Satu: «Taikalamppu joka ei koskaan sammunut»
Kaukaisessa pohjolassa, missä suot laaksot ja järvet heijastavat taivaan äärettömyyttä, asui nuori poika nimeltä Eero. Eero oli utelias ja seikkailunhaluinen, eikä pelännyt astua tuntemattomaan. Hänen perheensä asui vanhassa punaisessa mökissä, jonka ympärillä kasvoi tiheää kuusimetsää. Eräänä iltana, kun aurinko laski horisontin taakse ja kuu nousi valaisemaan kylän pimeyttä, Eero huomasi jotakin outoa metsässä.
«Hmm, mitä tuo on?» hän mutisi itsekseen katsoessaan erikoista valoa, joka välkkyi puiden välistä. Se tuntui kutsuvan häntä lähemmäs. Uteliaana hän päätti lähteä tutkimaan asiaa. Eeron sydän sykki jännityksestä, kun hän kulki pimeässä metsässä lamppunsa valossa.
Saavuttuaan valon lähteelle Eero huomasi vanhan lampun makaavan sammalen peitossa. «Tämä on kuin satu!» hän huudahti innoissaan ja nosti lampun ylös. Se oli pölyinen ja kulahtanut, mutta sen pinta kiilsi maagisesti tähdenvalossa.
Eero pyyhkäisi lampusta pölyt pois ja heti sen jälkeen alkoi tapahtua jotain ihmeellistä. «Vihdoinkin! Olen odottanut sinua,» kuului syvä ääni lampusta. Yhtäkkiä lamppu avautui ja ulos ilmestyi henki nimeltä Joonas, joka oli ikuisesti vangittu lampussa.
«Kiitos, että vapautit minut!» Joonas sanoi hymyillen leveästi. «Olen täällä täyttääkseni kolme toivettasi.» Eeron silmät laajenivat innosta ja pelosta samalla kertaa.
«Kaksi toivetta saa olla mitä tahansa materiaa tai taitoa,» Joonas selitti edelleen hymyillen, «mutta kolmas toive pitää olla jollain tapaa hyväksi maailmalle.»
Eero mietti hetken. Hän halusi käyttää ensimmäiset toiveensa paremman elämän luomiseen perheelleen. «Haluan mukauttaa kotimme niin, että se kestää talvet paremmin,» hän sanoi varovaisesti.
«Se toteutuu», Joonas vakuutti ja vilkaisun räpsähtäessä kaikkialla ympärillä oleva maisema muuttui: katto vahvistui lumelle kestäväksi ja seinät saivat lisäeristyksen.
Toinen toive tuli nopeasti hänen mielessään; matkustaminen ympäri Suomea ystäviensä kanssa tuntui houkuttelevalta. «Haluaisin myös matkustaa ympäri Suomen kauneimpia paikkoja.»
Joonas nyökkäsi hyväksyvästi; pian heidän ympärillään avautuivat satumaiset maisemat lappalaisista tuntureista järvien rannalle aurinkoisena kesäpäivänä.
Mutta sitten tuli kolmas toive… Eeron sydämessä kyti ongelma – hän tunsi vastuun maailmasta ympärillään; siellä oli niin paljon surua ja onnettomuutta muualla Suomessa. Hän tiesi mikä voima voisi todella tehdä eron: rauha luonnolle ja ihmisille.
«Haluan rauhaa kaikille eläimille ja ihmisille Suomessa,» hän sanoi hiljaa mutta varmasti.
Joonas näytti mietteliältä; tämä oli haasteellinen toive verrattuna aiempiin kahteen. «Rauha vaatii aikaa», henki selitti vakavana. «Mutta voin auttaa aloittamaan sen siemenet.»
Yhdessä he lähtivät matkalle eri puolille Suomea – jakamaan tarinoita ystävyydestä, luonnonsuojelusta ja empatiasta ihmisten välillä. He kävivät pienissä kylissä pitämässä tilaisuuksia luontoa varten puhuen pelkkien sanojen voimasta – jotkut lähtivät liikkeelle satojen kilometrien päästä vain kuullakseen viisaita sanoja rauhasta.
Lopulta kaikki alkoivat ymmärtämään yhteyden luontoon sekä ihmisten välisen harmonian tärkeyden; värejä syntyi jokaiseen sydämeen – siellä missä ennen oli vihaa nyt kasvoi ystävyyttä.
Kuitenkin tällä matkalla ilmeni esteitä: jotkut olivat epäluuloisia eikä muutosta ollut helppo hyväksyä – monet taistelivat ihmismielessä kuin myrsky metsän puissa tuuli puhalsi kiivaasti heidän uskomuksiaan vastaan.
Kerran yksi kohtaaminen sai aikaan suuren riidan kylässä; nuoret pojat riitelivät siitä kenellä oli oikeus kalastaa järvestä ensiksi – Eero ymmärsi nyt tilanteen vakavuuden eikä epäröinyt astua esiin:
«Kuulkaa! Vesi kuuluu meille kaikille! Meidän tulisi työskennellä yhdessä!» Hän yritti rauhoittaa heitä sekä kuvata kuinka luonnossa jokainen vuorovaikutus vaikuttaa muihin eläimiin sekä ihmisiin – saatuaan riidan loppumaan pojat sopivat yhdessä pelisäännöistä ilman eri osapuolia kenellekään etuoikeutta saamatta!
Ajan myötä nämä opit levisivät koko maan halki; lasten nauru kuului kesälaitumilla – kulttuurin arvot vahvistuivat muistuttaen kaikkia juuristaan sekä maapallon suuresta kauneudesta!
Kun rauha lopulta saavutettiin kaikkialla Suomessa, Joonas ilmestyi uudestaan lamppuun kiittäen Eeroa kaikesta työstä mitä he olivat tehneet yhdessä maailman eteen! Hän alkoi vähitellen kadota takaisin taivaan tähtiin…
Viimeisessä hetkessään Joonas lausui: «Muista aina voima ystävyydessä ja yhteisöllisyydessä». Ja niin henki katosi tähdistöön jättäen jälkeensä ikimuistoisen kokemuksen aikakauden muutoksesta!
Eeron silmissä kyynel kimalteli riemusta yhdistettynä surumielisyyteen… Samalla kuitenkin hän tiesi; tarina ei päättynyt vaan jatkui jokaisessa sydämessä,
Ja lamppu pysyi aina valaistuna muistutuksena siitä miten suuria tekoja yksikin pieni lapsi voi saada aikaan…
Opetus: «Taikalamppu joka ei koskaan sammunut»
Elämä on kuin taikalamppu – kun siihen uskoo, se voi loistaa kirkkaammin kuin koskaan ennen; yhteistyön avulla voimme saavuttaa mahdottomalta tuntuvia asioita!
