Satu: «Revontulten Tarina»
Kaukana pohjoisessa, syvän metsän keskellä, asui nuori poika nimeltä Eero. Hän oli utelias ja seikkailunhaluinen, ja hänen sydämensä sykähteli innosta, kun hän katseli revontulien tanssia taivaalla. Eeron kylä, nimeltään Lappi, oli tunnettu kauniista järvistään ja salaperäisistä metsistään, jotka olivat täynnä elämää. Kylän asukkaat kertoivat tarinoita siitä, kuinka revontulet olivat taivaan henkiä, jotka tanssivat yön pimeydessä.
Eräänä talviyönä, kun tähdet kimaltelivat kuin timantit, Eero päätti lähteä tutkimusretkelle. Hän pakkasi reppuunsa eväitä, lämpimän villatakin ja pienen taskulampun. «Miksi et tulisi mukaani, Aino?» Eero kysyi siskoltaan, joka istui tulen äärellä. Aino katsoi häntä ja hymyili, «En ole valmis. Mutta muista, että revontulet ovat voimakkaita, ja niiden kanssa leikkiminen voi olla vaarallista.»
Eero nyökkäsi ja lähti matkaan. Hän kulki pimeän metsän läpi, kuunnellen lumen narskumista jalkojensa alla. Yhtäkkiä hän kuuli kauniin äänen, joka kutsui häntä syvemmälle metsään. «Eero, tule tänne!» se kuiskasi. Uteliaisuus voitti varovaisuuden, ja Eero seurasi ääntä.
Metsä alkoi muuttua, ja puut näyttivät kuin ne olisivat olleet elossa. Heidän oksansa tanssivat kevyesti tuulessa, ja Eero tunsi, kuinka jokainen askel vei häntä lähemmäksi jotain maagista. Hän saapui avaralle aukiolle, jossa taivas hehkui kirkkaan vihreänä ja punaisena. Revontulet tanssivat kuin iloiset lapset, ja Eero tunsi sydämensä sykkivän riemusta.
«Kauniita, eikö?» sanoi yllättäen vanha nainen, joka ilmestyi Eeron viereen. Hänen nimensä oli Suvi, ja hän oli metsän vartija. «Revontulet ovat luonnon taikaa. Mutta ne voivat myös olla vaarallisia, jos et kunnioita niitä.» Eero katsoi häntä hämmentyneenä. «Miksi ne ovat vaarallisia?» hän kysyi.
Suvi hymyili salaperäisesti. «Revontulet voivat herättää vanhoja henkiä, ja joskus ne tarvitsevat apua. Tämä yö on erityinen, sillä taivaalla on vanha ennustus.» Eero kuunteli tarkkaavaisesti, kun Suvi jatkoi: «Jos revontulet himmenevät, se tarkoittaa, että metsän sydän on häiriintynyt. Sinun on autettava palauttamaan tasapaino.»
«Mutta miten voin auttaa?» Eero kysyi epätoivoisesti. «Minä olen vain lapsi!» Suvi katsoi häntä rohkaisevasti. «Sinun sydämesi on puhdas ja täynnä rohkeutta. Se on tärkeintä. Seuraa minua.»
Eero ja Suvi suuntasivat syvemmälle metsään, missä pimeys tuntui painostavalta. He saapuivat vanhalle, sammaloituneelle kivelle, jonka ympärillä kasvoi suuria, ikivanhoja puita. «Tämä on metsän sydän», Suvi selitti. «Mutta se on heikentynyt, ja revontulet tarvitsevat voimaa siitä.»
Yhtäkkiä he kuulivat kovan äänen, ja suuri, tumma varjo liikkui puiden välissä. Eero tunsi pelon nipistävän hänen sydäntään. «Mikä tuo on?» hän kysyi. Suvi huokaisi. «Se on metsän varjo, vanha henki, joka on kadottanut valonsa. Meidän on autettava sitä.»
Eero tiesi, että tämä ei ollut helppo tehtävä. «Miten voimme auttaa varjoa?» hän kysyi epävarmana. Suvi katsoi häntä lempeästi. «Tarvitsemme voimaa, jota vain ystävyys voi tuoda. Muista, että yhdessä voimme voittaa pelot.»
He alkoivat laulaa vanhaa laulua, joka kertoi metsän kauneudesta ja ystävyydestä. Laulu kuului kauas, ja pian varjo ilmestyi heidän eteensä. Se oli pelottava, mutta Eero tunsi myötätuntoa sitä kohtaan. «Miksi olet näin surullinen?» hän kysyi rohkeasti.
Varjo katsoi Eeroa silmiin ja vastasi: «Olen kadottanut valoni. En tiedä, miten löytää sen uudelleen.» Eero tunsi, kuinka sydämessään syttyi lämpö. «Me autamme sinua! Yhdessä voimme löytää valon uudelleen.»
Eero, Suvi ja varjo alkoivat yhdessä etsiä metsän sydämen voimaa. He matkustivat korkeille kukkuloille, joissa tähdet loistivat kirkkaimmin. He kävivät myös syvillä laaksoilla, joissa metsän eläimet asuivat. Yhdessä he oppivat, kuinka tärkeää on kunnioittaa luontoa ja sen henkiä.
Matkan varrella Eero ja varjo ystävystyivät. He jakoivat tarinoita ja nauruja, ja varjo alkoi vähitellen löytää valonsa uudelleen. Kun he palasivat metsän sydämelle, Eero tunsi, kuinka ystävyys oli muuttanut kaiken.
Revontulet alkoivat loistaa kirkkaammin kuin koskaan ennen, ja metsän varjo hymyili. «Olen löytänyt valoni kiitos teidän», se sanoi iloisesti. Suvi katsoi Eeroa ylpeänä. «Sinä olet osoittanut, että rohkeus ja ystävyys voivat voittaa pimeyden.»
Eero hymyili ja tunsi, että hän oli oppinut jotain tärkeää. Ystävyys oli kuin revontulet; se toi valoa pimeyteen ja kauneutta maailmaan. Hän palasi kyläänsä, jossa Aino odotti häntä. «Mitä näit?» hän kysyi uteliaana.
Eero kertoi sisarelleen kaikesta, mitä oli oppinut. «Revontulet ovat enemmän kuin vain valoa taivaalla. Ne ovat ystävyyden ja luonnon voima.» Aino kuunteli häntä silmät suurina. «Voimmeko mennä metsään yhdessä?» hän kysyi.
Eero nyökkäsi. «Kyllä, yhdessä voimme nähdä kaikki metsän ihmeet.» He lähtivät yhdessä metsään, valmiina uusiin seikkailuihin ja oppimaan lisää luonnosta.
Opetus: «Revontulten Tarina»
Elämässä, kuten revontulissa, ystävyys on valo, joka valaisee pimeimmätkin hetket. Kun seisomme yhdessä luonnon kauneuden edessä, opimme kunnioittamaan ja suojelemaan sitä, joka antaa meille voimaa ja iloa. Yhdessä voimme löytää valon, jopa kaikkein pimeimmissä hetkissä.
