Satu: «Metsän kuningas ja hiljainen virta»
Olipa kerran syvässä ja salaperäisessä metsässä, jossa puut kuiskasivat ikiaikaisia tarinoita ja tuuli kantoi mukanaan kevätsateiden tuoksua. Tämä metsä oli Tammimetsä, ja sen sydämessä virtasi hiljainen virta nimeltään Kivivirta. Virran vesi oli kirkasta kuin taivas kesäpäivänä, ja se hohti auringonvalossa kuin timantti.
Kivivirran rannalla asui metsän kuningas, joka tunnettiin nimellä Juhani. Hän oli suuri ja mahtava hirvi, jonka sarvet loistivat kuin tähdet yössä. Juhani oli rauhallinen hallitsija, joka puolusti metsiään ja huolehti kaikista sen asukkaista – niin suurista kuin pienistä. Hänen viisautensa tunnettiin kauas, ja eläimet tulivat hänen luokseen pyytämään neuvoja.
Eräänä aamuna, kun sumu nousi ylös virrasta kuin valkoinen verhon, metsä sai uutisia; viereisestä kylästä oli tullut häiriötä. Kyläläiset olivat alkaneet kaataa puita metsästä rakentaakseen uusia taloja. Juhani tunsi sydämessään tuskan ja päätti kutsua koolle metsän asukkaat.
«Ketään ei voi väheksyä tai unohtaa», Juhani puhui ääneen puun juurella kokoontuneille eläimille. «Meidän on yhdessä estettävä kyläläisten aikeet ennen kuin on liian myöhäistä.»
Pikku orava nimeltä Taavi rohkaisi itsensä nousemaan puun oksalle ja kysyi: «Entä jos he eivät kuuntele meitä? Ovatko he liian vahvoja?»
«Yhdessä olemme vahvempia kuin yksin,» Juhani vastasi rauhallisesti. «Meidän on näytettävä heille metsän arvo.»
Kun päivä vaihtui iltaan, Juhani johti eläimiä kohti kylää. He piiloutuivat puskien taakse ja tarkkailivat kyläläisiä työssään. Elämän ääni kajahti niiden korvissa; vasarat kolisivat, ja ihmiset juttelivat keskenään nauraen.
«Voimmeko puhua heidän kanssaan?» kysyi vanha sorsa, jonka silmät olivat täynnä elämänkokemusta.
Juhani nyökkäsi päätään: «On aika näyttää itseämme.»
Eläimet astuivat esiin metsän siimeksestä kuninkaallisen päällikön johdolla. Kyläläiset pysähtyivät hämmentyneinä nähdessään näin suuren eläimen yhdessä niin monen muun kanssa.
«Miksi olette täällä?» yksi nuorista miehistä kysyi epäluuloisesti.
Juhani nosti päätään ylpeänä: «Olen Metsän kuningas, Juhani. Olette uhkaamassa kotiamme ilman ymmärtämystä siitä, mitä menetätte.»
Kyläläinen katsoi ympärilleen ja huomasi muiden eläinten pelokkaat silmät sekä värikkään luonnon kauneuden ympärillään. «Mutta me tarvitsemme koteja», hän vastasi puolustellen omaa näkemystään.
«Me kaikki tarvitsemme paikan olla,» sanoi Taavi rohkeasti hypäten eteenpäin. «Mutta voimmeko elää sovussa? Voimme jakaa tämän kauniin metsän kanssanne.»
Keskustelu jatkui pitkälle yöhön; eläimet kertoivat tarinoita metsästä – siitä kuinka se antoi ruokaa, suojaa sekä ystävyyttä kaikille sen asukkaille. He kertoivat myös tarinoita menneistä ajoista, jolloin ihmiset elivät harmoniassa luonnon kanssa.
Kyläläiset alkoivat nähdä asiat toisin; he ymmärsivät nyt mitä todella tarkoitti elää luonnossa eikä vain ottaa siitä ilman ajattelua sen vaikutuksista.
Kun aamu valkeni jälleen Kivivirran ylle, eräs vanha nainen kylässä ehdotti: «Entä jos rakennamme talot yhdessä? Voimme tehdä ne puiden välissä siten, että emme vahingoita metsiämme.”
Juhani hymyili suuresti kuullessaan tämän ehdotuksen. “Se on hieno idea! Yhdessä voimme luoda jotain kaunista ilman tuhoa.»
Niinpä alkoi yhteistyö; vilkkaat päivät täyttyivät rakentamisesta mutta myös juhlista uusien ystävien kesken – ihmisten ja eläinten yhdessävietetyistä hetkistä syntyi uusia perinteitä.
Vuosia myöhemmin Tammimetsässä soi nauru ja ilo; ihmiset osallistuivat säännöllisesti karnevaaleihin metsän merkeissä – vieraat saapuivat kaukaa ihailemaan uutta elämäntapaa sekä ystävyyttä luonnon kanssa. Ja hiljainen virta Kivivirra solisi pehmeästi heidän rinnallaan muistuttaen kaikesta kauniista mikä oli saavutettu yhteistyöllä.
Opetus: «Metsän kuningas ja hiljainen virta»
Kun sydämemme avautuvat toisia kohtaan eikä pelko pidättele meitä, opimme elämään sovussa luonnon sekä toistemme kanssa – yhteyden voima tuo rauhan maailman ylle.
