Satu: «Varis»
Syvällä Suomen metsässä, missä puut kuiskivat kesäyön tuulessa ja järven pinta heijasti tähtien valoa, asui varis nimeltä Kalle. Kalle oli erityinen varis; hänen mustat höyhenensä kiilsivät auringossa kuin silkki ja hänen älykäs katseensa paljasti elämän viisauden. Hän lensi usein ylös korkeille puunlatvoille, josta hän tarkkaili ympäröivää maailmaa. Kallella oli ystäviä metsän eläimissä, mutta hänen paras ystävänsä oli kaunis metso nimeltä Aino.
Aino ja Kalle viettivät päivät lentäen ja leikkien yhdessä, kunnes eräänä päivänä metsään saapui outo ääni. Se kuului kaukaa, syvältä metsän sydämestä. ‘Kalle, kuulitko tuon?’ Aino kysyi pelokkaana. ‘Kyllä, se kuulostaa siltä kuin joku tarvitsisi apua’, Kalle vastasi. He päättivät lentää ääntä kohti ja pian he löysivät itsensä suurelta avaruudelta, jossa seisoi vanha tammi. Sen juurella oli pieni orava nimeltä Mikko.’
Mikko itki surullisesti. ‘Miksi itket, ystäväni?’ kysyi Aino lempeästi. ‘Olen menettänyt rakkaan pähkinäni!’, Mikko nyyhkytti. ‘Se on niin tärkeä minulle, sillä se on lahja isoäidiltäni.’ Kalle lensi lähemmäksi ja sanoi: ‘Älä huoli, Mikko! Etsitään yhdessä pähkinäsi!’ Kolmikko lähti tutkimaan metsää yhdessä.
He lensivät ja juoksivat puiden välistä etsien merkkejä pähkinän sijainnista. Erään suurehkon kiven takaa he huomasivat jotain kiiltävää maassa. ‘Tuolla!’ huusi Kalle innoissaan. He juoksivat kiven luokse vain löytääkseen sen olevan suuri kastanjapuu eikä ollenkaan pähkinä.
Kuitenkin heidän ahkeruutensa ei ollut turhaa; puun alta löytyi vanha tarina, joka kertoi kadonneesta taikapähkinästä, joka antoi sen omistajalle voimaa suojella metsää kaikilta vaaroilta. Tämä sai kaikki innostumaan entisestään. ‘Voisimme etsiä tätä taikapähkinää!’ ehdotti Aino innokkaana.
He päättivät lähteä matkalle kohti Taikavuorta, joka sijaitsi syvällä metsän sydämessä ja jonne ei ollut helppoa päästä. Matkan aikana he kohtasivat monia haasteita: kuljettiin yli syvien jokien, kiivettiin jyrkkiä rinteitä ja vältettiin villieläimiä.
«Miten me pystymme ylittämään tämän joen?» kysyi Aino epätoivoisena kun iso virta virtasi heidän edessään.
Kalle mietti hetken ja sanoi: «Jos yhdistämme voimamme, voimme tehdä sillan oksista!» Niin he tekivät; Aino toi pitkiä oksia maasta ja Kalle lennätti ne joen yli auttaakseen Luontoa yhdistämään rannat.
Kun silta oli valmis, he ylittivät varovasti jokivedet toiveikkaana tulevista seikkailuista.
Kauempana matka jatkui yhä haastavammaksi; yölliset myrskyt piinasivat heitä kunnes yksi yö tuli jopa pelottavaksi tuulen ulvonnan takia.»Meidän täytyy löytää suojaa!» Kalle huusi hätäisesti.
Aivan silloin he näkivät valon loistavan kaukaisessa luolassa; se näytti turvalliselta paikalta levätä yön ajan. He riensivät luolaan sisälle vain löytääkseen valtavan karhun siellä nukkuvan! Vain hiljaa hiipimällä he onnistuvat piiloutumaan sen ohi.
Kun aamun valo alkoi sarastaa horisontissa, kolmikko jatkoi matkaansa kohti Taikavuorta rohkeana kuin koskaan aikaisemmin.
Lopulta saavuttuaan vuorelle he alkoivat tutkia salaperäistä paikkaa löytääkseen taikapähkinän. Kaikki tuntui olevan mahdotonta – kunnes…
Yhtäkkiä kivisen seinämän takaa kuului kirkas nauru! Se oli metsän henki! «Miksi olette tulleet tänne?» hän kysyi uteliaana.
«Haluamme löytää taikapähkinän suojellaksemme Metsämme!» vastasi Kalle varmasti.
«Metsässä on liian monta vaaraa», lisäsi Aino innokkaasti.
Henki hymysi leveänä: «Vain tosi ystävät voivat löytää sen.»
Tämä sai kolmikon miettimään omaa matkaansa – kaikki haasteet olivat vahvistaneet heidän ystävyyttään entisestään!
Lopuksi henki johdatti heidät salattuun paikkaan Taikapähkinän luokse; se loisti kirkkaammin kuin mikään tähkä taivaalla.
«Tämä on teidän,» henki sanoi lempeesti,
«käyttäkää sitä viisaasti.»
Opetus: «Varis»
Tarina opettaa meille että todellinen voimamme löytyy ystävyydestämme; yhdessä voimme kohdata minkälaitaisia haasteita tahansa elämässämme.
