Satu: «Unen kultainen polku»
Kaukana, keskellä syvää ja salaperäistä metsää, sijaitsi kylä nimeltä Lumotakujat. Kylä oli tunnettu kauniista järvistään, joissa vesi kimalteli kuin tähdet yöllä. Kylän lapset, kuten pieni Ella, viettivät päivänsä leikkien metsän siimeksessä ja uiden kirkkaissa vesissä. Ella oli utelias tyttö, joka unelmoi suurista seikkailuista ja taianomaisista paikoista. Hän oli kuullut vanhoista tarinoista kultaisista poluista, jotka veivät salaisiin maailmoihin, mutta ei ollut koskaan nähnyt sellaista itse.
Eräänä iltana, auringonlaskun kultaisten säteiden valaisemana, Ella päätti lähteä tutkimusmatkalle metsään. «Äiti, minä menen metsään,» hän sanoi innokkaasti. Hänen äitinsä, ystävällinen ja viisasta, hymyili. «Muista, rakas, että metsä on täynnä salaisuuksia. Ole varovainen ja kuuntele sydäntäsi.»
Ella juoksi metsään, puut ympäröivät häntä kuin vanhat ystävät. Hän seurasi pientä polkua, joka kääntyi ja kiemurteli, kunnes saapui avaralle clearingille, jossa tähkäpään valkoiset kukat tanssivat tuulessa. «Mikä kaunis paikka!» Ella huudahti ja istuutui kukkien keskelle. Hänen sydämensä sykähti innosta.
Yhtäkkiä, kauempana, Ella huomasi jotain kimaltelevaa. Hän nousi ylös ja suuntasi kohti valoa, joka näytti olevan syvemmällä metsässä. Polku, jota hän seurasi, muuttui yhä kultaisemmaksi ja hohtavammaksi, ja pian Ella huomasi, että se oli kuin unesta – pehmeä ja kutsuva.
Kun hän saapui valon lähteelle, hän näki pienen, kimaltelevan olennon. Se oli keiju, jolla oli siivet kuin kastepisarat auringonvalossa. «Tervetuloa, Ella,» keiju sanoi lempeällä äänellä. «Olen Aurinko, unien keiju. Olet löytänyt Unen kultaisen polun.»
Ella ei voinut uskoa silmiään. «Unen kultainen polku? Mikä se on?» hän kysyi innoissaan.
Aurinko hymyili ja selitti, «Tämä polku vie sinut unelmiisi, mutta vain silloin, kun sydämesi on puhdas ja mielesi avoin. Se on paikka, jossa voit oppia itsestäsi ja ystävyydestä.»
Ella innostui. «Miten voin matkustaa täällä?» hän kysyi.
«Sinun on ensin ratkaistava kolme pulmaa, jotka paljastavat sydämesi syvimmät toiveet,» Aurinko vastasi. «Valmiina?»
«Valmiina!» Ella huudahti.
Ensimmäinen pulma oli metsässä asuva vanha viisas pöllö, joka kysyi: «Mikä on se asia, jota eniten pelkäät?» Ella mietti hetken ja sanoi: «Pelko yksinäisyydestä. Haluan ystäviä, jotka ymmärtävät minut.» Pöllö nyökkäsi ja antoi hänelle keltaisen sulan.
Toinen pulma odotti järven rannalla, jossa kaunis jänis kysyi: «Mikä on se asia, joka tekee sinut onnelliseksi?» Ella vastasi: «Kun saan jakaa hetkiä ystävieni kanssa, tunnen itseni onnelliseksi.» Jänis hymyili ja antoi hänelle vihreän sulan.
Viimeinen pulma oli korkealla vuorella, jossa asui majesteettinen hirvi. «Mikä on suurin unelmasi?» se kysyi. Ella katsoi horisonttiin ja sanoi: «Haluan, että kaikki ystäväni olisivat aina vierelläni, ja että voisimme jakaa elämämme yhdessä.» Hirvi antoi hänelle punaisen sulan ja sanoi: «Tämä on avain unelmiisi.»
Kun Ella palasi Aurinko-keijun luo, hänellä oli nyt kolme sulkaa kädessään. «Olet ollut rohkea ja rehellinen,» keiju sanoi. «Nyt voit astua Unen kultaiselle polulle.»
Ella sulki silmänsä ja kuvitteli unelmat, jotka hänen sydämensä halusi. Kun hän avasi silmänsä, polku oli täynnä valoa ja taikuutta. Hän alkoi kävellä, ja ympärillä alkoi tapahtua ihmeitä. Kukkia puhkeaa kukkaan, puut lauloivat ja linnut tanssivat hänen ympärillään.
«Kuinka kaunista tämä on!» Ella huudahti. Hän juoksi eteenpäin, tuntematta väsymystä, ja pian hän huomasi, että kaikki kylän lapset olivat hänen vierellään, nauraen ja leikkien. «Me olemme täällä!» he huusivat yhdessä. Ella tunsi sydämensä olevan täynnä rakkautta ja iloa.
Kun he tanssivat kultaisella polulla, Aurinko-keiju ilmestyi jälleen. «Olette löytäneet todellisen onnen,» hän sanoi. «Ystävyys ja rakkaus ovat kaikkein arvokkaimpia asioita elämässä.»
Yhtäkkiä polku alkoi loistaa entistä kirkkaammin. «Onko tämä unta?» Ella kysyi.
«Ei, tämä on todellisuutta, jonka olette luoneet yhdessä,» keiju vastasi. «Muistakaa, että todellinen taika löytyy sydämestänne ja ystävyytenne voimasta.»
Ella ja hänen ystävänsä naurahtivat ja pitivät toisiaan kädestä. He tiesivät, että olivat löytäneet jotain arvokasta: yhteyden, joka kestäisi koko elämän. He päättivät jakaa seikkailujaan ja unelmiaan, aina yhdessä.
Kun yön tähdet alkoivat loistaa, Ella palasi kotiin. Hänen sydämensä oli täynnä rakkautta ja toivoa. «Äiti, metsä on täynnä taikaa!» hän huudahti.
Äiti hymyili. «Ja taika on aina mukanasi, rakas.»
Ella sulki silmänsä, ja hänen mielensä täyttyi kauniista muistoista ja ystävyyden voimasta, ja hän vaipui uneen.
Opetus: «Unen kultainen polku»
Tarina opettaa meille, että todellinen taika löytyy sydämestämme ja ystävyyden voimasta. Kun jaamme unelmamme ja rakkauden, voimme yhdessä luoda maailman, jossa kaikki on mahdollista.
