Satu: «Orava ja vanha kuusi»
Kaukana pohjoisessa, laaksojen täyttämässä metsässä, asui pieni orava nimeltä Kerttu. Kerttu oli eloisa ja utelias, aina valmiina tutkimaan ympäröivää kauneutta. Hän rakasti kiipeillä korkeisiin puihin ja juoksennella metsän halki etsimässä herkullisia pähkinöitä. Erityisesti hän piti vanhasta kuusesta, joka seisoi ylpeänä metsän keskellä. Se oli valtava ja ikivanha, sen oksat ulottuivat kuin suuret käsivarret taivasta kohti.
Eräänä aurinkoisena aamuna, kun Kerttu ryntäsi alas puustaan, hän huomasi jotakin outoa vanhan kuusen ympärillä. “Mikä tuolla on?” hän mietti itsekseen ja juoksi tarkistamaan. Lattia oli peitetty kauniilla kimaltelevilla kivillä, jotka loistivat auringossa kuin tähdet yötaivaalla.
“Oi vanha kuusi! Onko tämä sinun tekemäsi?” kysyi Kerttu ihastuneena. Kuusi vastasi matalalla äänellään: “Nämä ovat muistoja menneistä ajoista, nuori orava. Jokainen kivi kertoo tarinan.”
“Tarinoita? Minä rakastan tarinoita!” huudahti Kerttu innoissaan. “Kerro minulle yksi!”
Kuusi henkäisi syvään ja alkoi kertoa: “Aikoinaan täällä elivät eläimet rauhassa, kunnes eräänä päivänä metsä tuli uhkaavaksi saalistajalta nimeltään Rautametsän susi.” Kertun silmät suurentuivat pelosta. “Susiko? Mitä sitten tapahtui?”
“Ystävyys ja rohkeus voittivat pelon”, sanoi kuusi hiljaa. “Eläimet yhtyivät voimiinsa suojellakseen kotiaan.”
Kerttu tunsi sydämessään palavaa intoa; hänen mielessään heräsi ajatus – hän haluaisi olla sankari kuten ne metsäeläimet! “Minäkin haluan suojella metsääni!” hän päätti.
Pian jälkeenpäin, kun illan pimeys laskeutui metsän ylle, Kerttu huomasi susia hiipivän varovasti lähestymään vanhaa kuusta. Niiden katseissa leikki nälkäinen jano, ja ne näyttivät pelottavilta öisessä hämärässä.
“Kuvan ottaminen ei riitä! Minun on toimittava!” ajatteli Kerttu nopeasti. Hän päätti kokoontaa ystävänsä; kenties yhdessä he voisivat torjua sudet.
Hän kutsui paikalle kaikki metsän eläimet – jänikset Nokka ja Pippuri, linnut Sini ja Tiuhti sekä jopa viisas pöllö Oskari saapui paikalle. “Meidän on puolustettava tätä metsää!” Kerttu julisti heidän kokoontuessaan.
“Mutta miten me voimme estää sudet?” kysyi Nokka epäluuloisena.
Kerttu mietti hetken ennen kuin sanoi: “Jos yhdistämme voimamme, voimme luoda hämmennystä! Voimme käyttää älyämme suden sijaan!”
Linnut lensivät korkealle ilmoille viestittämään muille eläimille vaarasta; samanaikaisesti jänikset alkoivat kaivaa maata tiettyjen polkujen varrelle piilottaakseen itsensä sudilta.
Kun sudet lopulta saapuivat lähelle puuta yön hämärässä, he kohtasivat ensiksi satoja kirkkaita silmiä pimeydessä – se oli pelottavaa! Sudet pysähtyivät sekunniksi harkitsemaan tilannettaan. Sitten säihkeät linnut alkoivat laulaa voimakkaita lauluja huutaen ilkeästi
“Hae turvaasi kaukaa,
Rautametsän susi!
Täällä on ystäviä,
Ei ruokaa saa.”
Sudet menettivät rohkeutensa tämän outouden vuoksi ja alkoivat perääntyä takaisin metsässä syvemmälle pimeyteen.
Kaikki eläimet riemuitsivat voitostaan! He tanssivat yhdessä vanhan kuusen ympärillä kuin juhliakseen uutta ystävyytensä voimaa.
Kuitenkin seuraavana aamuna joku herätti Kertut unestaan hiljaisuudellaan; se oli taas vanha kuusi. Sen ääni kantautui lempeänä: “Hyvä nuori orava, olet osoittanut suurta rohkeutta tänään.”
Kerttu punastui onnesta mutta sanoi nöyränä: “Se oli kaikkien ansio!”
“Muista,” jatkoi kuusi viisaasti, “voima ei ole vain lihassa vaan myös sydämessä.”
Kerttu ymmärsi nyt tärkeimmän opetuksen – ystävyys ja yhteistyö voivat viedä meidät pitkälle vaikeimmissakin tilanteissa.
Ja niin pienestä oravasta tuli monelle metsäeläimelle sankari – kunnianosoitus toveruudelle mutta myös suurelle kunnioitukselle luonnolle ympärillämme.
Opetus: «Orava ja vanha kuusi»
Yhteistyössä piilee voima; sydämän vahvuudella voit voittaa pelot.
