Satu: «Viisauksia elämästä iltavalossa»
Oli kaunis kesäilta Suomessa, ja aurinko laski hitaasti horisontin ylle, värjäten taivaanrannan lämpimillä oranssin ja punaisen sävyillä. Pienessä kylässä nimeltään Rautajärvi asui nuori tyttö nimeltä Aino. Hän oli utelias ja seikkailunhaluinen, rakastamalla luontoa enemmän kuin mitään muuta. Hänen lempipaikkansa oli vanha metsä, joka ympäröi kylää, täynnä korkeita puita, jotka kuiskivat tuulessa ikivanhoja salaisuuksia.
Eräänä iltana Aino päätti lähteä metsään etsimään uusia aarteita ja viisauksia. Hän otti mukaansa pienen repun, jossa oli eväitä ja muistiinpanovihko, johon hän halusi kirjoittaa löytämänsä viisaukset. «Eikä mikään voi estää minua tänään!» Aino huudahti riemuiten ennen kuin lähti polulle.
Metsässä oli rauhallista; vain lintujen laulu ja tuulen humina olivat seurana. Aino tunsi itsensä eläväksi ja vapaaksi. Kun hän kulki syvemmälle metsään, hän huomasi pienen järven, jonka pinta heijasti taivaan värit kuin peili. «Vau, täällä on niin kaunista,» hän ajatteli itsekseen ja istahti järvenrantaan.
Yhtäkkiä Aino kuuli hiljaisen äänen: «Miksi olet täällä yksin?» Hän kääntyi ja näki pienen vaaleanvihreän olennon, joka muistutti enemmän keijua kuin ihmistä. «Minä olen Lumi,» olento esitteli itsensä hymyillen leveästi. «Ja sinä olet tullut etsimään viisauksia.»
Aino nyökkäsi innokkaasti. «Kyllä! Haluan oppia lisää elämästä.» Lumi katsoi häntä ystävällisesti mutta vakavasti. «Elämässä on monia viisauden siemeniä, mutta niiden löytäminen vaatii rohkeutta ja sydämen avaruutta.»
Lumi pyysi Ainon seuraamaan itseään syvemmälle metsään. He kulkivat yhdessä tunnelmallisten puiden alla, kunnes saapuivat vanhan tammen luo. Tamma näytti olevan ikivanha, sen runko oli valtava ja juuret levittäytyivät maahan kuin valtaisa verkko.
«Tämä tammi on nähnyt paljon,» Lumi sanoi hiljaa. «Se on kuullut tarinoita menneistä sukupolvista.» Lumi kosketti tammen runkoa varovaisesti ja yhtäkkiä puusta alkoi kuulua sydämellinen ääni: «Tervetuloa nuoret ystävät! Minä olen Viisauden Tammi.»
Tammi kertoi Ainolle elämänviisauksista: kuinka tärkeitä ystävyys ja perhe ovat sekä että luonto on aina valmis auttamaan niitä, jotka sitä kunnioittavat. Aino kuunteli intensiivisesti muistiinpanovihkonsa kanssa; jokainen sana tuntui syövytävän hänen sydämeensä.
Kun Aino kysyi: «Miten voin olla parempi ystävä?» Tammi vastasi: «Kuuntelemalla toisia enemmän kuin puhumalla itse.» Tämä sai Ainon miettimään omiakin suhteitaan kyläläisiin ystäviinsä.
Vielä syvemmältä metsästä tuli kuitenkin haasteita vastaan; he kohtasivat suuren mustan karhun joka vartioi hopeista vesilähdettä. Karhu murisi uhkaavasti: «Joka haluaa vettä myrskyiseltä yöltä, hänen tulee ensin todistaa rohkeutensa.»
Ainon sydän pamppaili pelosta, mutta Lumille hän sanoi päättäväisesti: «Meidän täytyy kokeilla.» He miettivät hetken ennen kuin Lumi ehdotti leikkihaastetta karhulle — jos he voittavat karhun pelissä nimeltään ‘puu-lakki’, he saisivat veden.
Karhu hymyili ilkikurisesti; häntä huvitti ajatus lapsista voittavan häntä leikissä. Kuitenkin peli alkoi nopeasti sujua hyvin – Aino käytti älyään salaa hyödyksi Lumille ohjeistuksen avulla.
Kun he lopulta voittivat karhun – joka riemuitsi siitä miten hauskaa oli leikki – he saivat veden palatessaan järvelle jäätävin mielin uudelleen päivänvaloon kadonnut aurinko loisti heidän ylleen kuin uusi alku.
«Kiitos teille!» karhu huudahti iloisesti hymyillen nyt ystävällisesti takaisin . “Muistakaa jakaa viisautenne kanssanne!”
Palattuaan kotiin Aino tiesi saaneensa mukanaan muutakin kuin vain vesipullon – hänellä oli nyt myös arvokkaita oppeja ylpeydestä, rohkeudesta sekä sydämellisestä ystävyydestä.
Illan tultua tumma ajattelu kyti sisällä – mutta nämä ajatukset eivät enää painaneet häntä alas vaan nostivat ylöspäin…
Opetus: «Viisauksia elämästä iltavalossa»
Elämä on täynnä yllätyksiä; tärkeintä ei ole vain nähdä ne vaan myös ymmärtää niiden tuoman viisauden merkitys – sillä yhteinen matka tekee meistä vahvempia kuin eristyksissä oleva sydän.
