Satu: «Siellä missä hiljaisuus kuiskaa ja sammal muistaa tarinoita»
Kaukana pohjoisessa, siellä missä metsä ja järvi kohtaavat, sijaitsi pieni kylä nimeltä Järvenpää. Kylän ympärillä levittäytyi valtava mäntymetsä, jossa puut nostivat oksansa korkealle taivasta kohti, kuin yrittäen kuiskata salaisuuksia tuulen mukana. Siellä elivät ihmiset rauhassa luonnon kanssa, kunnes eräänä päivänä kaikki muuttui.
Pieni poika nimeltä Eero oli utelias luonteeltaan. Hän rakasti vaellella metsissä, tutkia jokaisen kiven ja puun salaisuudet. Eräänä kesäaamuna hän päätti lähteä seikkailulle syvemmälle metsään kuin koskaan ennen. “Äiti, minä menen tutkimaan suurta vanhaa tammea!” hän huudahti innokkaasti. Äiti hymyili ja sanoi: “Muista vain olla varovainen, Eero.”
Eero juoksi metsän siimekseen, seuraten polkuja joita ei ollut kuljettu aikoihin. Aurinko paistoi kirkkaasti ja linnunlaulu täytti ilman. Pian hän saapui suurelle tammelle, joka näytti olevan vanhempi kuin mikään muu puu hänen koskaan näkemänsä. Tammen juurella kasvoi pehmeää sammalta, joka näytti kutsuvan häntä lähemmäksi.
Kun Eero istahti tammelle, hän sulki silmänsä ja tunsi tuulen hyväilevän poskiaan. Yhtäkkiä hänen korvissaan alkoi kuulua kuiskauksia: “Eero… Eero…” Hän avasi silmänsä hämmästyen. Nuo äänet eivät olleet pelkästään mielikuvitusta; ne olivat metsästä itsestään.
“Ketkä te olette?” Eero kysyi jännittyneenä.
“Olemme metsän henget,” vastasi yksi ääni lempeällä tavalla. “Olemme täällä suojellaksemme tätä maata ja sen salaisuuksia.”
Eeron sydän pamppaili innosta ja pelosta yhtä aikaa. “Miten voin auttaa teitä?” hän kysyi.
“Metsämme tarvitsee apuasi,” toinen ääni sanoi surullisesti. “Kyläläiset ovat unohtaneet luonnon kunnioituksen ja myrkyttävät vesistöjämme.”
Eero tiesi heti mitä tehdä. Hän palaisi kylään ja puhuisi ystävilleen sekä perheelleen siitä miten tärkeää on suojella luontoa. Mutta ennen kuin hän ehti nousta ylös, metsän henget kertoivat hänelle suunnitelman: “Kerää ystäväsi mukaan ja tule takaisin tänne maanantai-iltana; silloin voimme näyttää teille totuuden.”
Palattuaan kotiin Eero kertoi vanhemmilleen seikkailustaan mutta he nauroivat: “Se on vain satuja! Luonto on aina ollut kanssamme.” Eeron sydämessä kasvoi kuitenkin päättäväisyys; hän kutsui ystävänsä Linan ja Matin mukaansa.
Maanantai-iltana he saapuivat tammelle yhdessä, sydämet täynnä jännitystä ja epävarmuutta. «Oletteko valmiita?» Eero kysyi heiltä, kun he istahtivat alas sammalmättään ympyrässä.
Yhdessä he sulkivat silmänsä uudelleen ja pian metsän henget alkoivat tanssia heidän ympärillään valojen vilkkuessa heidän välillään kuin tähdet pimeässä taivaassa. Henget näyttivät heille pyhät vedet – kirkkaat järvet jotka kimalsivat auringossa – mutta myös niiden tumma puoli; saastuneet rannat jotka itkivät kaipausta.
“Teidän on opittava suojelemaan tätä kauneutta,” henget lausuivat yhteen ääneen. Heidän sanat leijailivat ilmassa kuin kesätuuli.
Aamun sarastaessa Eero heräsi tammelta hämmentyneenä mutta päättäväisenä; nyt hän tiesi mitä hänen piti tehdä. Hän meni kylälle kerämään väkeä yhteen keskustelemaan asiasta vakavasti.
“Kyläläiset! Metsässä elävät henget näyttivät minulle todellisuuden!” hän huusi torilla mutta ihmiset vain hymähtivät epäuskoisina.
“Sinun on tarkoitus suojella luontoa!” Lina lisäsi rohkeasti kumppaninsa tueksi.
Vähitellen muutamat kyläläiset alkoivat ymmärtää heidän huolensa merkityksen; muutama lapsista kiinnitti huomionsa kevätkukkien kauneuteen tai kalastavien isien tuskaan kun saalis hupeni puroista.
Eräs vanha mies astui esiin joukosta; hänen silmänsä säihkysivät viisautta vuosikymmenien takaa. “Nuoret ovat oikeassa! Meidän on aika muuttaa tapamme!”
Syntyi yhteinen sopimus; yhdessä kyläläinen ryhtyi toimiin putsaamaan vesiä sekä istuttamaan uusia puita metsiin pitkästyneiden jo muiden vuosisatojen aikana hakattuina pois.
Työ ei ollut helppoa eikä nopeaa; useita kuukausia vierähtikin ennen kuin tulokset alkoivat näkyä – vedet kirkastuivat jälleen ja linnut palasivat pesimään rannoilleen.
Erään kauniin päivän päätteeksi Eero katsoi ystäviensä kanssa hienoa järveä joka lepäsi heidän edessään kuten peili taivaan alla – se loisti elämän uudesta alkuperistä sekä toivosta mikä kukoisti kaikkialla ympärillä.
Opetus: «Siellä missä hiljaisuus kuiskaa ja sammal muistaa tarinoita»
Meidän tulee kuunnella luonnon ääntä silloinkin kun emme sitä ymmärrämme; sillä jokaisella puulla, jokaisella vedellä on tarina kerrottavanaan.
