Satu: «Pöllö»
Syvä metsä kuiskasi salaisuuksia, kun Pöllö, vanha ja viisas pöllö, lepäsi suurella männyn oksalla. Hänen pyöreät, kultaiset silmänsä tarkkailivat ympäristöä, jossa taivas värjäytyi upeisiin punaisen ja violetin sävyihin auringonlaskun aikaan. Ympärillä linnut lauloivat iloisesti hyvänight-sävelmiään, kun taas metsän eläimet valmistautuivat yön rauhoittavaan syleilyyn.
Eräänä iltana Pöllön rauhaisa maailma järkkyi, kun nuori orava nimeltä Riku riemuitsi kiireisestä päivästään. “Pöllö! Pöllö!” hän huusi hyppien puusta puuhun. “Oletko kuullut? Vanhat tarinat kertovat kätketystä aarteesta syvällä metsässä!”
Pöllö tunsi kiinnostuksen heräävän. “Mikä tämä aarre on?” hän kysyi ääni rauhallisena kuin kesäinen tuuli.
“Se on muinaisen metsän henki! Kun löydät sen, saat toivomuksia täytettäväksi,” Riku vastasi silmät hohtaen innosta. “Meidän on löydettävä se!”
Pöllö hymyili lempeästi, mutta hänen sisällään kiehui epäilyksiä. Hän tiesi, että metsässä oli paljon vaaroja ja jokainen seikkailu vaati rohkeutta ja älyä. Kuitenkin Rikun innostus tarttui häneenkin. “Hyvä on,” hän sanoi lopulta. “Lähdetään yhdessä.”
Kaksikko suuntasi syvemmälle metsään. Puut kohosivat korkealle taivaaseen kuin vanhat ystävät, jotka pitivät huolta toisistaan. Aurinko laski hiljalleen horisonttiin ja tähdet alkoivat ilmestyä taivaalle kuin hopeiset ripustukset.
“Minne meidän pitäisi mennä?” kysyi Riku hieman epävarmana. “Tarinoissa sanotaan, että aarre löytyy suurimman järven rannalta.”
Pöllö mietti hetken ja vastasi: “Se saattaa olla Järvi Lumi, joka tunnetaan puhtaudestaan ja kauneudestaan.” He jatkoivat matkaa hämärtyvässä illassa kuunnellen öisiä ääniä — lepakot lentelivät yli heidän päidensä, ja kaukaiset sudet ulvoivat kuun alla.
Perille päästyään he näkivät Järvi Lumin kimaltavan pinnan. “Katsokaa kuinka kaunis se on!” Riku ihmetteli riemuiten juosten veden reunalle.
Yhtäkkiä vesi alkoi vilistä ja pinnasta nousi valoa hohtava hahmo — metsän henki! Se oli kirkas kuin kuu ja sillä oli siivet kuin sateenkaari. “Tervetuloa”, se sanoi hellällä äänellä, joka resonoi heidän sydämissään.
“Etsimme aarretta”, Pöllö ilmoitti nöyränä. “Riku haluaa toivoa suuria asioita.”
Metsän henki nauroi pehmeästi. “Mutta mitä sydämesi todella kaipaa? Mikä on todellinen aarteesi?”
Riku mietti hetken aikaa ennen kuin vastasi: “Haluan olla rohkea kuten sinä!”
Pöllö lisäsi: “Ja minä haluan jakaa viisautta metsälle.”
Metsän henki nyökkäsi hyväksyvästi; sen silmissä loisti ymmärtäväisyys. “Teillä on jo se mitä etsitte — ystävyys ja rohkeus ovat arvokkainta maailmassa.” Sen sanat virtasivat heidän yli kuin lämmin tuuli.
Samalla hetkellä järven vesi alkoi kimmeltää entistä enemmän, muodostaen näkyviin kasvavia kukkia — niistä tuli symboli heidän toiveistaan ja unelmistaan.
Riku hypähteli riemuitsien: “Voitko nähdä niitä? Ne ovat niin kauniita! Tämä on meille annettu lahja.”
Pöllö katsoi ympärilleen viisaasti hymyillen; he olivat löytäneet jotain paljon arvokkaampaa kuin pelkästään aarre — he olivat oppineet tuntemaan itsensä paremmin yhdessä.
<p“Kiitos teille molemmille”, metsän henki sanoi lopuksi ennen kuin hävisi takaisin järven syvyyksiin jättäen jälkeensä lumousta.
Kaksikko palasi metsään miettien kaikkea oppimaansa; iloisuus heidän sydämissään kasvoi päivittäin.
Opetus: «Pöllö»
Aito ystävyys antaa voimaa kulkea pelkojen ohi; rohkeus ei ole vain tekoja vaan myös kyky nähdä kauneus ympärillämme.
