Satu: «Poika»
Kaukana pohjoisessa, missä taivaanrantaa koristavat revontulet ja metsä on ikivanha, asui pieni poika nimeltä Aino. Hän oli utelias ja seikkailunhaluinen, aina valmiina tutkimaan salaisuuksia, joita luonto hänelle tarjosi. Hänen kotinsa sijaitsi pienen järven rannalla, jonka kirkas vesi heijasti metsän vihreyttä ja taivaan sinisyyttä.
Eräänä aamuna, kun aurinko nousi hitaasti horisontista ja maalaus koko maailman vaalean kultaisilla väreillä, Aino päätti lähteä retkelle metsään. «Miksi ei», hän ajatteli. «Tänään löydän jotain erityistä!»
Hän pukeutui lämpimästi villapaitaan ja otti mukaansa pienen repun, johon pakattiin eväitä – tuoreita marjoja ja leipää äidin tekemänä. Hän astui ulos ovesta ja tunsi raikkaan ilman virtaavan keuhkoihinsa kuin ikuisen elämän voiman.
Metsässä kaikki oli rauhallista; vain linnut lauloivat riemukkaasti puissa. Aino kuunteli niiden säveliä ja antoi mielensä vaeltaa muistoissa kesistä, jolloin hänen isänsä kertoi tarinoita vanhoista metsänhenkiöistä, jotka suojelivat luontoa.
Äkkiä Aino huomasi jotain outoa polun varrella. Se oli kaunis kivi, joka kimalteli auringonvalossa kuin sata tähteä yhdessä. «Mikä tämä on?» hän kysyi ääneen itseltään ja kumartui nostamaan sen ylös.
Kun hän otti kiven käteensä, tuntui siltä kuin aika olisi pysähtynyt. Kivi alkoi hohtaa voimakkaasti ja yhtäkkiä siitä lehahti esiin pieni lumottu otus nimeltä Tuuli. «Kiitos kun löysit minut!» Tuuli huudahti iloisesti. «Olen ollut tässä kivessä monta vuotta vankina!»
Aino katsoi hämmästyneenä. «Miten voin auttaa sinua?» hän kysyi uteliaana.
Tuuli kertoi tarinan siitä, kuinka hänen veljensä oli noidan ansassa syvällä metsässä. «Olen etsinyt häntä kaikkialta! Hänen on tarkoitus löytää maaginen kukka, joka voi vapauttaa meidät tästä kirouksesta.» Aino tunsi sydämessään valtavaa myötätuntoa.
«Voimme etsiä sitä yhdessä,» hän ehdotti rohkeasti.
Niin he aloittivat yhteisen seikkailunsa syvemmälle metsään. Puiden latvat humisivat tuulessa ja jalkojen alla kuuluivat oksien katkeamisen äänet. He kohtasivat esteitä – leveitä puroja ja korkeita kallioita – mutta jokainen haaste yhdisti heidät entisestään.
Kerran heidän tiellään seisoi iso musta karhu. Aino pelästyi ensin, mutta Tuuli kuiskasi: «Älä pelkää! Karhu on viisas.» He astuivat varovaisesti eteenpäin.
«Miksi te täällä olette?» karhu kysyi murisevalla äänellä.
Aino kertoi karhulle heidän etsinnästään ja toiveestaan löytää maaginen kukka veljen vapauttamiseksi. Karhu mietti hetken ja sanoi: «Luonto palkitsee rohkeat sydämet.» Hän ohjasi heidät oikealle polulle tarjoamalla myös ruokaa herkullisten hunajakennojen muodossa.
Lopulta he saapuivat suurelle aukiolle, jossa kasvoi kukkia kaikissa väreissä mitä saattoi kuvitella. Kauneimpana erottui yksi erityinen kukka: se hohti kirkasta valoa kuin täysikuu yöllä. Tuuli suorastaan tanssi innostuksesta: «Se on se!»
Aino kumartui poimimaan kukkaa varovasti juurineen päivineen. Samassa alkoi taivas synkkenemään; ukkonen jyrisi kaukana horisontissa kuin uhkaava varoitus.
«Meidän on kiirehdittävä!» Tuuli huudahti pelokkaasti, mutta Aino tunsi sisällään rauhallisuuden virran.
«Kyllä me onnistumme,» hän vastasi itsevarmana tavalla niin hurmaavalla että Tuuli rohkaistui uudelleen.
Paluumatkalla he kohtasivat monia haasteita; sade alkoi tulla rajuna ja vesi peitti polut niin syvälle että heidän piti uida muutamissa kohdissa. Mutta heidän ystävyytensä teki jokaisesta hetkestä helpompaa eikä kummallakaan ollut ajatusta luovuttamisesta.
«En koskaan luovu ystävästäni!» huusi Aino päättäväisesti katsellen noitaa silmiin vankumatta vaikka pelko kalvasi mieltä kuin terävä veitsi..
Noidan voimat alkoivat heikentyä Ainon uskon voimasta – sydän täynnä valoa – joten Tuuli onnistui viimein käyttämään voimiaan noidan hämmentämiseen kunnes tämä kääntyi ympärilleen avatakseen tien paluumatkalle!
Lopulta päästyään kotiin tunnustettiin Tuulin uusi voima tuloksena hyvästä ystävyydestä; kukan avulla noidan kirous mureni lopullisesti elääkseen rauhassa metsissä taas kerran.
Aino nautti saatuaan tehdä matkastaan muiston! Ystävyys loisti purppurakivien tapaan sydämessä!
Opetus: «Poika»
Yhteistyö tuo ihmiset yhteen korostaen sitä että todellinen ystävyys voi ylittää jopa suurimmat esteet yksinäisessä maailmassa; antaen mahdollisuuden voittoon jota ei voitu nähdä ilman toista ihmistä rinnallamme!
