään.
Aino kääntyi ympäri ja huomasi kauniin keijun leijailevan edessään. Keiju oli pukeutunut kirkkaanvihreisiin vaatteisiin, jotka näyttivät heijastavan metsän värejä. «Olen Lumikki, metsän keiju,» hän esitteli itsensä hymyillen. «Kirja avautuu vain niille, joilla on puhdas sydän.»
Aino tunsi hämmennystä mutta samalla iloa. «Miten voin näyttää sydämeni puhtauden?» hän kysyi innokkaasti.
Lumikki nyökkäsi ymmärtäväisesti ja vastasi: «Tee hyviä tekoja ja osoita ystävyyttä kaikille – niin kirja paljastaa maagiset salaisuutensa.»
Innostuneena Aino päätti ryhtyä toimeen. Hän alkoi auttamaan metsän eläimiä: hän paransi loukkaantuneita lintuja, ruokki nälkäisiä oravia ja jopa pelasti pienen jäniksen petoeläimen kynsistä. Joka päivä hän sai lisää ystäviä metsistä ja heidän hymynsä antoi Ainolle voimaa jatkaa.
Kun viikko kului, Aino huomasi muutoksia paitsi itsessään myös ympäristössään; luonto kukoisti hänen hyväntahtoisuudestaan. Kukkia alkoi kasvaa siellä missä ennen oli vain karua maata, ja linnut lauloivat kauniimpia laulujaan kuin koskaan aiemmin.
Kuitenkin eräänä yönä metsässä tapahtui jotakin outoa. Tumma pilvi ilmestyi taivaalle, peittäen tähdet valoltaan. Synkkä noita nimeltään Vettora saapui kylälle levittämään pelkoa and epätoivoa. Hänen maagiset voimansa alkoivat kuivattaa järven vettä ja kaataa puita maahan.
Aino tunsi pelkoa sydämessään kuullessaan Vettoran saapumisesta, mutta Lumikin sanat kaikuvat hänen mielessään: «Ole rohkea.» Hän tiesi nyt, että metsä tarvitsi häntä enemmän kuin koskaan ennen.
«Meidän on kohdattava tuo noita yhdessä,» Aino sanoi eläinkavereilleen kokouksessaan juhannusruusun alla.
Eläimet huokaisivat yhtenäisesti — he olivat valmiita taistelemaan oman metsän puolesta.
«Jos työskentelemme yhdessä,» sanoi viisas vanha pöllö nimeltään Otso, «voimme pelastaa järven ennen kuin on liian myöhäistä.»
Aino otti loitsukirjan mukaansa uskoen siihen piilevään voimaan; he kaikki suuntasivat kohti Vettoran temppeliä syvällä metsässä. Siellä synkkien varjojen keskellä he näkivät noidan seisovan valtavalla kivialttarilla.
«Miksi tulette tänne pieni käärmeparvi?» Vettora naurahti ivallisesti.
«Me olemme ystäviä,» Aino vastasi rohkeasti siirtäen katseensa noidasta ei kuitenkaan pakenematta hänen pelottavaa auraansa.
Vettora irvisti synkästi: «Ystävyys ei voi voittaa sitä mitä minä hallitsen!»
Ainon sydämessä syttyi kuitenkin toivo; hän nosti kirjan ylös kohti taivasta ja lausui voimakkaat sanat: “Ystävyys on vahvin magia!”
Kirjasta alkoi virrata valoa niin kirkasta että se sokaisi Vettoran hetkeksi — samaan aikaan metsän eläimet yhteenkuuluvuus yhdistyi ikimuistoiseen voimaan.n
Kauhea noita kiljaisi raivosta kun luonnon voimat alkoivat viedä hänen magiaansa pois.
Valo ympäröi Ainon ja hänen eläinkaverinsa suojellen heitä pahalta jokaisen aseen yltä!
Pian koko metsä täyttyi säihkeästä valosta kun ystävyyden voima purkautui näkyville; Vettora perääntyi sokeana tummaa taivasta kohti – kykenemättä enää kilpailemaan rakkauden kanssa! Lopulta kaikki se hävisi kammottavat varjot pois kesältäkön säältä!
Kirkas aurinko nousi aamunkoitteessa valaisten metsän uudelleen eloon; tämä muutos toi uuden rauhan elämään kertomusten alle hymyilyn kera!
Aino katsoi ympärilleen nähdäksesi kuinka luonnon ihmeet palasivat taas henkiin.
«Kiitos te kaikki,» hän sanoi eläimille iloisesti.
«Ilman teitä en olisi saanut aikaiseksi tätä.”
«Yhdessä olemme vahvoja!» Orava riemuitsi vilkkaasti.
Ainon otsalla kiilsi kyynel — nämä olivat ne hetket joita kukaan ei unohtaisi koskaan!
Opetus: «Loitsukirja joka avautuu vain sydämelle»
Tarinan opetus on se että todellinen magia syntyy sydämmestä — ystävyys sekä hyväntahtoisuus voivat muuttaa maailman paremmaksi paikkaa meille kaikille!
