Satu: «Yötuulen kehtolaulu»
Olipa kerran, kaukaisessa Suomessa, pieni kylä nimeltä Kivimäki, joka oli kätketty suurten ikivihreiden metsien ja kirkkaiden järvien syliin. Kylän keskellä seisoi vanha, puinen tupa, jossa asui nuori tyttö nimeltä Aino. Hän oli tunnettu kauniista lauluistaan, jotka nousivat kuin kesäyön tuuli. Aino oli unelmoija, joka vietti aikansa metsässä keräten kukkia ja kuunnellen luonnon ääniä. Hän uskoi, että jokaisella tähdellä oli oma tarinansa, ja yöt olivat hänen mielestään parasta aikaa unelmille.
Eräänä iltana, kun kuu nousi korkealle taivaalle ja tähdet alkoivat välkkyä, Aino päätti lähteä metsään laulamaan. Hän halusi, että yön tuuli kuuntelisi häntä. Hän asteli pitkin polkua, joka oli vuorattu pehmeillä sammalilla ja ohjeisti häntä syvemmälle metsään. «Tuuli, kuule minua,» Aino lauloi, hänen äänensä kaikuessa puiden lomassa. «Tuulen tuomaa rauhaa etsin, yön hiljaisuudessa kuljen.»
Yhtäkkiä Aino huomasi, että tuuli vastasi hänelle. Se tanssi puiden latvoissa ja loihti ympärilleen salaperäisen tunnelman. «Kuka siellä?» Aino kysyi uteliaana. «Minä olen Yötuuli,» kuului hiljainen ääni. «Olen täällä, tuomassa rauhaa ja unelmia niille, jotka uskovat.»
Aino oli hämmästynyt. «Miksi olet tullut tänne?» hän kysyi, silmät loistaen uteliaisuudesta. Yötuuli vastasi: «Etsin apua. Kyläsi on uhattuna, sillä vanha noita on päättänyt viedä kaikki unet. Hän haluaa, että ihmiset ovat aina väsyneitä, jotta eivät koskaan löydä iloa elämästään.»
Aino tunsi sydämensä lyövän nopeammin. «Miten voimme estää hänet?» hän kysyi päättäväisesti. Yötuuli hymyili ja sanoi: «Sinun äänesi on voimakas. Laulusi voi herättää voimia, joita noita pelkää. Mutta sinun on löydettävä rohkeutesi ja koottava ystäväsi avuksi.»
Aino juoksi kotiin ja kutsui ystävänsä, Juhon ja Sannan, jotka olivat myös kylän parhaita laulajia. «Meidän on pysäytettävä noita!» Aino huusi, ja hänen ystävänsä katsoivat häntä yllättyneinä. «Miten voimme tehdä sen?» Sanna kysyi epäuskoisena. «Yhdessä laulamalla,» Aino vastasi. «Meidän on yhdistettävä äänemme yön tuuleen.»
He päättivät suunnata takaisin metsään, jossa Yötuuli odotti heitä. Yhdessä he alkoivat laulaa, heidän äänensä kaikuessa kuin kirkas puro. Yötuuli nosti heidät ilmaan, ja he tunsivat, kuinka heidän sydämensä sykki samaa tahtia. «Laulakaa!» Yötuuli kehotti. «Yhdessä voimme voittaa noidan!»
Kun he lauloivat, metsä ympärillä hehkui. Puiden lehdet kimmelsivät kuin tähdet, ja kaikki luonnon eläimet kokoontuivat heidän ympärilleen kuuntelemaan. Aino, Juho ja Sanna lauloivat sydämestään, ja heidän laulunsa levisi kuin kaunis tuuli. Pian noita ilmestyi heidän eteen, tumma viitta hulmuten. «Miksi häiritsette rauhaani?» noita kysyi vihaisena.
«Emme anna uniemme kadota!» Aino vastasi rohkeasti. «Yhdessä laulamalla voimme voittaa sinut!» Noita naurahti. «Ääni on heikko voima,» hän sanoi, mutta Yötuuli kuiskasi Ainolle: «Usko itseesi.»
He jatkoivat laulamista, ja tuuli vahvistui. Laulu kulki metsän halki, ja sen kauneus valloitti noidan sydämen. Hän tunsi, kuinka hänen valtansa alkoi heikentyä. «Miksi tämä tuntuu niin voimakkaalta?» noita kysyi, ääni horjuen. «Se on rakkaus ja ystävyys, joka yhdistää meidät,» Sanna vastasi.
Yhtäkkiä noidan viitta alkoi haihtua, ja hän muuttui kauniiksi, vanhaksi naiseksi. «Olen ollut väärässä,» hän myönsi. «Olen pelännyt, että ihmiset unohtavat unensa. Halusin vain, että he muistaisivat minua.» Aino astui askeleen eteenpäin. «Me kaikki tarvitsemme unia. Niissä on voimaa, joka kantaa meidät eteenpäin,» hän sanoi lempeästi.
Noita katsoi Ainoa silmiin ja hymyili. «Kiitos, että opetit minulle tämän,» hän sanoi. «Lupaan, että en koskaan enää vie unia. Voitte kaikki laulaa vapaasti.» Yötuuli, iloinen voitosta, nosti ystävykset ilmaan ja kuljetti heidät takaisin Kivimäen kylään.
Kyläläiset olivat huolissaan, mutta kun he näkivät ystävyksensä saapuvan yhdessä noidan kanssa, he ymmärsivät, että jokin oli muuttunut. «Olemme voittaneet,» Aino huusi iloisesti. «Nyt voimme laulaa rauhassa!» Kaikki alkoivat laulaa, ja metsän äänet vastasivat heidän laululleen.
Siitä päivästä lähtien, Kivimäen kylä oli tunnettu kauniista lauluistaan ja voimakkaista unistaan. Aino, Juho ja Sanna jatkoivat laulamista, ja heistä tuli legendaarisia. Heidän äänensä kantoivat kauas, ja Yötuuli kulki aina heidän rinnallaan, suojelemassa unia ja ystävyyttä.
Opetus: «Yötuulen kehtolaulu»
Yön tuuli kantaa mukanaan unelmia, ystävyyden voima voittaa pelot. Kun laulamme yhdessä, voimme muuttaa maailmaa, ja unelmat kukoistavat sydämissämme.
