Satu: «Unien metsän portti»
Kaukana Pohjolan sydämessä, siellä missä revontulet tanssivat yön taivaalla ja tähdet näyttivät tietä, oli salaperäinen metsä nimeltä Unien metsät. Metsän reunassa seisoi vanha, hämärä portti, jonka puut olivat peittyneet sammaleeseen ja niiden pinnalla kimalsi kosteuden kaste. Tämä portti ei ollut mikään tavallinen portti; se oli yhteys kahden maailman välillä, todellisuuden ja unelmien.
Eräänä aamuna nuori tyttö nimeltä Aino heräsi erityisen tunteen kanssa. Hänen silmänsä loistivat kuin kirkas järvi auringon noustessa horisontista. Hän tunsi sisimmässään, että tänään olisi se päivä, jolloin hän astuisi Unien metsään. «Äiti,» Aino sanoi innokkaasti, «voinko mennä ulos? Tunnen itseni seikkailunhaluiseksi!»
Ainon äiti katsoi häntä lempeällä ilmeellä ja vastasi: «Muista olla varovainen, rakkaani. Metsässä on monia salaisuuksia.» Aino nyökkäsi ja riemuitsi, sillä hänen mielikuvituksensa oli täynnä tarinoita kuunnelluista legendoista.
Kun Aino saapui metsän reunalle, hän pysähtyi hetkeksi ihailemaan kauniita puita ja kuuntelemaan tuulen ääniä, jotka kuiskivat hänelle salaisuuksia menneisyydestä. Hänen sydämensä sykki jännityksestä, kun hän tarttui vanhan portin kahvaan. Portti avautui naristen ja paljasti polun, joka vietti syvälle metsän uumeniin.
«Mikä paikka tämä on?» Aino kysyi hiljaa itseltään astuessaan sisään. Hän huomasi ympärillään olevat värikkäät kukat, jotka hehkuttivat eri värejä kuin mikään hänen aikaisemmin näkemänsä kukka. Kaikki tuntui olevan elossa – jopa lehtien havina näytti tanssivan iloisesti.
Yhtäkkiä metsässä kuului naurua. Aino seurasi ääntä uteliaana ja löysi joukon pieniä olentoja – keijuja! Heidän siipensä kimaltelivat kuin timantit auringon valossa. «Tervetuloa Unien metsään!» yksi keijuhahmoista huudahti innoissaan. «Olen Lumi! Oletko valmis seikkailuun?»
«Valmis!» Aino vastasi innokkaasti.
Lumi johdatti Ainon syvemmälle metsään, jossa puut olivat korkeampia kuin koskaan ennen ja jokainen askel toi mukanaan uusia ihmeitä. He tapasivat ystävällisiä eläimiä – rusakoita, joilla oli pitkät korvat ja jotka hyppivät iloisesti ympäriinsä sekä lintuja, jotka lauloivat kauneimpia laulujaan koko päivän ajan.
Mutta pian he kohtasivat myös haasteen. Syvän järven rannalla seisoi iso vaara – pelottava lohikäärme nimeltä Kivimuuri! Se vartioi kultakappaletta, joka oli kadonnut sadaksi vuodeksi – tarinankerronnan mestarin taikasauvaa.
«Aina kun joku yrittää lähestyä järveämme,» Kivimuuri murisi karhealla äänellä, «minun on pakko suojella tätä aarretta.»
Ainon sydän hakkasi pelosta. «Miten voimme päästä ohi?» hän kysyi Lumi-keijulta epätoivoisesti.
«Meidän on tehtävä yhteistyötä,» Lumi ehdotti rohkeasti. «Jokaisen lahjakkuus voi auttaa meitä tässä tilanteessa.»
Aino mietti hetken aikaa. Hänellä oli kyky kertoa tarinoita kuin kukaan muu; ehkäpä juuri tämä taito voisi voittaa lohikäärmeen sydämessä olevan pelon tai vihaisuuden.
Kun he lähestyivät Kivimuuria yhdessä – Lumi levitti siipiään suojelevasti – Aino nousi rohkeasti esiin ja sanoi: «Oi suurin Kivimuuri! Olen tullut kertomaan sinulle tarinan kadonneesta rakkaudesta; tarinan siitä kuinka toivo voi voittaa pelon.»
Ainon ääni kantautui läpi ilman voimakkaana mutta pehmeänä kuin kesätuuli; hänen tarinansa sai lohikäärmeen pysähtymään ja kuuntelemaan tarkkaavaisesti. Tarina puhutteli Kivimuuria tavalla jota se ei ollut osannut odottaa – se tunne herätti muistoja menneistä päivistä.
Lopulta kun Aino oli kertonut viimeiset sanansa, Kivimuuri puhalsi ulos syvän huokauksen: «Olen ollut yksinäinen niin kauan.» Sen suuret silmät kostuivat kyyneleistä valuen alas sen poskilta kuin joet halkovat maata.
«Jos annat meille kultakappaleen,» Lumi sanoi varovaisesti mutta ystävällisesti, «promettoimme tulostaa kaikki nuo muistot takaisin Elämään.»
Kivimuuri nyökkäsi hitaasti ymmärtävänä ja vetosi heidän ystävyytensä voimaan; se antoi Ainolle taikasauvan takaisin kaikella sen voimalla!
Aino palasi kotiinsa äitinsä luokse jakamaan ikimuistoisen kokemuksen uudesta ystävyydestä sekä Unien metsän salaisuuksista.
«Oh-rakkain lapseni,» äiti sanoi silmät säihkuten ylpeydestä, «sinusta tulee suuri tarinankertoja!»
Ja niin Aino oppi ettei vain rohkeus vaan myös ystävyys vie meidät läpi pimeimmistäkin hetkistä tehden mahdolliseksi mahdottomat asiat.
Opetus: «Unien metsän portti»
Elämä on satua täynnä yllätyksiä; uskalla avata ovet unelmille ja seuraa sydämmesi ääntä – siinä piilee voima kohdata jopa suurimmat haasteet.
Kanalintu
Ketunpoika
Karhu ja Taikakivi
Ikiaikainen vartija metsäportilla
Suden Talvinen Polku
