Satu: «Metsän haltija ja unohtunut nimi»
Kaukana Suomimetsien syvyyksissä, siellä missä puut kuiskivat tuulessa ja järvien pinnat heijastavat taivaan värejä, kerrottiin tarinoita metsän salaperäisestä suojelijasta – metsän haltijasta. Hänet tunnettiin nimellä Aino, kaunis ja arvoituksellinen olento, jolla oli pitkä hopeinen tukka, joka kimalsi kuin tähdet yössä. Metsän haltija Aino omasi erityisen lahjan: hän pystyi ymmärtämään eläinten kieltä ja näkemään jokaisen puun sielun. Metsä oli hänen valtakuntansa, ja se kukoisti hänen hoitonsa ansiosta.
Eräänä päivänä Aino huomasi, että metsän rauha oli rikkoutunut. Pienet eläimet juoksentelivat pelokkaina, kukat lakastuivat ja puut näyttivät masentuneilta. Metsän haltija tiesi sydämessään, että jokin oli pahasti vialla. Hän päätti lähteä tutkimaan syytä tähän outoon muutokseen. Hänen matkastaan tuli jännittävä seikkailu täynnä uusia ystäviä ja vaaroja.
Kun Aino kulki metsäpolkua pitkin, hän kohtasi vanhan pöllön nimeltä Olli.
«Miksi olet niin surullinen, Aino?» Olli kysyi huolestuneena.
«Luonto on kärsimässä,» Aino vastasi murehtien. «En tiedä miksi, mutta jokin on vialla.»
Olli katsoi häntä vakavasti. «Kuulin tarinan muinaisesta nimestä, joka on unohtunut metsältämme. Jos et löydä sitä nimeä uudelleen, koko metsä voi kadota ikuisesti. Jotkut kutsuvat minua metsän haltia, mutta oikea haltija on sinä, Aino.»
Aino tunsi sydämessään pelon kipinän, mutta myös päättäväisyyden. Hän pyysi Ollia auttamaan häntä löytämään tämän unohtuneen nimen.
«Kaukaisen järven rannalla kasvaa vanha tammi,» Olli neuvoi. «Se tietää enemmän kuin mikään muu puu tässä metsässä.»
Pian Aino löysi itsensä jalanjäljistä kohti järveä, jossa pehmeät sammalet peittivät maata ja kesäpäivän aurinko kimmelsi veden pinnalla kuin jalokivet. Järven äärellä seisoi majesteettinen tammi, sen oksat levittäytyivät kuin suojelijan kädet taivaalle.
«Hyvä tammi,» Aino kutsui varovasti. «Voisitko kertoa minulle tästä unohtuneesta nimestä?»
Tammi huokaisi tuskallisesti ja sanoi: «Nimi on Muuttuja; se on voima, joka pitää luonnon tasapainossa. Ilman sitä metsä kuihtuu.»
Ainon sydän hypähti ilosta – hän tiesi nyt mitä etsiä! Mutta juuri kun hän aikoi lähteä etsimään nimeä, pimeyden varjot alkoivat kerääntyä heidän ympärilleen.
«Ketkä te olette?» Aino kysyi rohkeasti.
«Me olemme Varjometsän henget,» yksi niistä vastasi karhealla äänellä. «Haluamme Muuttujan voiman vain itsellemme.»
Aino tunsi kylmän väreen selässään. Tässä oli suuri vaara edessä! Hän, metsän haltija, ei voinut antaa varjojen viedä metsää itselleen.
«Silloin meidän on taisteltava!» huusi Aino päättäväisenä.
Varjometsän henget hyökkäsivät niiden pimeiden voimien kanssa kohti Ainota ja tammea. Yhdessä he puolustautuivat; Aino käytti kaikkia metsiensä voimia luodakseen kauniita valopalloja, jotka karkottivat varjoja hetkeksi pois.
«Olla loppumaton!» hän huusi rakastavasti kaikille ympärillä oleville eläimilleen ja kasveilleen.
Vihdoin pimeys alkoi vetäytyä pelon vuoksi – metsän haltijan rohkeus loisti kuin aurinko kankaan läpi! Eikä vain se; kun hän huusi Muuttujan nimeä sydämensä syvyyksistä – nimi herätti eloon muinaisia voimia!
Yhdistelemällä kaikki metsän energiat Ainon ympärille syntyi salaperäinen valo, joka repi pimennystä pois kuin kirkas aamunkoitto talven jälkeen.
«METSÄ HERÄÄ!» Äänen kaiku valoi koko luonnon elinvoimalla; yhdessä he olivat vahvempia kuin Varjometsän henget koskaan osasivat kuvitellakaan.
Ja silloin se tapahtui – Muuttuja ilmestyi paikalle! Kaunis olento kaikessa loistossaan pyysi kaikkia eläimiä yhtymään yhteen sen ympärille yhdistyneinä voimina, tavaten Ainon katseen kiitollisuudella ja läheisyydellä.
Muuttuja puhui: «Kiitos teidän kaikkien rohkeudesta! Luonnon tasapaino palautuu jälleen.» Yhdessä he juhlivat voittoaan ja piirsivät uuden tarinan metsän tulevaisuudelle unohduksista oppineena.
Kun päivä vaihtui yöksi valokuurojen alla ja tähdet syttyivät taivaalle korkealle puiden latvojen ylle, aika tuntui olevan jälleen suotuisa suomalaiselle metsäluonnolle – siellä missä metsän haltija vartioi hiljaisuutta ja muistutti meitä siitä, mikä todella merkitsee: yhteys luontoon sekä toisiimme.
Opetus: «Metsän haltija ja unohtunut nimi»
Elämän salaisuus piilee yhteydessä kaikkeen ympärillämme. Kun suojelemme luontoa sydämemme kautta, metsän haltija johdattaa meidät aina löytämään kadonneet nimet ja tasapainon uudelleen.
Aulikki Lumivaarasta
Ikiaikainen vartija metsäportilla
Loitsukirja joka avautuu vain sydämelle
Hopeasiipi-Variksen Tarina
Kuun Valo ja Tähtien Laulu
Unipöllön Seikkailu
