Satu: «Siilin matka sateenkaaren varjoon»
Kaukana Pohjolan metsien syvyyksissä, kirkkaan järven rannalla, eli pieni siili nimeltä Eero. Eero oli utelias ja seikkailunhaluinen siili, jolla oli unelma: hän halusi löytää sateenkaaren varjon. Hän oli kuullut vanhoilta metsän asukkailta, että sateenkaaren päässä odotti aarre, joka voisi muuttaa elämän.
Eräänä aurinkoisena aamupäivänä Eero päätti lähteä matkalle. Hän pakasi pieneen selkäreppuunsa muutaman marjan ja hieman sammalta pehmikkeeksi. Ennen kuin hän lähti, hänen ystävänsä Mette-orava huomautti: «Eero, muista olla varovainen! Matka voi olla täynnä vaaroja.»
«Älä huoli, Mette! Olen rohkea!» Eero vastasi innokkaasti ja viittoi hyvästejä.
Hän juoksi nopeasti metsäpolkua pitkin, ohi korkeiden puiden ja kukkivien niittyjen. Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalla, ja Eeron sydän sykki jännityksestä. Matkan varrella hän kohtasi monia eläimiä: iloisia lintuja laulamassa oksilla ja peuroja hyppimässä kauempana. Kaikki näyttivät niin onnellisilta omissa maailmoissaan.
Kun Eero saapui laaksoon, jossa luonnon kauneus tuntui olevan mahdotonta kuvata, hän pysähtyi hetkeksi ihailemaan maisemaa. Vihreät nurmikot kiilsivät kastepisaroissa kuin timantit, ja niiden ylle kaartui kirkas sininen taivas.
Kuitenkin pian Eero huomasi jotakin outoa – ilmakehässä oli jotain erikoista; sateenkaari leijui ylhäällä kuin jumalallinen silta. «Olen niin lähellä!» hän ajatteli innoissaan.
Yhtäkkiä tuuli yltyi voimakkaaksi ja synnytti ympärilleen myrskyn. «Mitä nyt tapahtuu?» Eero huudahti hätääntyneenä. Hän tunsi pelon hiipivän mieleensä, mutta ei halunnut luovuttaa haaveestaan.
Juuri silloin häntä lähestyi vanha pöllö nimeltä Oskari. «Älä pelkää nuori siili,» Oskari sanoi rauhallisella äänellä. «Myrsky on vain testi rohkeudellesi.»
«Miten voin jatkaa matkaani sateenkaaren luo?» kysyi Eero epätoivoisesti.
«Sinun on ensin selvittävä kolmesta haastavasta tehtävästä,» Oskari vastasi viisaasti.
Ensimmäinen tehtävä vaati Eerolta taitoa kiivetä korkealle kalliolle tutkimaan talvista maisemaa lumisateessa. Kallio oli liukas ja vaarallinen, mutta Eeron määrätietoisuus auttoi häntä nousemaan huipulle, mistä avautui henkeäsalpaava näkymä satojen kilometrien päähän.
Toinen haaste oli löytää harvinainen kukka punaisilla terälehdillä syvältä metsästä ennen auringonlaskua. Se oli sanottu olevan maaginen ja sen löytäminen toisi voimaa matkalaiselle.
Eero ryhtyi etsimään kovasti metsän sokkeloista – kiersi puitten ympäri ja nuuhki maata toivoen löytävänsä sen erityisen kukan. Lopulta hänen nenänsä johdatti hänet erikoiseen paikkaan; siellä se seisoi yksinäisenä valkoisten lumpeitten keskellä – upea punakukkainen kasvi hehkui kuin tulipalo vihreässä ympäristössä.
Kolmas haaste sai kuitenkin suurimmat sydämentykytykset aikaan; hänen piti kohdata pelottava karhu suojelemassa lastensa pesää tummassa metsässä. Siilin sydän sykki nopeammin kuin koskaan ennen; mutta uskomalla itseensä, Eero käytti älyään ja kykyjään hillitä karhun vihaa tarjoamalla sille herkkuja reppustaan.
«Olet rohkea nuori siili,» karhu sanoi mietteliäänä suostuen antamaan tietään vapauden rakastavalle matkalaiselle.
Lopulta kaikki kolme haastetta oli voitettu! Kun Eero palasi takaisin Oskarin luo, tämän silmistä loisti ylpeys.
«Nyt voit jatkaa kohti sateenkaarta,» Oskari julisti vakavana. «Muista kuitenkin: aarre ei ole aina mitä luulet sen olevan.»
Ero matkusti edelleen ylös kohti sateenkaarta; polku johti häntä halki hurmaavien maisemien kunnes saapui viimein sateenkaaren juurelle. Taikuudessaan kaunis valo ympäröi häntä – värikkäät säteet tanssivat ilmassa eri kulmissa.
Mutta heti kun hän astui askelen eteenpäin sadepisarat muuttivat muotoaan kultaisiksi kolikoiksi; mikäli hän nostaisi ne käsiinsä, olisi hänellä valtavasti rikkautta! Hän kuitenkin huomasi jotain muuta kauempana – vanhan kiven takana piilossa oli yksinäinen myssy kuunnellen kauniita lintuja laulamassa yllätysseremoniaan heidän kunniakseen! Tämä myssy kuului hänen ystävälleen Metelle!
«Eikä!» huudahti Eero ymmärtämättä aluksi kaikkea tätä kaaosta – miten hällä itsellään ei ollut mitään tarvetta rahalle? Se mysteeri jokaisen hetken takana näytti avautuvan hänen eteensä raikkaasti!
«Haluatko todella kultaa vai ystäviä?» kuului riemuisa ääni hänen takanaan – se oli Mette!
Eeron sydän täyttyi ilosta nähdessään ystävänsä tässä maagisessa paikassa.»En tarvitse kultaa! Ystävyys on tärkeintä!»
Ja niin he juhlivat yhdessä alla sateenkaaren kirkkaita värejä; he olivat ansainneet kaiken tämän yhdessä jakamalla hetkiä toistensa kanssa.
Opetus: «Siilin matka sateenkaaren varjoon»
Elämässä tärkein aarre löytyy usein ystävien muodossa; välillä on tarpeen päästä yli esteistä saavuttaaksesi todellisen elämän merkityksen.
