Satu: «Metsän vartijan varjo»
Kaukana Suomen metsien syvyyksissä, siellä missä valon säteet tanssivat puiden latvoissa ja tuuli kuiskasi ikivanhasta viisaudesta, asui metsän vartija nimeltä Ilmari. Ilmari oli pitkä ja hoikka, hänen tummat hiuksensa valuivat alas hartioilleen kuin yön varjot. Hänellä oli silmät, jotka heijastivat syvää järven sinisyyttä ja mielenrauhaa, jota vain luonto voi tarjota. Hänen tehtävänsä oli suojella metsää ja sen salaisuuksia, ja hän tunsi jokaisen puun, jokaisen kiven ja jokaisen eläimen, joka asui siellä.
Eräänä aamuna, kun auringon ensimmäiset säteet alkoivat valoa leikkiä metsässä, Ilmari heräsi oudosta tunteesta. Hän tunsi, että jotain oli muuttumassa. «Miksi metsän sydän sykkii näin voimakkaasti?» hän mietti ääneen, ja hänen sanansa leijailivat keveinä ilmassa. Puiden lehdet näyttivät kuiskaavan hänen nimeään, ja Ilmari tiesi, että hänellä oli kiire.
Metsässä oli myös muita olentoja, ja yksi niistä oli pieni orava nimeltä Taimi. Taimi oli energinen ja utelias, ja hän rakasti seikkailla. «Ilmari! Ilmari!» Taimi kutsui, juosten puunrungon ylös alas. «Onko jokin hätänä? Näen varjoja, joita en ole koskaan ennen nähnyt!»
Ilmari katsoi ympärilleen. Hän näki tummaa varjoa liikkuvan puiden lomassa. «Tuo ei ole normaalia, Taimi. Varjot eivät kuulu metsäämme.» He päättivät yhdessä lähteä tutkimaan, mitä oli tapahtumassa.
He kulkivat syvemmälle metsään, missä puut seisoivat tiiviisti ja ilma tuntui paksulta. Varjo tuntui liikkuvan heidän ympärillään, ja pian he kohtasivat vanhan, suuren tammen. Sen juuret ulottuivat syvälle maahan kuin valtavat kädet, ja sen oksat levittäytyivät taivasta kohti kuin suojelus. «Tässä on metsän sydän,» Ilmari sanoi, «ja se tuntuu olevan huolissaan.»
Yhtäkkiä varjo syöksyi heidän eteensä. Se oli muoto, joka näytti olevan puoliksi eläin ja puoliksi jotain muuta, jotakin, jota he eivät voineet tunnistaa. «Miksi häiritsette minun valtakuntaani?» varjo kysyi ääni, joka oli kuin tuulen vinkuna. «Olen Varjo, ja olen täällä keräämässä metsän voimia.»
Taimi tärisi pelosta, mutta Ilmari seisoi rauhallisesti. «Miksi tarvitset metsän voimia?» hän kysyi. «Meidän on suojeltava tätä paikkaa ja sen asukkaita.»
Varjo naurahti. «Teidän rauhanne on heikkoa. Metsä on täynnä ahneutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Haluan käyttää voimia hyväksi, jotta voin hallita tätä maata.» Ilmari tiesi, että heidän oli keksittävä tapa voittaa tämä uhka, mutta kuinka?
«Entä jos autamme sinua löytämään rauhan?» Ilmari ehdotti. «Voimme yhdessä luoda tasapainon metsään, jossa ei ole pelkoa tai ahneutta. Mutta se vaatii yhteistyötä.»
Varjo mietti hetken. «Jos pystytte näyttämään minulle, mitä rauha tarkoittaa, saatan harkita tarjoustanne.» Ilmari ja Taimi tiesivät, että tämä oli heidän mahdollisuutensa.
He alkoivat työskennellä yhdessä. Ilmari käytti tietämystään metsän salaisuuksista, opettaen Varjolle, miten puut kommunikoivat keskenään ja miten eläimet auttoivat toisiaan. Taimi puolestaan esitteli Varjolle leikin ja ystävyyden merkityksen, juosten puunrungoilla ja hyppien oksilta oksalle.
Ajan myötä Varjo alkoi muuttua. Hänen pelottava ulkonäkönsä hälveni, ja hän alkoi ymmärtää, että metsän voimat olivat todellakin rauhassa, ei hallinnassa. «Olen ollut väärässä,» hän myönsi. «Rauha on voimakkaampaa kuin mikään, mitä olen koskaan tuntenut.»
Kun he olivat yhdessä, metsän ääni heräsi. Linnut alkoivat laulaa, tuuli puhaltaa kevyesti, ja jopa varjojen liikkuvat muodot muuttuivat ystävällisiksi. «Te olette opettaneet minulle enemmän kuin koskaan osasin kuvitella,» Varjo sanoi, nyt ystävällisenä. «Lupaan suojella tätä metsää ja sen salaisuuksia kanssanne.»
Ilmari ja Taimi katsoivat toisiaan hymyillen. He olivat voittaneet pelon ja epäluulon, ja nyt he olivat ystäviä, valmiina kohtaamaan metsän haasteet yhdessä. Metsä, joka kerran oli täynnä varjoja, oli nyt täynnä valoa ja elämää.
Kun ilta saapui, ja aurinko laski horisonttiin, metsän vartija ja hänen ystävänsä seisovat tammen juurella, katsoen taivasta, joka muuttui vaaleanpunaiseksi ja kullankeltaiseksi. «Olen onnellinen, että olen osa tätä metsää,» Ilmari sanoi. «Me kaikki olemme osa toisiamme.»
Opetus: «Metsän vartijan varjo»
Tarinan opetus on, että rauha ja ystävyys voivat voittaa pelon ja epäluulon. Yhteistyö luonnon kanssa luo vahvuutta, joka kantaa yli varjojen, ja tuo valoa sydämiimme. Kun ymmärrämme, että olemme kaikki yhteydessä toisiimme, voimme yhdessä suojella sitä, mikä on meille tärkeää.
