Satu: «Lumen Sydän»
Kaukana Pohjolan metsien syvyyksissä, lumisten mäkien ja kirkasvetisten järvien ympäröimänä, sijaitsi pieni kylä nimeltä Lumijärvi. Tämä kylä oli tunnettu kauniista maisemistaan, joissa talvet olivat pitkät ja kylmät, mutta sydämet lämpimiä. Kylän keskellä kasvoi ikivanha puu, jota kutsuttiin Lumen Sydämeksi. Tarinan mukaan puu oli saanut voimansa lumesta ja sen juurista virtasi kylän sydämiin rauhaa ja toivoa.
Kylässä asui nuori poika nimeltä Eero. Eero oli seikkailunhaluinen ja rohkea, aina valmis tutkimaan metsien salaisuuksia. Hänen parhaan ystävänsä, Anna, oli yhtä utelias. He viettivät tuntikausia metsässä, kuunnellen lintujen laulua ja ihaillen kauniita maisemia. Eräänä talviaamuna, kun taivas oli verhoutunut lumiseen peittoon, he päättivät lähteä etsimään Lumen Sydämen salaisuutta.
«Miksi puu on niin erityinen?» Anna kysyi, kun he kulkivat paksun lumen läpi. «Miksi se ei ole kuollut, vaikka ympärillä on niin paljon muuta elämää?»
Eero hymyili. «Ehkä se suojelee meitä, tai ehkä se vain odottaa, että joku löytää sen salaisuuden.» Heidän keskustellessaan, lumi rapisi heidän askelten alla, ja kylän tuoksu tuntui iloiselta ja elinvoimaiselta.
Kun he viimein saapuivat puun luo, sen suuri runko näytti lähes taivaalta saakka. Lumen Sydämen oksat olivat täynnä kiiltäviä jääkiteitä, jotka kimmelsivät auringonvalossa. «Tässä se on,» Eero kuiskasi, «tämä on se, mitä olemme etsimässä.»
Yhtäkkiä puun juurelta kuului matala ääni. «Miksi olette tulleet minun luokseni?» Lumen Sydän kysyi. Sen ääni oli lempeä mutta voimakas. Eero ja Anna säikähtivät, mutta Eero keräsi rohkeutensa. «Me haluamme tietää, miten voit ja mitä voimme oppia sinulta,» hän sanoi.
Puu hymyili. «Olen vanha ja viisas. Minulla on voima, joka suojelee tätä maata, mutta voin myös jakaa sen teidän kanssanne. Kuitenkin, jotta voitte ymmärtää, teidän on koettava sen voima itse.»
Puun oksista putosi luminen kide, joka alkoi pyöriä heidän ympärillään. Yhtäkkiä heidät temmattiin lumiseen maailmaan, jossa kaikki oli valkoista ja rauhallista. «Mitä tämä on?» Anna huudahti.
«Se on talven taikaa,» puu vastasi. «Katsokaa ympärillenne ja tuntekaa sen kauneus. Mutta muistakaa, että talvi voi olla myös armoton.»
Yhdessä he seikkailivat jäätyneillä järvillä, oppivat liukumaan suksilla ja rakensivat lumilinnaa. Mutta pian he huomasivat, että eräänä päivänä myrsky oli nousemassa. Taivas tummeni ja lumi alkoi sataa hurjana. Eero ja Anna pelkäsivät eksyvänsä.
«Mitä me teemme?» Anna kysyi, pelko äänessään.
«Etsitään Lumen Sydäntä,» Eero vastasi päättäväisesti. «Se voi auttaa meitä.» He juoksivat takaisin puun luo, mutta myrsky teki matkasta mahdotonta. Lumi peitti polut ja he jäivät jumiin.
«Miksi me emme voi löytää tietämme?» Anna huusi tuulen yli.
«Eikö puu ole suojelijamme?» Eero vastasi. «Meidän on vain uskottava siihen.» He sulkivat silmänsä ja muistivat puun sanat. Heidän mielensä rauhoittui, ja hetken kuluttua he tunsivat puun voiman ympärillään.
Lumen Sydän ilmestyi heidän eteensä. «Te olette löytäneet rohkeuden ja ystävyyden voiman. Muistakaa, että vaikka talvi on kylmä, se voi myös tuoda yhteen sydämiä.»
Yhdessä he pakenivat myrskystä, ja kun he viimein palasivat Lumijärveen, he näkivät, kuinka kylä oli elpynyt. Lumen Sydän oli jakanut voimaansa kaikille kyläläisille. Kylän lapset juoksentelivat lumessa, nauraen ja leikkien.
«Meidän on oltava ystävällisiä ja kunnioitettava luontoa,» Eero sanoi Annalle, ja hän nyökkäsi. «Meidän on suojeltava Lumen Sydäntä ja kaikkia sen salaisuuksia.»
Ja niin, Lumijärvi sai uuden merkityksen. Kyläläiset oppivat, että talven kylmyys oli vain osa luonnon kiertokulkua, ja että ystävyys ja yhteishenki voisivat voittaa jopa kovat myrskyt. He vaalivat Lumen Sydäntä ja sen viisautta sukupolvien ajan, opettaen lapsilleen luonnon kunnioitusta ja rauhan voimaa.
Opetus: «Lumen Sydän»
Tarina opettaa meille, että vaikka maailma voi joskus tuntua kylmältä ja pelottavalta, ystävyys, rohkeus ja kunnioitus luontoa kohtaan voivat auttaa meitä voittamaan kaikki esteet. Yhdessä voimme löytää sydämemme lumen ja sen kauneuden.
