Satu: «Metsä»
Olipa kerran kaunis metsä Suomessa, täynnä elämää ja tarinoita. Tämä metsä oli erityinen; se kuiskasi tuulessa ja lauloi puroissa, jotka virtasivat kirkkaasti sinisissä järvissä. Metsän keskellä asui nuori poika nimeltä Aapo, joka oli tunnettu rohkeudestaan ja ystävällisyydestään. Hän vietti päivät tutkien metsiä, kiipeillen puihin ja kalastellen järvessä isänsä kanssa.
Eräänä aurinkoisena aamuna Aapo päätti lähteä pitkälle retkelle metsään. Hän pakkasi reppuunsa eväitä, juomavettä ja vanhan puukon, jonka hänen isänsä oli antanut hänelle lapsena. «Tänään löydän jotain todella jännittävää!» Aapo sanoi innostuneena itselleen. Hän käveli pitkin polkua, jonka reunalla kasvoi kukkia, joista monet olivat kirkkaita kuin sateenkaari.
Kun Aapo pääsi syvemmälle metsään, hän huomasi jotakin outoa. Yhtäkkiä eräästä pensaasta kuului kummallisia ääniä. Hänen sydämensä alkoi lyödä nopeammin. «Miksi näen niin paljon liikettä? Onko siellä eläimiä?» Hän ajatteli hetken ja päätti olla rohkea.
Hänen astuessaan lähemmäksi pensasta, hän näki pienen peikon nimeltä Miko, joka yritti epätoivoisesti irrottaa itseään oksasta, johon se oli jäänyt kiinni. «Hei! Voitko auttaa minua?» Miko huusi avuttomana.
Aapo ei epäröinyt hetkeäkään. «Kyllä vain! Pidä kiinni!» Hän otti puukkonsa esiin ja leikkasi varovasti oksan poikki. Peikko vapautui iloisesti ja tanssi ympyrää riemusta. «Kiitos, ystäväni! Olen Miko,» se sanoi innoissaan.
«Miksi olit täällä yksin?» Aapo kysyi uteliaana.
«Minun on pitänyt kerätä taikapähkinöitä toivottavasti parantamaan metsässä asuvia eläimiä,» Miko vastasi vakavana. «Mutta pahaksi onneksi olen jäänyt tähän ansaan.»
Aapon silmät loistivat kiinnostuksesta. «Miksi eläimiä pitää parantaa? Onko metsässä jotain vikaa?»
Miko painoi pienen kätensä rintaansa vasten surullisena ja kertoi: «Kyllä. Musta taika on alkanut levitä metsään; se vie elämänvoiman kaikilta sen asukkailta.»
Yhdessä he päättivät etsiä taikapähkinöitä yhdessä. He kulkivat läpi tiheiden puiden ja valtavien sammalten peittämien alueiden, kunnes löysivät suuren tammen juurelta valaisevia pähkinöitä.
«Katso!» Miko huudahti riemuissaan. «Nämä ovat ne!» Mutta juuri silloin tummat pilvet kerääntyivät taivaalle kuin varjoja metsän yllä.
«Olen kuullut tästä pahasta voimasta,» Aapo sanoi pelokkaasti katsellessaan taivasta. «Se voi yrittää estää meitä.»
Miko nyökkäsi vakavana: «Meidän täytyy olla varovaisia.»
Juuri kun he olivat aikeissa lähteä takaisin kotiin pähkinöiden kanssa, ylivoimainen myrsky puhalsi päälle kuin lujasti puristava käsi. Tuuli riehui ympärillä ja satoi vettä sakeasti alas kuin taivaalta putoavat tähdet.
«Auta minua! En voi pysyä pystyssä!» Miko huusi hätäännys äänessään.
Aapo tarttui Mikon käteen tiukasti ja huusi: «Pidetään yhdessä kiinni! Me voimme tehdä tämän!»
He etsivät suojaa suurista kivistä ja odottivat myrskyn laantumista yhdessä itkien pelosta mutta samalla rohkeutta täynnä oleva sydän rinnassaan.
Kun myrsky viimein hellitti otettaan ja aurinko alkoi taas paistaa metsän yli kirkkaasti kuin kultakimpaleet, he tunsivat helpotuksen tulvan ylittävän heidät.
«Aaioo… me teimme sen!» Miko henkäisi ihmeissään.
«Kyllä», Aapo sanoi hymyillen leveänä kuin metsä itsessään. He jatkoivat matkaa kohti kotia pähkinöiden kanssa heidän sydämensä lyöntien rytmissä uuden ystävyyden voima rinnassaan.
Kun he saapuivat metsän reunalle vilkkaaseen kyläänsä – missä ihmiset nauroivat ja lapset leikkivät – he tiesivät tehneensä matkastaan enemmän kuin vain löytäneensä taikapähkinöitä; he olivat oppineet myös ystävyydestä sekä luonnon kunnioittamisesta yhdessä selviytymisen kautta.
«Haluatko tulla leikkimään kanssani tulevaisuudessa?» Aapo kysyi Mikolta haaveillessaan tulevista seikkailuista.
«Totta kai!», Miko vastasi iloisesti siipien sointuessa ilmassa ympärillä ikimuistoisesta päivästä heidän elämässään yhteisesti kokemana ystävinä ikuisesti valmistautuen uusiin haasteisiin yhdessä…
Opetus: «Metsä»
Ystävyys on vahvempi kuin pelot tai esteet; luonnon kauneus yhdistää meidät kaikkia.
Aulikki Lumivaarasta
