Satu: «Sirkku ja kevään ensimmäinen siemen»
Kaukana Pohjolan metsien syvyyksissä, siellä missä järvet kimmelsivät kuin timantit auringon paisteessa ja tuuli kuiskasi salaisuuksia puiden lehvistössä, asui nuori tyttö nimeltä Sirkku. Hän oli utelias ja seikkailunhaluinen, sydän täynnä unelmia ja mielikuvitusta. Sirkku vietti suurimman osan ajastaan ulkona, tutkien metsiä ja peltoja, joissa kesäniityt kukkivat värikkäinä.
Eräänä kevätpäivänä, kun aurinko alkoi lämmetä ja lumet sulivat vauhdilla, Sirkku päätti lähteä pitkälle kävelylle metsään. Hän pukeutui lämpimästi: villasukat jalassaan ja punainen takki yllään. Metsässä oli rauhoittavaa; linnut lauloivat iloisesti ja pieni puro solisi kivien yli. Sirkku tunsi sydämessään kevään kutsuvan häntä.
Kävellessään hän huomasi pienen valkoisen kalvon, joka pilkotti maasta. Uteliaana hän kumartui alas ja huomasi sen olevan siemen. Se ei ollut tavallinen siemen; se hohti valoa kuin tähdet taivaalla. «Mikä tämä on?» hän kysyi itseltään ihmetellen.
Sirkku otti siemenen varovasti käsiinsä ja tunsi sen lämpötilan nousevan hänen sormissaan. «Voi, mitä jos tämä olisi taikasiemen? Voisiko se kasvattaa jotain upeaa?» Hän päätti viedä sen kotiin.
Kotona Sirkku alkoi miettiä, mihin hän voisi istuttaa siemenen. Hänen äitinsä oli aina opettanut häntä kunnioittamaan luontoa, joten hän päätti etsiä täydellisen paikan puutarhastaan. Hän kaivoi pienen kuopan pehmeään maahan pihansa laidalla ja laski siemenen siihen hellästi.
«Kasva kauniiksi», hän kuiskasi, «ja tuo meille iloa.» Joka päivä Sirkku kävi katsomassa kuoppaa, mutta mitään ei tapahtunut – vain hiljaisuus ympäröi häntä.
Viikkojen vieriessä kevät muuttui kesäksi, mutta siemenestä ei kuulunut mitään. Surumielisenä Sirkku mietti mitä olisi voinut tehdä väärin. «Ehkä minä olen liian kärsimätön», hän ajatteli. Mutta kun kuu nousi taivaalle eräänä yönä, Sirkku kuuli outoa ääntä; se kuulosti siltä kuin joku olisi kuiskannut häntä nimeltään.
Hämmästynyt mutta rohkaistuneena hän meni puutarhaan hentoja askelia kohti kuoppaa. Siellä odotti yllätys – pieni itus oli noussut maasta! Se hohti samaa valoa kuin alkuperäinen siemen. «Sinun täytyy olla erityinen», Sirkku sanoi innoissaan.
Päivät muuttuivat viikoiksi ja itus kasvoi hurjaa vauhtia; se muuttui kirkkaaksi kukaksi täynnä säihkeästi hohtavia teräkkeitä, jotka muistuttivat sateenkaarta. Pian kaikki naapurit alkoivat tulla katsomaan tätä ihmeellistä kukkaa – he olivat lumoutuneita sen kauneudesta.
Sitten yksi ilta kaikki muuttui dramaattisesti: pitkä aikakausi kuivuutta iski alueelle. Kaikki kasvit alkoivat kuihtua ilman vettä; jopa rakastettu kukka näytti surulliselta eikä suostunut avautumaan enää yhtä upeasti kuin ennen.
Sirkku tunsi sydämensä särkyvän nähdessään kuinka hänen kaunis luomuksensa kärsi nälkää veden vuoksi. Ystävät neuvoivat häntä unohtamaan koko asian – ”se on vain kukka,” he sanoivat – mutta Sirkkua ei voinut vakuuttaa niin helposti.
Hän päätti toimia ja mennä etsimään vettä läheisestä järvestä. Yksin pimeässä metsässä kulkeminen pelotti häntä, mutta rakkaus kukkaa kohtaan antoi hänelle voimaa jatkaa matkaa. Hän kulki pitkän matkan yli kivisten polkujen ennen kuin viimein löysi järven rannalta puhtaampaa vettä.
Kun Sirkku palasi kotiin ämpärin kanssa, hänen sydämensä hypähteli innostuksesta mutta myös pelosta; ehdittekö vesipisaransa auttaa? Kun tipat osuivat juurille, kukka alkoi heti virkoamaan eloon! Se avasi teräkkeensä hitaasti kohti taivasta kutomaansa aurinkoa kuin kiittäen Sirkkua kaikista vaivoista.
Kesän aikana koko yhteisö tuli ihailemaan tätä uutta elämyksen lähdettä; he oppivat arvostamaan luonnon voimaa enemmän kuin koskaan ennen. Vesi pulppusi elämän takaisin väri-inspiroivaan maailmaan!
Lopulta syksy saapui voimakkaasti värikkäällä paletillaan; kaikki olivat riemuissaan nähdessään kuinka Sirkun kumppani-kukka jakoi ohikiitäviä hetkiä ystävien kanssa monissa juhlissa ympäri kylää! Sen loisto sai ystävyydet kukoistamaan entisestään — juhlimme yhdessä luontoa!
Joulun aikaan nyt jo vanha ystävä – se sielukas kukka – seurasi himmeitä liekkejä takkatulen äärellämme tarinoiden mytologioista menneiltä ajoilta ihmisten kanssa vilkkaasti keskustellen joka yö… Kukkani toi yhteen perheen sekä ystävät entisestään syventyen suhteeseemme luonnon kanssa…
Ja niin Sirkusta tuli monen hymyn lähde heidän elämässään — uusi foorumi mistä inspiroituakseen tulevaisuudesta yhdessä!
Opetus: «Sirkku ja kevään ensimmäinen siemen»
Kertomus opettaa meille kaikkien suurten asioiden syntyvän pienistä alkuista sekä luonnon arvostamisen tärkeyden; siksi on tärkeää uskoa omaan voimaan sekä ystävyyteen sekä pysyä sitkeästi tarkoituksessa vaikka vaikeudet olisivatkin edessä.
