Satu: «Pienen metsäjärven arvoitus»
Kaukana pohjoisessa, syvällä suomalaisessa metsikössä, piilotteli pieni järvi nimeltä Metkajärvi. Se oli niin kirkas ja rauhallinen, että sen pinta muistutti silkkiä. Järven ympärillä kasvoi tiheitä mäntyjä ja koivuja, jotka kuiskivat tuulen mukana vanhoja salaisuuksiaan. Kylän lapset uskoivat, että järvessä asui taianomainen olento, joka suojeli järveä kaikilta vaaroilta.
Yksi kylän lapsista, nimeltään Elina, oli erityisen utelias. Hän vietti tuntikausia tutkimassa järven rantaa ja kuunteli luonnon ääniä. Eräänä kesäiltana, kun auringonlasku värjäsi taivaan kauniilla oransseilla sävyillä, Elina päätti rohkeasti lähteä etsimään järven salaisuutta.
”Miksi järvi on aina niin rauhallinen?” Elina kysyi itseltään. “Ehkä löydän sen syyn tänään.” Hän laittoi jalkaansa vanhat kumisaappaat ja otti mukaansa vanhan bambukeppinsä.
Kun hän saapui järvelle, hän huomasi jotakin outoa: vedessä leijui hopeinen esine. Se kimalteli auringonvalossa kuin tähdet yöllisellä taivaalla. ”Mitä tuo mahtaa olla?” Elina mietti ja astui varovaisesti lähemmäs.
Vesi oli viileää ja raikasta hänen sormissaan. Kun hän nosti esineen ylös, se paljastui kauniiksi hopeiseksi avaimeksi. ”Mihin tämä mahtaa avata oven?” hän ihmetteli ääneen.
Juuri silloin pieni lintu lensi hänen ohitseen ja pysähtyi puun oksalle. “Se on avain Metkajärven salaisuuteen,” lintu sanoi matalalla äänellä.
Elina katsoi yllättyneenä. “Osaatko kertoa minulle lisää?”
”Jos haluat oppia Metkajärven tarinan, sinun on käytettävä avainta,” lintu vastasi ja viittasi nokallaan läheiseen luolaan.
Hämmästynyt mutta innokas, Elina seurasi lintua luolaan. Luolan suuaukko oli pimeä ja kapea, mutta hänen sydämensä sykki jännityksestä. Hän sytytti kynttilänsä ja astui sisään.
Luola oli täynnä upeita kristalleja, jotka heijastivat valoa eri väreissä kuin sateenkaari. Keskellä luolaa seisoi suuri kiviportti, jonka lukossa oli paikka juuri sille hopeiselle avaimelle.
“Älä pelkää,” lintu sanoi rohkaisevasti. “Avaan portin vain sinulle.”
Elina asetti avaimen lukkoon ja käänsi sitä varovasti. Portti aukesi vaimealla narahduksella paljastaen maagisen maailman – järven elävät olennot tanssivat veden pinnalla kuin peilit auringonvalossa.
Yhtäkkiä Elinan eteen ilmestyi kaunis vedenneito nimeltä Aino. “Tervetuloa!” hän sanoi säihkeästi hymyillen. “Olet ensimmäinen ihminen vuosikymmeniin, joka on saanut nähdä tämän paikan.”
“Miksi ette ole näyttäneet tätä aiemmin?” Elina kysyi innoissaan.
“Aikojen alussa ihmiset kunnioittivat luontoa ja asuivat sovussa meidän kanssamme,” Aino vastasi vakavana. “Mutta nykyään ihmiset unohtavat meille tärkeät asiat – emme voi enää sallia niitä.”
Elinan sydän sykki kovemmin kuin koskaan ennen. Hän ymmärsi nyt koko järven salaisuuden – se ei ollut vain kauneus tai rauha; se oli myös vastuullisuus luonnosta ja ympäristöstämme.
“Voinko auttaa teitä?” hän kysyi päättäväisesti.
“Aivan oikein,” Aino sanoi iloisesti silmiensä loistaessa kuin tähdet yöllä taivaalla. “Tarvitsemme ystäviä metsästä suojelemaan sitä ihmisiltä.”
Elina sopi vedenneidon kanssa suunnitelmasta: jokaisen päivän jälkeen hän tulisi takaisin auttamaan metsän eläimiä pitämään huolta luonnosta sekä puhumaan kyläläisille siitä kuinka tärkeää on kunnioittaa ympäristöämme.
Viikkojen kuluttua Elinasta tuli kylän sankari; kaikki lapset aloittivat projektin suojellakseen metsää: he istuttivat puita, keräsivät roskaa ja opettivat aikuisillekin vastuusta ympäristön suhteen.
Erityisesti yksi tapahtuma jäi kaikkien mieleen: eräänä päivänä metsässä syttyi pieni tulipalo nuotion jäljiltä – mutta yhdessä he sammutettiin nopeasti! Tämä teki heistä entistä läheisempiä toisiaan kohtaan; ymmärtääkseen luonnon voiman heidän täytyi työskennellä yhdessä.
Lopulta koko kylä ymmärsi tärkeimmät arvot – yhteys luontoon sekä toisiinsa – eikä kukaan unohtanut enää Metkajärven salaisuutta tai Ainoa vedenneitoa!
Ja niin Elina oppi olemaan ystävä luonnolle sen kaikissa muodoissa sekä jakamaan tarinoitaan eteenpäin tuleville sukupolville ikuisesti; muistaen aina sen voimakkaan hetken nuorena tytöna – avaimesta alkaneen seikkailun!
Opetus: «Pienen metsäjärven arvoitus»
Luonto opettaa meille arvokkaat opetukset; kunnioitus ympäristölle yhdistää meidät kaikki – ystävyys kasvaa juurista maan alla.